|

Miksi tunteet saa takertumaan liian pieniksi jääneisiin farkkuihin?

Vaatekaapin pohjalla saattaa olla vaatteita, jotka odottavat sopivaa hetkeä. Ne ovat siellä, koska ne eivät mahdu päälle juuri nyt. Se nostaa kehoon ja mieleen epämiellyttävät tunteet.

Kun huomaa, ettei oma lempivaate enää mahdu päälle, voi se toimia sysäyksenä muutokseen. Monilla ensimmäinen ajatus on laihduttaminen.

Ajatus laihtua tietty määrä mahdollisimman nopeasti voi kuitenkin aiheuttaa haasteita hyvinvoinnille.

Mutta mikäli laihtuminen on tavoitteesi, kannattaa miettiä asiaa toiselta kantilta.

Laihduttaminen on usein rajoittava kokemus ja nostaa kehoon negatiiviset tunteet.

Laihduttaminen on yleensä rajoittava kokemus.

Kun on laihdutuskuurilla, mieli kaipaa kaikkea sitä, mitä ei saisi syödä. Ajatukset pyörivät jatkuvasti ruoan ympärillä, ja se uuvuttaa.

Laihdutuskuurin aikana saatamme kokea epäonnistumisen tunteita, erityisesti jos paino vaihtelee päivästä toiseen, tai jos palaa laihdutuskuurin jälkeen takaisin alkuperäiseen painoon.

Ja se on varsin yleinen ilmiö. Usein kilot tulevat takaisin jopa korkojen kanssa.

Onko vaivan arvoista pyrkiä mahtumaan vanhoihin farkkuihin?

Vai olisiko helpompaa hyväksyä vartalon muutokset, ja luopua liian pienistä vaatteista?

Vapauta itsesi painon ja laihduttamisen miettimisestä

Useat meistä miettivät omaa painoa tai ulkonäköä muiden mielipiteiden perusteella. Ne voivat olla kavereiden, tuttavien, lehtien lööppien tai sosiaalisen median kautta esitettyjä asioita.

Monet vertaavat itseään nuoruuden painoon tai siihen, mihin farkkukokoon mahtui 20 vuotta sitten.

Kommentit painosta tai ulkonäöstä eivät myöskään ole hyvä mittari oman arvon määrittämiseen. On tärkeää jättää nuoruuden mielikuvat, realistisesti liian pienet farkut tai muiden epäasialliset kommentit omaan arvoonsa.

Miten eri tunteet vaikuttavat hyvinvointiisi?

Kun pohdit omaa hyvinvointiasi, keskity terveytesi edistämiseen.

Älä tuijota painoasi, vaan mieti niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat painoon.

Entä jos tavoitteena olisikin energisempi ja kevyempi olo, sen sijaan, että tuijotamme tiettyä kilomäärää, tai yrittäisimme mahtua tiettyihin farkkuihin?

Miltä tuntuisi, jos olosi olisi energisempi ja kevyempi? Millaisia tuntemuksia se herättäisi kehossasi?

Tavoitellessamme pirteämpää ja energisempää oloa, teemme päätöksiä, jotka tukevat tätä tavoitetta. Näin valinnoilla on myös positiivinen vaikutus painoon.

On tärkeää olla realistinen.

Jos on kerryttänyt kiloja vuosien aikana, niiden karistaminen ei tapahdu yhdessä yössä. Ne eivät tulleetkaan hetkessä.

Muutokset vaativat aikaa ja malttia.

Tavoitteena ei ole tehdä asioita eri tavalla tietyn aikaa, ja sitten palata takaisin entisiin. Tavoitteena on luoda pysyviä rutiineja, jotka tukevat hyvinvointiasi pitkällä aikavälillä.

Tee muutoksia pienin askelin, jotta kehosi ja mielesi pysyvät mukana.

Ja lopuksi, mitä tulee liian pieniin farkkuihin – Ei kannata säilyttää niitä kaapissa, sillä ne vain muistuttavat menneestä ajasta.

Luovu niistä ja anna tilaa uusille, positiivisille tavoitteille.

Ja jos haluat syventää omaa tunneymmärrystäsi, tutustu ”Miten tunnistaa ja hallita eri tunnetiloja” -oppaaseen. Se sisältää:

🔹 Harjoituksia tunteiden tunnistamiseen ja säätelemiseen

🔹 Tukea vaikeiden tunteiden kohtaamiseen turvallisesti

🔹 Läsnäolon keinoja, jotka tuovat rauhaa tunnekuohuihin

👉 Tutustu oppaaseen täällä: https://lupaustenportaat.fi/miten-hallita-tunnetiloja/

Rakkaudella
Virpi

Kiitos, että jaat artikkelin eteenpäin.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *