Miten saavutat tavoitteet, kun olet kokeillut jo kaikkea?


”Vaikka olen yrittänyt kaikkea, en silti onnistu. Tavoitteet eivät toteudu.”

Kuinka monta kertaa olenkaan kuullut tuon lauseen. Ja yhtä useasti olen sen sanonut itsekin.

Kun annamme kaikkemme ja silti epäonnistumme, väistämättä alkaa hiipiä mieleen ajatus siitä, että emme onnistu.

Vaikka yritämme kaikin keinoin, tuntuu kuin mikään ei riittäisi. Viikot, kuukaudet ja jopa vuodet kuluvat, mutta siltikään toivottuja asioita ei tapahdu.

Joskus kaiken yrittämisen seurauksena tilanne saattaa jopa huonontua. Silloin on vaikeaa edes kuvitella onnistumista.

Mitä tarkoittaa, että on kokeillut kaikkea?

Kun sanomme, että olemme kokeilleet kaikkea, se voi tarkoittaa monia asioita.

Usein se tarkoittaa, että olemme käyttäneet kaikki ne keinot ja menetelmät, jotka tiedämme tai joita olemme käyttäneet aiemmin.

Se voi tarkoittaa yritystä ja erehdystä monien eri tapojen kanssa, mutta silti lopputulos ei ole toivottu.

Rohkenen haastaa tämän ajatuksen.

Epäonnistuminen voi olla merkki siitä, että olemme käyttäneet vääriä työkaluja.

Vertauksena voisi ajatella puutarhuria, joka yrittää leikata luumupuun oksia ruuvimeisselillä. Ja vaikka hän olisi kuinka taitava, väärät työkalut eivät mahdollista haluttua lopputulosta.

Väärät työkalut voivat tehdä tehtävän suorittamisen vaikeaksi, tai jopa vaaralliseksi. Mutta kun meillä on käytössämme oikeat työkalut, tehtävän suorittaminen on paljon helpompaa, ja lopputulos vastaa odotuksia.

Luumupuun oksien katkaiseminen ruuvimeisselillä voi olla mahdollista, mutta se vaatii enemmän voimaa, aikaa ja kärsivällisyyttä, ja lopputulos voi olla eri näköinen kuin halusimme.

Sama pätee myös elämässä.

Jos meillä on käytössämme oikeat työkalut, voimme saavuttaa haluamamme helpommin ja nopeammin.

Joskus on tarpeen etsiä uusia rutiineja, jotka sopivat paremmin itselle ja omaan elämään.

Seuraavassa lyhyessä videossa saat:

✔ näkökulmia rutiinien luomiseen ilman suorittamista

✔ kysymyksiä, jotka auttavat löytämään omat avaintavat

✔ yksinkertaisen tavan aloittaa jo tänään.

Tarkastellaan tilannetta toisesta näkökulmasta – Miten voit saavuttaa tavoitteet helpommin?

Kun käytössäsi on oikeat työkalut ja toimintamallit, onnistuminen tuntuu paljon helpommalta. Se voi olla kuin avainten löytäminen lukittuun oveen – kun oikea avain löytyy, ovi aukeaa vaivattomasti.

Sen sijaan kun väitämme, että emme onnistu, koska olemme kokeilleet jo kaikkea, meidän tulisi ehkä kysyä itseltämme: ”Onko olemassa erilainen lähestymistapa tähän asiaan, jota en ole huomannut?”

Joten nyt kysynkin sinulta, kumpi lause kuvastaa sinun asennettasi:

”En onnistu kuitenkaan, olen kokeillut jo kaikkea.”

vai

”Onnistun, sillä olen avoin uusille lähestymistavoille ja työkaluille, jotka voivat auttaa saavuttamaan tavoitteet.”

👉 Jos olet valmis rakentamaan arkea, joka tukee tavoitteitasi, tutustu ”Miten luoda onnistumisen rutiinit” -oppaaseen tästä:

Se sisältää:

🔹 Harjoituksia onnistumista tukevien tapojen kehittämiseen
🔹 Vinkkejä tapojen ylläpitämiseen ilman uupumusta
🔹 Tukea jatkuvuuden ja itseluottamuksen rakentamiseen

Rakkaudella
Virpi

Kiitos, että jaat artikkelin eteenpäin.

Samankaltaiset artikkelit

  • Mikä estää onnistumasta?

    Hyväksynnän tavoittelu tuo mukanaan turvallisuuden tunteen ja ajatuksen siitä, että kuuluu johonkin ja on arvostettu. Tällainen toimintamalli voi viedä omat unelmat kauemmas ulottuvilta. Joskus pyrkimykset saada hyväksyntää voi viedä tilanteeseen, jossa omat voimavarat eivät enää riitä. Silti saatamme jatkaa hyväksynnän tavoittelua. Miksi haemme hyväksyntää? Monet meistä ovat kokeneet vähätteleviä kommentteja itsestään, osaamisestaan tai ulkonäöstään. Nämä…

  • Kun makeanhimo vaanii, saattaa herkuttelu olla jokapäiväinen tapa

    Kun makeanhimo vaanii, herkuttelusta voi tulla hyvinvointiin negatiivisesti vaikuttava tapa? Mitä jos herkuttelu lähtee lapasesta lähes päivittäin? Vaikka herkkulakot voivat olla hyödyllisiä, ne eivät välttämättä ratkaise ongelmaa pitkällä aikavälillä. Lakon sijaan olisi tärkeämpää löytää kestävämpiä tapoja hallita herkuttelua ja makeanhimoa. Yksi ratkaisu voi olla tietoinen syöminen. Se tarkoittaa herkkujen nauttimista kohtuudella ja tietoisesti ilman syyllisyyttä….

  • Miten uskomukset vaikuttavat onnistumiseen?

    Unelmien toteuttaminen voi olla haastavaa, sillä kohtaamme matkalla erilaisi esteitä. Usein esteenä ovat kuitenkin ainoastaan omat rajoittavat uskomukset, joihin olemme kiinnittyneet elämämme aikana. Laihduttaminen esimerkiksi voi muuttaa ulkoista olemusta, mutta se ei välttämättä ratkaise muita elämän haasteita, kuten epätyydyttävää työpaikkaa tai parisuhdeongelmia. Painonpudotus ei automaattisesti tuo enemmän rahaa, tai lisää jaksamista arjessa. Usein omat uskomukset…

  • Mitä anteeksianto merkitsee onnistumiselle?

    Anteeksiantamisella on valtava voima. Anteeksianto ei kuitenkaan tarkoita kokemasi loukkauksen tai vääryyden hyväksymistä, sen päämääränä on oma hyvinvointisi. Vihanpidosta ei ole mitään apua, sillä tehtyä ei saa tekemättömäksi. Vihanpidon sijaan hyödynnä anteeksantamisen voima. Mitä anteeksiantaminen tarkoittaa? Anteeksianto ei aina tarkoita edes sovintoa. Anteeksiannon päämääränä on se, että päästät irti sinua painavista painolasteista. Pura mieltäsi jollekin, joka…

  • Onko Iivo Niskanen hyvä esimerkki onnistumisesta?

    Oletko koskaan kokenut voimakkaita tunteita katsoessasi urheilua? Iivo Niskanen on mielestäni inspiroiva esimerkki omien unelmien saavuttamisesta. Voisimmeko oppia häneltä jotain? Iivo asetti itselleen kunnianhimoisen tavoitteen voittaa kultaa miesten 15 km:n hiihdossa vuoden 2022 olympialaisissa. Tätä tavoitetta ei saavutettu hetkessä, vaan se oli vuosien suunnitelmallisen työn tulos. Jokainen meistä kohtaa elämässään onnistumisia ja epäonnistumisia, oli sitten…

  • Mikä on totuus onnistumisen takana?

    Tiedätkö mikä on totuus onnistumisen takana? Voisiko se olla, ettet tarvitse lisää motivaatiota – vaan enemmän rehellisyyttä? Usein ajattelemme, että muutos pysähtyy motivaation puutteeseen. Että tarvitsemme lisää inspiraatiota.Uuden tavoitteen.Vahvemman päätöksen. Mutta entä jos ongelma ei ole motivaation puute? Entä jos ongelma on se, että emme ole olleet täysin rehellisiä itsellemme. Usein ohitamme hiljaisen tiedon, joka…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *