Miten uskomukset vaikuttavat onnistumiseen?

Unelmien toteuttaminen voi olla haastavaa, sillä kohtaamme matkalla erilaisi esteitä. Usein esteenä ovat kuitenkin ainoastaan omat rajoittavat uskomukset, joihin olemme kiinnittyneet elämämme aikana.

Laihduttaminen esimerkiksi voi muuttaa ulkoista olemusta, mutta se ei välttämättä ratkaise muita elämän haasteita, kuten epätyydyttävää työpaikkaa tai parisuhdeongelmia.

Painonpudotus ei automaattisesti tuo enemmän rahaa, tai lisää jaksamista arjessa.

Usein omat uskomukset saavat meidät jumittumaan tiettyihin ajatusmalleihin.

Luomme paineita onnistumisesta, mikä johtaa pakonomaiseen tarpeeseen menestyä.

Se mihin keskitämme ajatuksemme, vaikuttaa merkittävästi siihen, miten koemme tilanteet ympärillämme.

Kun sairastuu vakavasti, elämä näyttäytyy haasteellisena ja synkkänä. Kipu ja rajoitteet saavat helposti käpertymään itseensä.

Samalla tavalla negatiiviset ajatukset parisuhteessa voivat korostaa kumppanin vikoja, ja se vaikeuttaa tilannetta entisestään.

Rahan puute voi tuntua lohduttomalta ja saa keskittymään vain selviytymiseen. Se aiheuttaa huolta ja stressiä, mikä vaikuttaa myös hyvinvointiin.

Vaikka tilanteet ympärillämme olisivat vaikeita, voimme silti pyrkiä näkemään niissä myös valonpilkahduksia.

Voimme keskittyä ratkaisujen etsimiseen, ja kiitollisuuden tunteisiin siitä, mitä meillä jo on.

Positiivisen ajattelun voima on todellinen.

Se auttaa meitä löytämään voimavaroja vaikeuksien keskeltä ja pitämään kiinni toivosta paremmasta tulevaisuudesta.

Mikä uskomus oman ajatuksen taustalla on?

Jokainen ajatus vie meitä johonkin suuntaan. On tärkeää miettiä mikä uskomus oman ajatuksen taustalla on.

Positiiviset ajatukset johdattavat meitä kohti ratkaisuja ja mahdollisuuksia.

Ne antavat meille voimaa ja innostusta tarttua haasteisiin.

Negatiiviset ajatukset sen sijaan voivat viedä meitä kauemmas ratkaisuista.

Ne voivat lisätä stressiä ja epätoivoa, mikä saattaa estää meitä näkemästä mahdollisuuksia ympärillämme.

On tärkeää tiedostaa, että ajatuksemme vaikuttavat siihen, miten koemme tilanteet ja miten niihin reagoimme.

Joskus on hyvä pysähtyä ja tarkastella omia ajatuksiaan. Vievätkö ne eteenpäin vai pitävät paikallaan?

Positiivinen ajattelu voi auttaa löytämään voimavaroja ja selviytymiskeinoja vaikeuksien keskellä.

Miten haastat omat uskomukset ja voitat onnistumisen esteet?

Kun huomaat, että omat uskomuksesi ovat negatiivisia tai jollakin tavalla rajoittavia, voit haastaa niitä, ja korvata ne positiivisemmilla ja kannustavammilla ajatuksilla.

Jos esimerkiksi uskot, ettet voi onnistua, voit kyseenalaistaa tämän. Muuta ajatuksesi siten, että sinulla on mahdollisuus menestyä samalla tavalla kuin muillakin.

Kun tiedostat omat uskomuksesi ja haastat niitä, voit löytää uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia tilanteisiin.

Tämä auttaa sinua löytämään voimavaroja ja selviytymiskeinoja vaikeuksien keskellä, ja siten edistää omaa onnistumistasi.

Seuraavalla lyhyellä videolla saat:

✔ ymmärrystä rajoittavista ajatuksista ja uskomuksista

✔ näkökulmia mielen muuntamiseen

✔ 2 yksinkertaista harjoitusta sisäisen vapauden tueksi.

Tavoitteen esteenä ovat omat ajatukset ja rajoittavat uskomukset.

Ajatusten suunta vaikuttaa omien tavoitteiden ja unelmien saavuttamiseen.

Jos omat uskomukset rajoittavat sinua, saavat ne sinut keskittymään haasteisiin ja ongelmiin. Sen sijaan voit etsiä ratkaisuja ja vaihtoehtoisia tapoja tehdä asioita.

Onnistuminen ei ole vaikeaa – se on pikemminkin kasa pieniä voittoja. Jokainen askel vie sinut lähemmäksi haluamiasi tavoitteita ja unelmia.

Sinun ei tarvitse ottaa isoja harppauksia kerralla. Yksi askel kerrallaan riittää, ja mitä pienempiä askeleita maltat ottaa, sitä todennäköisemmin tulokset ovat pysyviä.

Liian paljon liian nopeasti ei johda hyviin tuloksiin.

Keskity tekemään asioita, jotka tuottavat sinulle iloa. Ja vähennä niitä asioita, jotka herättävät epäilyksiä omasta kyvystäsi ja onnistumisestasi.

Jokaisella pienellä valinnalla on suuri vaikutus lopputulokseen – sekä positiivisessa, että negatiivisessa mielessä.

Rakkaudella
Virpi

Kiitos, että jaat artikkelin eteenpäin.

Samankaltaiset artikkelit

  • Minkälaisia unelmia löytyy omalta listaltasi?

    Moni meistä osaa listata asioita, jotka puuttuvat omasta elämästämme. Nämä ovat niitä unelmia, joita kaipaamme, ja joista haaveilemme. Monet meistä ovat yrittäneet saavuttaa omia tavoitteitaan ja unelmiaan. Moni on kuitenkin joutunut jättämään leikin kesken, ja palaamaan takaisin lähtöpisteeseen. Tämä johtuu siitä, että monet listallamme olevat asiat on jostain syystä vaikeita toteuttaa. Kun eteneminen tuntuu vaikealta,…

  • Miksi kantapään kautta opiskelu ei aina kannata?

    Opiskelu kantapään kautta voi olla tehokasta, mutta onko se järkevin vaihtoehto? Joskus se voi johtaa vain puhki kuluneisiin sukkiin. Tämä kysymys nousi hiljattain esiin omassa elämässäni, kun jouduin kohtaamaan yllättävän haasteen verkkosivustoni uudistuksessa. Se oli hetki, joka sai minut pohtimaan, kannattaisiko yrittää selvitä kaikesta yksin vai… Päätin kuitenkin luottaa ulkopuoliseen apuun (*affiliate-linkki). Tämän päätöksen ansiosta…

  • Asiakkaani tulevaisuus hajosi silmänräpäyksessä

    Elämän vastoinkäymiset koettelivat asiakkaani voimavaroja. Kaikki mureni yhdessä hetkessä ja tulevaisuus näytti haastavalta. Työelämän haasteet romahduttivat asiakkaani tulevaisuuden. Turvallisuus, koti ja kaikki suunnitelmat haihtuivat kuin savuna ilmaan. Asiakkaani joutui venymään työssään äärirajoilleen. Hän vastasi tehtävistä, jotka eivät olleet osa hänen työnkuvaansa. Työpaikan myrkyllinen ilmapiiri ja vastoinkäymiset vaikuttivat negatiivisesti asiakkaani hyvinvointiin, vaikka hän teki työnsä moitteettomasti,…

  • Voiko pelko estää sinua saavuttamasta omia unelmiasi?

    Oletko pysähtynyt miettimään, millainen rooli pelolla on elämässäsi? Estääkö pelko sinua onnistumasta tai saavuttamasta haluamiasi asioita? Saatat ajatella, ettei pelolla ole mitään tekemistä oman onnistumisen kanssa. Mutta jos omat unelmat ja tavoitteet ovat vielä saavuttamatta, pelko saattaa olla yksi niiden esteistä. Pelko voi toimia pysäyttävänä voimana monissa eri asioissa. Mielessä saattaa pyöriä kysymyksiä, jotka estävät…

  • Mitä hyvinvointi on, ja mitä se tarkoittaa sinulle?

    Kuinka voit tällä hetkellä? Mitä hyvinvointi tarkoittaa sinulle? Koetko elämäsi ihastuttavana, sujuvana ja upeana? Vai tuntuuko, että mikään ei suju? Olet turhautunut, keho ärsyttää, vaatteet eivät sovi, raha-asiat painavat ja motivaatio on hukassa. Vertaillessasi omaa vastaustasi, huomaat niiden luoman tunnelatauksen eron. Positiivinen vastaus luo kehoosi myönteistä energiaa, kun taas negatiivinen vastaus synnyttää negatiivisen tunnetilan. Jokainen…

  • Meikäläinen ja Jari Sarasvuo lenkillä yhdessä

    Vuosia sitten olin maanantaiaamuisin Sarasvuon valmennuksessa. Jari Sarasvuo käveli, ja minä kuuntelin hänen ajatuksiaan puhelimen välityksellä. Joskus aamukahvilla, sohvalla, tai työpöydän ääressä tehden muistiinpanoja. Mutta sitten tajusin… Myös minun kannattaisi olla liikkeellä samoihin aikoihin. Luultavasti sinäkin olet huomannut, että ulkoillessa ajatukset soljuvat vapaammin kuin neljän seinän sisällä. Raittiissa ilmassa kävellessä ajatukset selkiytyvät, ja ratkaisuja alkaa…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *