Kesäkunnon metsästys vaatii tiukkaa kuria.

Jos tykkäät kirjoituksestani, voit jakaa sen eteenpäin. Kiitos.

Kesäkunnon metsästys aloitetaan virallisesti hyvissä ajoin jo keväällä.

Uutisvirta alkaa täyttymään erilaisista otsikoista, kuten ”Jäikö lomaherkuttelu päälle? Näin pääset kesäkuntoon ilman salirääkkiä”.

Ja sama rumba jatkuu kesän jälkeen.

Ärsyynnyn, koska kyseessä on jatkuva rumba, joka saa monet tuntemaan itsensä vääränlaiseksi.

Ja sen seurauksena saatamme tehdä asioita, jotka vievät omaa hyvinvointiamme ja jaksamistamme väärään suuntaan.  

Mitä kesäkunto tarkoittaa? 

No, senhän me oikeastaan kaikki tiedämme. Sitä on toitotettu meille niin kauan, ettei mitään epäselvyyttä ole.

Kesäkunnon metsästys tarkoittaa sitä, että pitäisi laihduttaa.

Ollaksemme kesäkunnossa, pitäisi meidän tehdä itsellemme jotakin.

Emme ole kesäkunnossa, ellemme laihduta tai tee jotakin muuta itsellemme tai ulkonäöllemme.

Meikäläisellä alkaa höyry nousta korvista jo pelkästään ajattelemalla asiaa.

Syy siihen on se, että olen ollut laihdutuskuurilla oikeastaan kymmeniä vuosia yhteen soittoon.

En koskaan ollut tyytyväinen painooni, vaikka mitään syytä laihduttamiseen ei olisi edes ollut.

Jatkuva laihduttaminen vei hyvinvointia väärään suuntaan ja toi muita murheita ja haasteita elämään.

Minun piti sukeltaa syvemmälle itseeni, jotta ymmärsin mistä oikein oli kyse ja miksi kohtelin kehoani huonosti.

Mutta ennen tuota ymmärrystä sorruin kerta toisensa jälkeen mainoksiin ja nopeita tuloksia tuoviin mainoslauseisiin, joiden avulla sain itseni ainoastaan huonompaan kuntoon.

Ja sen lisäksi sain myös aikamoisen määrän rahaa palamaan.

Mainokset tehoavat.

Mutta käännetään asia toisinpäin.

Miten pääset talvikuntoon?

Oletko nähnyt kesän jälkeen mainoksia tai juttuja mediassa siitä, kuinka pääset talvikuntoon?

No et ole nähnyt, kuten en minäkään.

Niitä ei yksinkertaisesti ole.

Nimittäin edelleen puhutaan laihduttamisesta.

Kesäkunnon sijaan keskitytään kesän aikana kertyneisiin ylimääräisiin kiloihin ja siihen miten niistä pääsee eroon.

Meistä jokainen on kesäkunnossa tai talvikunnossa juuri sellaisena kuin olemme.

Juuri nyt ja tässä.

Tiedän, että joskus voi olla vaikea olla tyytyväinen itseensä. Silloin mainokset ja jutut kesäkunnosta tai bikinikunnosta eivät auta.

Tapahtuu juuri päinvastoin.

Mutta asiaan on helppo ratkaisu.

Älä anna itsesi ulkopuolelta tulevien asioiden määrittää sitä, miltä sinun tulisi näyttää. 

Ole tyytyväinen itseesi.

Rakasta itseäsi juuri sellaisena kuin olet. 

Rakasta jokaista kohtaa kehostasi, jokaista ryppyä, kolhua, muhkuraa ja muotoa.

Sillä mitä tyytyväisempi olet itseesi, sitä onnellisempi olet. Ja sitä helpompi sinun on saavuttaa omia tavoitteita ja unelmia.

Unohda kesäkunto.

Tee asioita, jotka auttavat sinua olemaan tyytyväisempi itseesi vuoden jokaisena päivänä.

Kesäkunto ei tarvitse muuta kuin kesän.

Kesä tulee, teet mitä tahansa tai et tee yhtikäs mitään.

Niin yksinkertaista se lopulta on.

Jos kaipaat apua, niin 99 askelta onnistumiseen -eKirja voisi kiinnostaa sinua.

Klikkaa ja lue Onnistumisen eKirjasta lisää tästä.

Rakkaudella
Virpi

Lue lisää eKirjasta tästä.

Jos tykkäät kirjoituksestani, voit jakaa sen eteenpäin. Kiitos.

Similar Posts

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *