|

Mitä tapahtuu, kun makeanhimo lähtee lapasesta?

Toivoin pirteämpää ja kevyempää oloa. Ihan sama toivomus kuin ehkä sinullakin, mutta makeanhimo lähti lapasesta ja vesitti koko homman.

Makeanhimo tuo omat ongelmansa elämään.

Se, että farkuissa on elastaania tai joustava vyötärökaistale, ei välttämättä ole se kaikista parhain vaihtoehto. 

Farkut toki tuntuvat mukavammilta päällä, varsinkin kun mitään ylimääräistä ei pursua yli. Mutta ne voivat antaa myös väärän kuvan omasta kehosta tai sen muutoksista.

Yllätys saattaa olla suuri sillä hetkellä, kun laitat jalkaasi toisenlaiset housut. 

Tai yrität laittaa.

Makeanhimo lähtee helposti lapasesta.

Ehkä sinä olet ollut samassa tilanteessa ja miettinyt muutoksen tarvetta.

Vaikka tiedän, ettei minun tulisi syödä makeisia niin huomasin olevani jatkuvasti karkkipussilla.

Ja vaikka kaikki muu päivän aikana oli mennyt hyvin, kävi käsi karkkipussilla kuitenkin vähän liian tiuhaan tahtiin.

Se oli sysäys, jonka tarvitsin palatakseni perusasioiden äärelle.

Makeanhimo on viheliäinen seuralainen ja monet kamppailevat sen kanssa tälläkin hetkellä.

Makeanhimo voi olla iso peikko elämässä, varsinkin mikäli ei pääse kiinni syihin sen takana.

Silloin kun makeanhimo iskee, ei ole oikein paljoakaan enää tehtävissä.

Makeanhimo vie mennessään.

Se voi lähteä täysin lapasesta ja lopputuloksena voi olla vuosisadan sokeriöverit.

Se mitä tuossa hetkessä tulisi tehdä, on pysähtyä hetkeksi ja kysyä itseltään, mitä oikein korvaa makealla.

Se on iso kysymys, joka voi nostaa pintaan vaikeitakin asioita.

Se on kuitenkin ainoa tie eteenpäin.

Saattaa olla, ettei makeanhimo ole sinulle minkäänlainen ongelma. Toisaalta saatat kamppailla jonkun muun haasteen tai ongelman parissa. 

Sinulla saattaa olla erilainen pakokeino vaikeisiin asioihin.

Oletko miettinyt mikä on oma pakokeinosi tai mitä asioita pakenet?

Yleensä muutokseen tarvitaan joku sysäys, muutoin ei pääse edes liikkeelle.

Sysäys tosin yksistään ei riitä, vaan tarvitaan konkreettisia tekoja, jotta voi muuttaa tilanteen.

Mikä olisi se sysäys, jonka sinä tarvitset aloittaaksesi tekemään asioita haluamasi muutoksesi eteen?  

Se voi olla lääkärin suusta tullut kommentti, peilikuva, pieneksi muuttuneet vaatteet tai esimerkiksi yleiskunto, jonka toivoisi olevan parempi.

Se, että yrittää pysyä kokonaan erossa makeasta ei välttämättä toimi. Makeanhimo lähtee helposti edelleen lapasesta.

Ainoa toimiva keino on pysäyttää haitallinen toiminta ja käsitellä oma pakokeino ja sen taustalla oleva syy.

Tällaisessa tilanteessa on hyvä palata niiden asioiden äärelle, jotka kaikessa arjen pyörityksessä ovat jostakin syystä hämärtyneet.

Kyse ei ole laihdutuskuurista, eikä karkkilakosta, vaan omien tapojen päivittämisestä. 

Mitä sinä kaipaat hyvinvointiisi juuri nyt? 

Minkälaisia valintoja sinä teet oman hyvinvointisi eteen päivittäin?

Tarvitseeko sinun ottaa itseäsi niskasta kiinni vai jatkatko samalla tavalla tästäkin hetkestä eteenpäin?

Jos jatkat samalla tavalla niin ei siinä mitään. 

Mutta jos tarvitset vinkkejä makeanhimoon, niin aloita lukemalla 4 vinkkiä, joiden avulla taltutat makeanhimoasi.

Rakkaudella 
Virpi

Similar Posts

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *