Onko päätöksesi pohjalla fakta, vai fiktio?
Meillä kaikilla on samat mahdollisuudet onnistua. Jos kuitenkin tunnet, että tämä ei pidä paikkaansa omalla kohdallasi, niin mieti, onko ajatuksesi todellisuutta vai kuvitelmaa? Fakta vai fiktio?
Usein uskomme, ettei meillä ole samoja mahdollisuuksia kuin toisilla.
Toiset vaikuttavat porskuttavan eteenpäin onnistumisen aalloilla, kun itse joutuu taistelemaan jatkuvien haasteiden keskellä.
Totuus on, että sinulla on yhtä suuri mahdollisuus menestyä kuin kellä tahansa toisella.
Kaikki lähtee omista ajatuksista
Jos uskot, ettet kykene onnistumaan, se tekee onnistumisen vaikeaksi, joskus jopa mahdottomaksi.
Uskomuksesi määrittelevät totuuden omassa mielessäsi.
Kolikolla on se kuuluisa kääntöpuoli – Jos uskot itseesi ja omiin mahdollisuuksiisi, niin mikään ei voi estää sinua onnistumasta. Itse asiassa ainoa asia, joka voi estää sinua, olet sinä itse.
Meistä jokainen on oman menestyksemme suurin este. Fakta vai fiktio?
Jos olisin ymmärtänyt tämän itse aiemmin, olisin voinut kulkea helpommin läpi Onnistumisen polun.
Usein kiinnitämme huomiota kaikkeen muuhun paitsi itseemme. Yritämme muuttaa kaikkia muita, mutta unohdamme tarkastella itseämme, ja omaa rooliamme.
Syytämme usein muita tekijöitä epäonnistumisesta, emmekä tunnista omaa osuuttamme asiaan.
Onnistuminen lähtee siitä, että sinä voit hyvin. Fakta vai fiktio?
Mitä paremmin sinä voit, sitä tyytyväisempi olet itseesi ja elämääsi. Mitä tyytyväisempi olet, sitä onnellisemmaksi tunnet itsesi, ja sitä helpompaa on saavuttaa menestystä.
Lisäksi löydät helpommin ratkaisuja kohtaamiisi haasteisiin.
Onnistuminen tai onnellisuus ei tarkoita sitä, että elämässäsi ei olisi enää haasteita. Tai että elämä olisi tästä eteenpäin pelkkää ruusuilla tanssimista.
Meillä jokaisella on haasteita.
Ero on siinä, etteivät haasteet enää kaada sinua. Eivätkä ne enää estä sinua tavoittelemasta haluamiasi asioita.
mikä on onnistumisen salaisuus?
Yksinkertaisesti sanottuna, yksi onnistumisen salaisuus on hyvinvointisi ja tyytyväisyytesi omaan elämääsi.
Voi olla, että törmäät ensimmäiseen kompastuskiveen juuri tässä kohdassa. Varsinkin, jos tunnet, että tyytyväisyys ja onnellisuus ovat kaukaisia tavoitteita.
Vaikka tilanteesi olisi kuinka haastava tällä hetkellä, se ei sulje pois mahdollisuutta olla tyytyväinen ja onnellinen, sillä…
Tyytyväisyys ja onnellisuus ovat sisäisiä tunnetiloja.
Kumpikaan niistä ei riipu ulkoisista tekijöistä. Et tarvitse rahaa, materiaa tai toista ihmistä, vaikka usein niin luulemme.
Mitä ajattelet itsestäsi ja omista mahdollisuuksistasi?
Mieti ovatko nämä ajatukset todellisuutta vai kuvitelmaa. Fakta vai fiktio?
Onnistuminen lähtee omista ajatuksistamme.
Rakkaudella
Virpi