
Haluatko saavuttaa tavoitteesi ja unelmasi Riippumatta siitä, millaisia haasteita elämä eteesi heittää?
Olet lukenut läpi lukuisia kirjoja ja osallistunut moniin koulutuksiin ja webinaareihin tavoitteiden saavuttamisesta, mutta silti koet olevasi jumissa. Olo on kaikkea muuta kuin positiivinen. Haluamasi muutos ja unelmasi ovat edelleen vain mielessä pyöriviä haaveita, kaukana ulottuviltasi. Tiedostat tarpeen muutokselle saavuttaaksesi haluamasi elämän, mutta onnistumisen eteen tarvittava ponnistelu ei aina houkuttele. Sisäpiiri voi olla ratkaisusi.
Monet pysyvät paikoillaan haasteellisessa tilanteessa, koska he eivät ole vielä oivaltaneet mikä onnistumisen salaisuus on, ja mitä menestyminen vaatii.
Usein vaadimme itseltämme ihan liikaa ja yritämme erilaisin keinoin saavuttaa haluamamme. Onnistuminen ei ole rakettitiedettä, vaikka siltä saattaa usein tuntua.
Menestys edellyttää ainoastaan tiettyjen asioiden tekemistä omassa arjessa, ja juuri tämä tekeminen saa meidät jumiin.
Onnistuminen tuntuu vaikealta ja saa meidät jopa hylkäämään omat unelmamme. Tekeminen on vaikeaa, sillä käytössämme olevat keinot eivät toimi, eivätkä tuo haluttuja tuloksia.
Yritämme entistä kovemmin, joten lisäämme kierroksia ja toivomme, että lopputulos on nyt erilainen.
Lopputuloksena voi olla jopa uupuminen.
Onnistumisen yhtälö ei toimi näin.
Voit onnistua helpommin, sillä et tarvitse erityistaitoja, eikä sinun tarvitse noudattaa monimutkaisia ohjeita tai puskea oman jaksamisen äärirajoilla. Voit onnistua yksinkertaisilla ja helpoilla keinoilla. Salaisuus piilee onnistumisen periaatteista ja niiden oivaltamisessa.
Se, että luet tätä juuri nyt, osoittaa, että haluat jonkun asian muuttuvan elämässäsi ja olet valmis tekemään muutoksia saavuttaaksesi haluamasi.
Sisäpiiri antaa sinulle keinot onnistumiseen ja voit juurruttaa onnistumisen salaisuuden pysyväksi osaksi omaa elämääsi!
Hyvä uutinen on, että menestyksesi on väistämätöntä, ja olet jo matkalla sitä kohti.
Yksi asia, joka usein saa meidät kyllästymään omien tavoitteidemme ja unelmiemme tavoitteluun, on pelko. Sitä voi olla vaikea hahmottaa, sillä pelko verhoutuu moneen asiaan, emmekä edes huomaa sen vaikuttavan taustalla. ”Enhän minä mitään pelkää.”
Pelko estää meitä saavuttamasta monia asioita, pelko myös estää meitä tekemästä ja sanomasta sellaista, joka olisi oman etenemisen kannalta oleellista. Onnistumisen kannalta on tärkeää, ettei anna pelon estää tavoittelemasta haluamaansa elämää ja omia unelmia.
Onnistuminen vaatii pelkojen käsittelyjä, jotta pääset siirtymään eteenpäin. Se on usein vaikeaa, sillä emme välttämättä itse huomaa miten pelko vaikuttaa onnistumiseen, ja mikä merkitys pelolla on omassa elämässä. Emmekä tiedä miten niitä lähtisi edes käsittelemään.
On tärkeää muistaa, että suurimmat voitot syntyvät usein suurimpien haasteiden voittamisesta. Sisäpiirissä sinulle avautuu uusia mahdollisuuksia. Virheet ja epäonnistumiset ovat olennainen osa oppimista ja kasvua. Kun kasvatat sisäistä voimaasi, alat uskomaan itseesi enemmän ja saavutat upeita asioita.
Sisäpiirissä huomaat, että jokainen teko, oli se sitten pieni tai suuri, voi synnyttää merkittävän muutoksen aallon elämässäsi. Yksinkertainen ja varsin arkinen asia voi laittaa lumipalloefektin liikkeelle, jonka jälkeen ainoastaan ihmettelet miksi et oivaltanut asiaa aiemmin.
Mahdollista oma menestyksesi ja ota käyttöösi onnistumisen periaatteet. Rakenna itsellesi juuri sellainen elämä ja tulevaisuus, jonka oikeasti haluat. Sisäpiirissä saat työkalut, neuvot ja henkilökohtaisen tuen.
TAVOITTEEMME KYTKEYTYVÄT KOLMEEN ASIAAN.
Kohtaamamme haasteet ja ongelmat liittyvät usein kolmeen asiaan. Nämä asiat ovat terveys, raha ja rakkaus.
- Tuntuuko, että olet jumissa, etkä tiedä miten edetä? Silti tiedät, että haluat enemmän elämältäsi.
- Tuntuuko, että jokin tärkeä osa elämästäsi puuttuu, mutta et osaa sanoa, mikä se tarkalleen ottaen on? Joku kuitenkin vaivaa mieltäsi ja aiheuttaa arkeen epävarmuutta ja saa sinut epäilemään itseäsi.
- Tuntuuko siltä, että asiat menevät vuosi vuodelta huonompaan suuntaan? Olet havahtunut siihen tosiasiaan, että et ole yhtään sen lähempänä taloudellista itsenäisyyttä kuin vuosi sitten, ja ihmissuhteissasi on edelleen sitä samaa draamaa. Vai onko intohimon liekki sammunut parisuhteessasi, ja haluaisit parantaa tilannetta?
- Onko etenemisesi vaikeaa? Päätät ottaa ensimmäisiä askeleita kohti unelmiasi, mutta juuri h-hetkellä viivyttelet ja jopa luovutat. Tai siirrät aloittamista hamaan tulevaisuuteen.
- Olet tyytynyt liian vähään, ja se on saanut sinut pienentämään itseäsi. Huomaat olleesi miellyttäjä, jotta et aiheuttaisi mielipahaa, ja kuuluisit paremmin joukkoon. Ehkä haet rakkautta ja arvostusta tekemällä enemmän kuin jaksat ja pystyt. Nyt olet kuitenkin valmis sanomaan hyvästit pienuudelle ja arvottomuuden tunteelle, ja olet valmis astumaan elämään, joka todella heijastaa sinua!
- Et jaksa enää tehdä kaikkea yksin, olet valmis ottamaan vastaan tarvitsemaasi tukea saavuttaaksesi haluamasi muutokset elämääsi helpommin ja nopeammin.
- Olet yrittänyt kuumeisesti selvittää mikä onnistumisen salaisuus oikein on, mutta kaikesta yrittämisestä huolimatta et ole saanut onnistumisen yhtälöä toimimaan omassa elämässäsi.
En halua luoda sinulle turhaa toiveikkuutta onnistumisesta. Tarjoan sinulle konkreettisia ja tehokkaita työkaluja, jotka auttavat sinua helposti ja varmasti saavuttamaan haluamasi lopputuloksen ja omat tavoitteesi.
Tehtäväni on tarjota sinulle selkeät ja yksinkertaiset askelmerkit menestykseen ja todellisiin tuloksiin, sillä kukaan ei jaksa yrittää vuodesta toiseen onnistumatta.
Meissä jokaisessa on kuitenkin osa, joka voi estää meitä onnistumasta. Tämä osa saattaa pysyä piilossa, ja sen tunnistaminen voi olla haastavaa. Vaikka tunnistamme omia onnistumisen esteitä, niiden juurisyy on usein hämärän peitossa. Ja juuri tämän takia pelkän esteen poistaminen ei aina riitä. Meidän tulee sukeltaa syvemmälle.
Joku tunne, vanha muisto ja uskomus saattaa pitää meitä paikallaan vuosien, jopa vuosikymmenien ajan. Se tekee sitä niin kauan, kunnes päätät toisin. Todellinen muutos tapahtuu, kun sukellamme syvemmälle itseemme ja ymmärrämme mitkä asiat taustalla estävät onnistumisen. Onnistumisen salaisuuden ja sen periaatteiden oivaltaminen selkeyttää asioita ja onnistumiset alkavat seuraavan toisiaan.
Kuulostaa yksinkertaiselta.
Usein se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Ja juuri siksi Sisäpiiri antaa käyttöösi kaiken mitä tarvitset haluamasi muutosten tekemiseen.
Onnistuminen, tavoitteiden ja unelmien saavuttaminen ei ole kiinni siitä, ettei sinulla olisi tarvittavia tietoja ja taitoja haluamasi muutoksen toteuttamiseen. Haasteena on saada työkalut toimimaan tehokkaasti omassa arjessasi haluamallasi tavalla. Sen sijaan, että tuhlaat aikaasi ja energiaasi epätoivoisesti yrittäen saavuttaa tärkeitä asioita, sinun tarvitsee vain ymmärtää, mikä onnistuminen salaisuus on, ja miten viet sen helposti omaan arkeesi.
Jotta saavutat haluamasi tulokset käyttämilläsi keinoilla, sinun on vapautettava itsesi niistä tekijöistä, jotka estävät jollakin tavalla onnistumistasi. Se ei ole monimutkaista, eikä vaadi erityisiä taitoja. Se voi kuulostaa vaikealta, mutta se ei ole rakettitiedettä.
Vaikeus piilee siinä, että emme usko itseemme.
Uskomme, ettei oma menestys ole mahdollista. Se voi olla sitä jollekin toiselle, mutta itselle se on mahdotonta, siitä todisteena on kaikki aiemmat epäonnistumiset. Totuus on kuitenkin se, että jokaisella on samat mahdollisuudet onnistua. Jaan Sisäpiirissä niitä samoja onnistumisen periaatteita, joita käyttävät myös kaikkein menestyneimmät ihmiset.
Kyse ei ole rakettitieteestä tai siitä, että onnistumisen periaatteet toimisivat vain tietyillä ihmisillä.
Onnistuminen ja ylipäätään minkä tahansa muutoksen tekeminen vaatii tiettyjä askelia. Haasteena on kuitenkin se, että päivittäinen ponnistelu voi tuntua raskaalta, vaikealta ja vastenmieliseltä. Monille se todellakin sellaista onkin. Se kertoo siitä, ettei käytössä olevat työkalut toimi halutulla tavalla ja on aika muuttaa tilanne.
Avaimet Onnistumiseen voivat olla käytössäsi jo tänään.
Hei, olen Virpi Silonsaari, Lupausten Portaiden valmentaja, mentori ja PersonalTrainer. Ennen kuin itse tiesin mikä onnistumisen salaisuus on, ja sain sen periaatteet toimimaan jokapäiväisessä elämässäni, elin oravanpyörässä ja taistelin oman hyvinvointini kanssa. Vaikka ulkoisesti kaikki näytti hyvältä, sisäinen kamppailu vei voimia. Mitä enemmän yritin korjata tilannetta, sitä pahemmaksi se muuttui. Sisimmässäni kaipasin iloa ja hyvinvoivaa kehoa, ne olivat kadonneet jonnekin vuosien varrella. En saanut haluamiani muutoksia aikaan ponnisteluillani, vaan vasta sitten, kun ymmärsin mikä todella on tärkeää, pystyin irrottautumaan oravanpyörästä. Kun aloin soveltamaan oppimiani onnistumisen periaatteita omassa elämässäni, asiat alkoivat muuttua ja loksahtamaan paikoilleen.
edessäsi on risteys: toisella puolella haluamasi elämä ja toisella puolella nykytilanteesi.
Näkyykö unelmasi ja tavoitteesi jo lähietäisyydellä? Ajatteletko, että kunhan jaksat puskea vielä vähäsen, on toiveesi jossakin hetkessä täyttä totta? Et kuitenkaan saa antaa siimaakaan periksi, joten yrität onnistua rautaisella itsekurilla ja ohjeiden pilkun tarkalla noudattamisella.
Kuinka kauan jaksat nykyisillä toimintamalleilla ja työkaluilla?
Astuessasi unelmien ja mahdollisuuksien portaille, tarjoan sinulle tarvittavan tiedon ja selkeät askeleet kohti haluamaasi muutosta. Kerron sinulle mikä on onnistumisen salaisuus ja autan sinua ottamaan sen käyttöösi helposti ja lempeästi.
Tarkoitus ei ole tehdä asioita hetken aikaa eri tavalla ja palata sitten vanhoihin tapoihin, niihin tapoihin, jotka alunperin saivat sinut miettimään muutoksen tarpeellisuutta. Kyse on sitoutumisesta niihin asioihin, jotka alun perin innostivat sinua haluamaan muutosta elämässäsi.
sisäpiiri auttaa sinua kulkemaan kohti haluamaasi muutosta.
Onnistuminen vaatii aina sitoutumista, ja siksi tavoitteiden ja unelmien saavuttaminen tuntuu usein vaikealta. Me emme aina jaksa tehdä asioita, joita onnistuminen vaatii. Kyllästymme, into hiipuu ja motivaatio katoaa. Tämä on mielenkiintoista, sillä se tarkoittaa, että itselle tärkeä asia ei ehkä olekaan enää niin tärkeä. Silloin kannattaa kysyä itseltään miksi. Miksi se ei ole tärkeä?
On tärkeää ymmärtää, että sitoutuminen ei ole vain päätös, vaan se on päivittäisiä tekoja ja valintoja. Ne vievät meitä kohti tavoitteitamme. Sitoutuminen on tapa elää ja toimia, se on jatkuvaa pyrkimystä parempaan. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla jatkuvaa yrittämistä, puurtamista tai puskemista.
Kun sitoudumme, meidän täytyy olla kuitenkin valmiita kohtaamaan haasteita ja esteitä, ja hyväksymään, että matka ei aina ole helppo. Meidän tulee oppia nauttimaan prosessista ja pienistä edistysaskelista, sen sijaan, että keskittyisimme vain lopputulokseen tai jäisimme jumiin kohtaamiimme haasteisiin.
Sitoutuminen on myös kykyä pysyä kurssissa silloinkin, kun motivaatio hiipuu. Tämä vaatii itsekuria ja pitkäjänteisyyttä. On tärkeää löytää keinoja ylläpitää motivaatiota ja innostusta.
Lopulta sitoutuminen on lupaus itselle.
Se on päätös elää omien arvojensa mukaan ja tavoitella sitä, mikä on itselle tärkeää ja merkityksellistä.
Usein emme edes tiedä mikä on itselle oikeasti tärkeää, ja se saa meidät tekemään sitä sun tätä. Kun sitoudumme, annamme itsellemme mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä, ja saavuttaa jotain, mikä todella merkitsee.
Olennaista on, että saat käyttöösi työkalut, jotka sopivat saumattomasti omaan arkeesi ja joita voit hyödyntää päivittäin. Kyse ei ole kertakäyttöisistä työkaluista, jotka toimivat vain hetken tai tietyn aikaa, ne ovat yhtä tehokkaita ja toimivat samalla tavalla ensi viikolla, kuten myös vuosienkin päästä.
Älä anna pelon estää sinua ottamasta seuraavaa askelta kohti sellaista elämää, jonka haluat ja jonka tiedät kuuluvan sinulle. Tunnet kutsun, mutta aiemmat epäonnistumiset kummittelevat takaraivossa. Muista, että jokainen aiempi epäonnistuminen on vain uusi mahdollisuus oppia ja kasvaa.
Joten…
Kuuletko onnistumisen kutsun? Älä ohita tätä ainutlaatuista tilaisuutta!
Astuessasi menestyksen polulle, otat rennomman lähestymistavan onnistumiseen. Pääset hyödyntämään menestyksen rakennuspalikoita ja teet haluamistasi muutoksista, tavoitteistasi ja unelmistasi vihdoin totta.
Ei ole merkitystä mikä tilanne elämässäsi on juuri nyt, sillä työkalut auttavat sinua onnistumaan lähtötilanteestasi riippumatta. Sisäpiiri muuttaa haaveilun ja unelmoinnin todeksi.
Kyse ei ole työkaluista, jotka auttavat ainoastaan johonkin yhteen tiettyyn asiaan. Onnistumisen periaatteet toimivat niihin asioihin, joihin haluat tehdä muutoksia, kuten esimerkiksi terveyteen, hyvinvointiin, rakkauteen ja rahaan.
Olet lämpimästi tervetullut Lupausten Portaiden Sisäpiiriin!
Sisäpiiri on täydellinen valinta sinulle, jos…
- Tiedät syvällä sisälläsi, että elämällä on paljon enemmän annettavaa sinulle.
- Haluat muutosta ja olet päättänyt onnistua. Olet valmis sitoutumaan muutokseen.
- Haluat löytää onnistujan sisältäsi, haluat kasvaa henkilökohtaisesti ja ammatillisesti.
- Olet valmis sitoutumaan kehitykseen ja tekemään tarvittavat muutokset.
- Et halua yrittää enää yksin. Arvostat saamaasi tukea ja haluat sinua kannustavan ja motivoivan ympäristön.
- Olet valmis omaksumaan uusia näkökulmia ja oppimaan muiden kokemuksista.
- Haluat saada selkeitä ja helppoja käytännön työkaluja ja strategioita menestyksen saavuttamiseksi.
- Olet valmis oppimaan ja olet avoin muutoksille.
- Olet valmis hyvästelemään lopullisesti ”en onnistu” -asenteen, ja haluat löytää oman voimasi.
- Olet valmis ottamaan vastuun itsestäsi, onnistumisesta ja elämästäsi.
- Näet Sisäpiirin sijoituksena itseesi ja tulevaisuuteesi saavuttaessasi haluamasi muutokset elämääsi.
- Haluat viedä onnistumisen periaatteet omaan elämääsi helposti.
- Haluat yhdellä kerralla kaiken mitä tarvitset. Olet kyllästynyt hankkimaan eri ohjelmia, kursseja, työkaluja, jotka eivät toimi yhdessä.
Sisäpiiri ei ole sinua varten, jos…
- Osaat jo kaiken tarvittavan.
- Olet jumissa tarinassa, jonka mukaan et voi menestyä tälläkään kertaa.
- Et ole valmis sitoutumaan muutokseen, etkä tekemään työtä omien tavoitteidesi saavuttamiseksi.
- Etsit nopeita ja helppoja ratkaisuja ongelmiisi, etkä ole valmis tekemään pysyviä muutoksia elämässäsi.
- Et ole valmis ottamaan vastuuta itsestäsi ja onnistumisesta, ja haluat jonkun muun tekevän työn puolestasi.
- Pidät kynsin hampain kiinni omista uskomuksistasi, etkä ole avoin uusille näkökulmille.
- Odotat parhainta mahdollista ajankohtaa muutoksen aloittamiseen.
- Et ole valmis sijoittamaan itseesi ja haluamaasi tulevaisuuteen.
ONNISTUMISEN SALAISUUS, JOKA muuttaa elämäsi.
Minulla on ollut selkeä visio Lupausten Portaiden alkumetreiltä asti. Haluan lisätä iloa, onnea, tyytyväisyyttä, hyvinvointia ja rakkautta. Lupausten Portaiden Sisäpiiri on merkittävä askel kohti tätä visiota. Sisäpiiri toimii sinulle porttina onnistumiseen, tyytyväisyyteen itseäsi ja elämääsi kohtaan, sekä toteutuneisiin unelmiin ja tavoitteisiin.
Viime vuosien aikana olen koonnut kaiken tarvittavan menestyksesi saavuttamiseksi. Nyt on aika jakaa kaikki elämän opit ja saavutukset.
Sisäpiiri on kokonaisvaltainen onnistumisen konsepti, johon sinulla on mahdollisuus tulla mukaan.
Tee unelmistasi totta; Sisäpiiri on avain sen mahdollistamiseksi. Onnistumisen salaisuus ja menestyksen periaatteet ovat ulottuvillasi, ja käytössäsi jo tänään.
Jos haluat tehdä muutoksia elämääsi ja saavuttaa itsellesi tärkeitä asioita, keskity tekemään niitä asioita, jotka vievät sinut kohti haluamaasi lopputulosta. Liittyminen Sisäpiiriin vie sinut raketin lailla eteenpäin.
Kun elämässä on haasteita, voi tyytyväisyys ja luottamus elämään heikentyä. Arjesta tulee helposti jatkuvaa ponnistelua ja selviytymistaistelua. Tämä tekee elämästä vieläkin haastavampaa.
Sinun ei ole tarkoitus rypeä haasteissa ja epäonnistumisissa, sinun on tarkoitus kokea onnea, iloa, tyytyväisyyttä ja rakkautta elämässäsi.
Meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaiseksi tulevaisuutemme muodostuu, sillä rakennamme omaa tulevaisuuttamme joka päivä. Teemme joka päivä asioita, jotka vaikuttavat nykyhetken lisäksi myös tulevaan. Sillä mitä päätät tehdä juuri nyt, on suuri vaikutus tulevaisuuteesi.
On tärkeää tiedostaa, että myös se, mitä jätät tekemättä, vaikuttaa tulevaisuuteesi. Älä jätä tekemättä asiaa, joka vaikuttaa koko loppuelämääsi. Yhdellä päätöksellä parannat hyvinvointiasi ja mahdollistat omien tavoitteiden ja unelmien tekemisen todeksi helpommin ja nopeammin.
Muutos alkaa jokaisesta meistä itsestämme.
Sisäpiiriläisenä saat käyttöösi kaiken tarvittavan muutoksen tekemiseen, parannat hyvinvointiasi, vahvistat sisäistä voimaasi, ja yksinkertaisesti voit paremmin henkisesti ja fyysisesti. Lisäät tyytyväisyyttä sekä onnellisuutta elämässäsi. Säteilet positiivista energiaa ja hehkut innostusta ja elinvoimaa.
Heität vihdoin harteiltasi kaikki epäilykset itseäsi ja onnistumistasi kohtaan. Luovut menneisyyden kahleista, jotka jollakin tavalla estävät sinua tekemästä niitä asioita, joita haluat.
Jätät taustalle takaraivossa kuuluvan äidin tai isän äänen siitä, mitä teit väärin tai miten sinun pitäisi käyttäytyä. Ja samalla heität kiltin tytön viitan harteiltasi ja olet rohkeasti oma itsesi. Luovut suorittamisesta ja pakonomaisesta tarpeesta onnistua.
Onnistut helpommin ja itsellesi lempeämmillä keinoilla.
Sisäpiiriläisenä olet merkittävä osa niitä ihmisiä, jotka tekevät omasta elämästään valoisampaa ja parempaa. Voit jakaa oppimiasi asioita lähipiiriisi ja huomaat kuinka sinun muutoksestasi tulee osa isompaa onnistumista.
Sinun ei enää tarvitse haaveilla ja yrittää tavoitella haluamaasi tulevaisuutta. Saavutat sen astumalla unelmien ja mahdollisuuksien portaille, Lupausten Portaiden Sisäpiiriin.
Sisäpiiri opettaa monia tärkeitä asioita onnistumisesta.
- Opit luomaan selkeitä ja motivoivia tavoitteita. Voit unohtaa tavoitteet, jotka jo lähtökohtaisesti vievät sinut epäonnistumiseen. Otat käyttöösi helppoja ja tehokkaita rutiineja ja työkaluja, joiden avulla onnistuminen on helpompaa ja nopeampaa.
- Saat ajan riittämään niihin asioihin, jotka ovat oleellisia oman onnistumisesi mahdollistamiseksi. Hallitset omaa aikaasi ja opit ottamaan vastuun itsestäsi ja omasta menestyksestäsi. Tiedät, että sinulla on kaikki aika käytössäsi, jonka tarvitset.
- Pidät motivaation korkealla ja opit käsittelemään vastoinkäymisiä matkallasi kohti tavoitteita. Et enää kaadu tai jää jumiin haasteisiin, sillä sinulla on tehokkaat keinot, joiden avulla ylität haasteet helpommin ja varmemmin.
- Parannat ihmissuhteitasi oivaltamalla asioita, jotka ovat konfliktien taustalla. Rakennat positiivisia ihmissuhteita ja nautit uusien ihmisten seurasta.
- Lisäät henkistä vahvuuttasi ja sisäistä voimaasi. Rakennat kestävää itseluottamusta menestyksesi perustaksi. Sisäinen voimasi on niin vahva, että seisot tukevalla kalliolla, tulee tiellesi minkälainen este tahansa.
- Opit käyttämään menestyksen työkaluja omassa arjessasi.
- Saavutat tavoitteesi ja haluamasi asiat.
SISÄPIIRI ON MATKA ONNISTUMISEEN, JOKA ANTAA KÄYTTÖÖSI KAIKEN TARVITSEMASI.
Sisäpiiriläisenä saat käyttöoikeuden kaikkiin Lupausten Portaiden Onnistumisen työkaluihin. Saat käyttöösi…
- Onnistumisen verkkokurssit.
- Onnistumisen e-kirjat ja oppaat.
- e-kirjoihin ja oppaisiin, sekä verkkokursseihin sisältyvät bonukset ja päivitykset.
- Verkkokursseihin sisältyvät koulutustallenteet ja LIVE -koulutukset.
- Sisäpiiriläisenä saat käyttöösi myös kaikki tulevat verkkokurssit, e-kirjat ja oppaat, sekä koulutukset.
- Henkilökohtaisen tuen ja LIVE -tapaamiset.
SISÄPIIRI on Onnistumisen kokonaisuus yhdellä kertamaksulla ilman lisäkustannuksia tulevaisuudessa.
Voit opiskella ja hyödyntää onnistumisen materiaaleja oman aikataulusi mukaisesti, silloin kun se sopii sinulle parhaiten. Materiaalit ovat käytössäsi 24/7 paikasta riippumatta joka päivä.
Kurssialusta toimii nettiselaimen takana, joten tarvitset ainoastaan laitteen, jolla kirjaudut kurssialustalle, sähköpostin sekä toimivan verkon.
Pääset kirjautumaan materiaaliin sähköpostiosoitteellasi ja haluamallasi salasanalla. Salasanan muutat helposti ensimmäisen kirjautumisen yhteydessä. Saat siihen ohjeet ilmoittautumisesi jälkeen.
Sisäpiiriläisenä saat yhdellä kertamaksulla käyttöoikeuden kaikkiin sisältöihin. Ei muita maksuja nyt, eikä tulevaisuudessa.
Kertamaksu kattaa kaiken, nykyiset ja tulevat Onnistumisen työkalut.
SISÄPIIRI TARJOAA TARVITSEMASI TUEN.
Tuen sinua henkilökohtaisesti liittyessäsi mukaan Sisäpiiriin.
Liittyminen onnistuu helposti maksamalla liittymismaksu verkkokaupassa. Liittymismaksu on kertamaksu.
Yhdellä maksulla saat täyden käyttöoikeuden kaikkiin Onnistumisen tuotteisiin; kursseihin, koulutuksiin, tallenteisiin, e-kirjoihin, oppaisiin, bonuksiin…
Saat myös henkilökohtaisen tukeni käyttöösi.
Valmentajan tuella on valtava merkitys, vaikka tuntuisi, ettet sitä juuri nyt tarvitse. Matka onnistumiseen ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, joten sillä hetkellä, kun usko horjuu, motivaatio häviää tai elämään tulee tilanne, josta ei pääse eteenpäin, on tuki enemmän kuin kullanarvoinen.
Tiedän myös minkälaista on yrittää yksin, vailla mitään tukea. En halua, että joudut kokemaan sen, sillä se tekee onnistumisesta vaikeampaa, ja vie enemmän aikaa. Voi olla, että omat voimat loppuvat ja kaatuu pelkkään yrittämiseen.
On tärkeää, ettet jää yksin materiaalien kanssa. Jo pelkkä tieto siitä, että olen sähköpostin päässä, huojentaa oloasi ja vahvistaa uskoa omaan onnistumiseesi.
Sisäpiiri sisältää koulutusten lisäksi myös LIVE-tapaamisia, jossa voit kysyä mieltä askarruttavia asioita, jotka ovat pinnalla juuri silloin. Voit osallistua oman aikataulusi puitteissa.
SISÄPIIRI TUO SINULLE ETUJA, JOISTA PÄÄSET NAUTTIMAAN VÄLITTÖMÄSTI LIITTYMISEN JÄLKEEN.
Pääset heti liittymisen jälkeen aloittamaan matkasi Onnistumisen polulla. Voit tutustua Onnistumisen tuotteisiin tarkemmin linkkien kautta.
TULOSSA:
Vaurauden vaellus: Polku kohti taloudellista itsenäisyyttä. Verkkokurssi avautuu myöhemmin.
Oivallusten aarrearkku: Matka henkiseen kasvuun. Kurssi avautuu myöhemmin.
LIITTYMISMAKSU ON KERTAMAKSU, JOLLA SAAT KÄYTTÖOIKEUDEN KAIKKEEN.
USEITA MAKSUTAPOJA
kertamaksulla
Turvalliset pankkipainikkeet; Nordea, Osuuspankki, Danske Bank, Säästöpankki, Oma Säästöpankki, POP Pankki, Aktia, Handelsbanken, Ålandsbanken ja S-Pankki.
Mobiilimaksaminen: MobilePay ja Siirto.
Korttimaksuina Visa ja MasterCard. Maksut varmennetaan käyttäen korttiyhtiöiden varmennusmenetelmiä.
LASKULLA MAKSUAIKAA
OP Lasku on joustava, luotettava ja turvallinen maksutapa.
Saat 45 päivää korotonta maksuaikaa sekä mahdollisuuden erämaksuun.
Se ei sisällä piilokuluja.
joustavasti ERISSÄ
30 päivää korotonta maksuaikaa ostoksille. Voit lyhentää luottoa itsellesi sopivalla tavalla: erissä tai kokonaan. Luottoa voi hakea ostohetkellä. Kuukausierään sisältyy laskutuspalkkio 5€, ja erissä maksaessa nimelliskorko OP-prime + 9,50 %.
Hinta 2.500 € sis. alv 24%.
Useita maksutapoja:
Voit valita maksutavaksesi haluamasi pankkipainikkeen. Mobiilimaksuvaihtoehtoina ovat MobilePay, Pivo ja Siirto. Jos haluat maksuaikaa ostoksellesi, voit valita OP-laskun. Ja jos haluat maksaa erissä, voit käyttää Joustorahaa tai OP-tililuottoa. Valitse haluamasi maksutapa verkkokaupassa.
Voit ostaa verkkokursseja, e-kirjoja ja oppaita myös yksittäin.
Jos havaitsemme väärinkäytöksiä tai materiaalien luvatonta jakamista tai kopioimista, jäsenyytesi voidaan peruuttaa.
Valittavanasi on useita maksuvaihtoehtoja. Valitse haluamasi maksutapa verkkokaupassa maksun yhteydessä.
sisäpiiri tarjoaa täyden 100%:n tyytyväisyystakuun
Sinulla ei ole mitään riskiä liittyessäsi mukaan Sisäpiiriin. Saat 7 päivän täyden tyytyväisyystakuun. Se tarkoittaa, että mikäli et ole tyytyväinen ostokseesi, palautan rahasi.
Haluan, että onnistut, joten otan riskin puolestasi.
Ei ole mitään sellaista, mikä estäisi sinua liittymästä mukaan.
Käytössäsi on tyytyväisyystakuu, joten sekin este on poistettu onnistumisesi edestä. Sinun tulee ainoastaan ottaa yksi askel ja sen jälkeen olet mukana Sisäpiirissä.
Esteenä voi olla myös Sisäpiirin hinta. Mikäli hinta askarruttaa sinua, niin mieti mitä merkitystä sinulle on, jos teet haluamistasi muutoksista, unelmistasi ja toiveistasi totta. Mieti minkä arvoista olisi elää unelmiesi elämää. Mikä merkitys sillä olisi elämääsi?
Oletko valmis sijoittamaan itseesi ja omaan tulevaisuuteesi, ja mikäli vastauksesi on kielteinen, ei Sisäpiiri ole oikea paikka sinulle.
Liittymismaksu on kertamaksu ja Sisäpiirin jäsenyys todellakin avaa sinulle ainutlaatuiset mahdollisuudet. Sisäpiiri antaa käyttöösi kaiken tarvittavan. Saat sellaisen paketin, että oikeasti et tarvitse muuta.
Saat yhdellä maksulla kaikki Lupausten Portaiden Onnistumiseen liittyvät työkalut ja askelmerkit. Kyse ei kuitenkaan ole vain vuodesta, vaan työkalut ja materiaalit ovat käytössäsi myös Akatemian jälkeen. Onnistumisen salaisuus ja sen menestyksen periaatteet ovat käytössäsi koko elämäsi ajan.
Joten …
Tiedän, ettei Sisäpiiri ole kaikille.
Mutta jos sinä haluat mennä eteenpäin ja onnistua, elää haluamaasi elämää ja tehdä toiveistasi totta sekä saavuttaa sinulle tärkeitä asioita elämääsi, niin odotan sinua Sisäpiirissä.
Olen valmis omalta osaltani tekemään kaikkeni, jotta onnistut. Olet lämpimästi tervetullut mukaan.
Rakkaudella
Virpi
Usein kysytyt kysymykset
Mitä tapahtuu, kun klikkaan linkistä ja ilmoittaudun mukaan?
Painikkeesta pääset verkkokauppaan, jossa voit maksaa Sisäpiirin liittymismaksun haluamallasi maksutavalla. Kun maksusi on kirjautunut, saat välittömästi sähköpostiisi kuitin maksusta ja ohjeet siitä, miten pääset kirjautumaan kurssialustalle ja pääset aloittamaan Onnistumisen polulla heti. Kurssialustalle kirjautumiseen tarvitset ainoastaan toimivan sähköpostiosoitteen, internet-yhteyden sekä laitteen, jolla kirjaudut.
Kuinka kauan minulla on pääsy materiaaleihin?
Materiaalit ovat käytössäsi myös Akatemian jälkeen, joten voit edetä niissä oman aikataulusi mukaan.
Paljonko opiskelu vaatii aikaa?
Voit käydä materiaalit läpi omassa tahdissasi ja sinulle sopivalla aikataululla. Saat niistä itsellesi juuri niin paljon, kuin sijoitat niihin. Tärkeintä onnistumisesi kannalta on, että varmistat ajan, sillä haluamaasi muutosta ei tapahdu, jos materiaali jää lukematta ja työkalut viemättä arkeen.
Onko Sisäpiirissä henkilökohtainen tuki?
KYLLÄ! Sisäpiiri on matkasi kohti saavutettuja tavoitteita ja unelmiesi toteutumista valmentajan ohjauksessa. Tarjoan sinulle kaiken tarvittavan muutosten luomiseksi. Voit suunnitella aikataulusi itse ja käydä materiaalit läpi, sekä katsoa tallenteita omassa tahdissasi. Voit myös esittää kysymyksesi missä vaiheessa tahansa, ja vastaan niihin. Olen sähköpostin päässä. Lisäksi voit osallistua LIVE- tapaamisiin, jossa voit kysyä sinua askarruttavista asioista ja saat apua niihin asioihin, joihin tarvitset.
Jos tämä ei toimi, saanko rahani takaisin?
Sinulla on 7 päivän täysi tyytyväisyystakuun. Se tarkoittaa sitä, että mikäli et ole tyytyväinen ostokseesi, palautan rahasi.
Voitko taata minulle haluamiani tuloksia?
Jos päätät tehdä muutoksen ja omistautua täysin sille, seuraten antamiani onnistumisen työkaluja, olen täysin vakuuttunut siitä, että saavutat tavoitteesi ja teet unelmistasi totta. Jos et tee työtä itsesi ja oman onnistumisesi mahdollistamiseksi, en voi taata tuloksia. Työ, jonka teet itsesi kanssa, riippuu sinusta. Sisäpiirissä astut Onnistumisen polulle, matkalle, jolla muutat elämäsi! Kukaan muu ei voi tehdä sitä puolestasi, vain SINÄ voit sen tehdä! Jos olet valmis tekemään työn, elämäsi tulee muuttumaan, sen voin luvata.
Kuinka tämä poikkeaa muista kursseista ja valmennuksista?
Sisäpiirissä saat paljon enemmän kuin yhden kurssin tai e-kirjan, jotka vain raapaisevat pintaa ja saattavat jättää sinut kaipaamaan enemmän. Saat kaiken tarvittavan. Ainoa asia, mitä sinun tarvitsee tehdä, on ottaa antamani työkalut ja neuvot käyttöön omassa arjessasi. Saat lisäksi henkilökohtaisen tukeni. Se tarkoittaa, että olen oikeasti rinnallasi koko matkasi ajan. Et jää yksin materiaalien kanssa, vaan autan sinua.
Voinko maksaa osissa tai pankin kautta?
Kyllä! Voit valita monista eri maksuvaihtoehdoista sen, joka sopii sinulle parhaiten; pankkipainikkeella, mobiilimaksuna, laskulla tai osissa. Valitse haluamasi vaihtoehto verkkokaupassa. Jos tarvitset apua liittymiseen, voit ottaa yhteyttä osoitteeseen info@lupaustenportaat.fi
Entä jos mieleeni nousee kysyttävää tai en pääse eteenpäin?
Voit kysyä mieltäsi askarruttavista asioista, omaan etenemiseesi ja kurssimateriaalien läpikäymiseen tai aineistoihin liittyvistä asioista koska tahansa. Voit lähettää kysymyksesi osoitteeseen info@lupaustenportaat.fi ja vastaan sinulle viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Tähän asti vierittämäsi sivu vihjaa siihen, että sisäpiiri kiinnostaa ja harkitset asiaa.
Sinua saattaa mietityttää, miten tämä kerta eroaa aiemmista. Pelkäät ehkä sijoittavasi ”taas yhteen ohjelmaan” näkemättä konkreettisia tuloksia.
TOTUUS ON:
Sinun tulee olla valmis tekemään se työ, jonka onnistumisesi edellyttää. Sinun tulee uskoa, että elämällä on sinulle enemmän annettavaa, ja olla valmis tekemään tarvittava työ päästäksesi haluamaasi pisteeseen. Sinun tulee myös olla valmis vastaanottamaan haluamasi muutos.
Vaikka emme välttämättä vielä tunne toisiamme, voin luvata, että Lupausten Portaiden Sisäpiiri tarjoaa sinulle työkalut, tuen ja resurssit, joiden avulla muutat elämäsi ja toteutat unelmasi.
Tämä ei ole vain yksi koulutus lisää, jossa saatetaan jättää kertomatta mitä tarvitaan onnistumiseen. Yhdellä maksulla saat kaiken tarvittavan. Kaikki materiaalit tukevat toisiaan ja auttavat sinua sukeltamaan syvemmälle onnistumisen yhtälöön.
Lupausten Portaiden Sisäpiiri on täysi kokonaisuus. Oletko valmis kokemaan mitä elämässäsi tapahtuu, kun otat Onnistumisen periaatteet käyttöösi?
Mikäli jotain jäi kertomatta, tai joku asia askarruttaa sinua vielä, niin lähetä minulle viestiä info(at)lupaustenportaat.fi niin vastaan sinulle mahdollisimman pian.
Toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi Sisäpiiriin.