Miten omat arvot ja tavoitteet liittyvät toisiinsa?

Kun haluamme tehdä muutoksia elämässämme, tarvitsemme syyn toiminnalle. Tämä on hetki, jolloin on tärkeää kirkastaa omat arvot.

Omat arvot ohjaavat valintojamme. Ilman selkeää motivaatiota, tai houkuttelevaa palkintoa omat tavoitteet on haastavampaa saavuttaa.

Muutos merkitsee aina oman mukavuusalueen ulkopuolelle astumista.

Muutos vaatii ponnistelua ja aikaa, eikä mukavuusalueelta poistuminen ole aina helppoa. Siksi sitä kutsutaankin epämukavuusalueeksi.

Mikä ajaa meitä kohti omia tavoitteita?

Pelkkä istumisen vähentäminen, terveellisempi ruokavalio, tai liikunnan lisääminen eivät ole itsessään riittäviä syitä muutokseen. Niiden takana täytyy olla jotain syvempää.

Oman arvomaailman selkeyttäminen auttaa saavuttamaan halutut tavoitteet.

Emme selaa somefiidiä vain itse fiidin vuoksi, vaan saadaksemme tietoa ja päivityksiä seuraamiemme henkilöiden elämästä.

Kuntoilun aloittaminen ei johdu välttämättä itse liikunnasta, vaan taustalla voi olla halu parantaa omaa ulkonäköä, selviytyä paremmin painon aiheuttamista ahdistuksista, tai voittaa terveysongelmia.

Kysy itseltäsi, mitkä asiat ovat sinulle todella tärkeitä.

Onko ajankäyttösi linjassa näiden tärkeiden asioiden kanssa, vai oletko syrjäyttänyt ne johonkin vähemmän merkitykselliseen?

Omien arvojen tunnistaminen ei aina ole helppoa, mutta se on tärkeää oman hyvinvoinnin kannalta.

Pysähtyminen ja itsensä kuunteleminen auttaa löytämään omat arvot ja tekemään muutoksia niiden pohjalta.

Arvot eivät ole konkreettisia asioita, vaan ne ovat itselle tärkeitä asioita

Arvot ohjaavat toimintaamme ja päätöksiämme, vaikka emme välttämättä aina tietoisesti edes ajattele niitä.

Elämäntilanteiden muuttuessa myös arvot voivat muuttua. Elämään tulee uusia asioita, se on luonnollinen osa kehitystä ja kasvua.

On tärkeää ymmärtää, että pysyvät muutokset edellyttävät syvempää pohdintaa ja toimintaa.

Todellinen itsetuntemus ei ole pelkkää itsensä analysointia. Se on rohkeutta pysähtyä, katsoa pintaa syvemmälle – ja kohdata se, mitä olet ehkä vältellyt.

Seuraavassa lyhyessä videossa saat:

✔ näkökulmia itsetuntemuksen merkityksestä

✔ syviä kysymyksiä, joiden äärelle voit palata yhä uudelleen

✔ 2 yksinkertaista harjoitusta, joilla pääset heti alkuun.

Pelkkä muutoksen odottaminen tai ajattelu eivät riitä, tarvitaan konkreettisia tekoja ja askelia kohti tavoitteita.

Onnistuminen ei ole sattumaa, vaan se vaatii omistautumista ja jatkuvaa pyrkimystä kohti haluttuja päämääriä.

Pienet päivittäiset teot ja valinnat ovat niitä, jotka lopulta muovaavat elämäämme.

👉 Ja jos haluat aloittaa matkasi syvempään itsetuntemukseen, tutustu ”Miten oppia tuntemaan itsesi syvemmin” -oppaaseen tästä.

Rakkaudella
Virpi

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *