Jatkuva yrittäminen syö salakavalasti voimavarat.
Olet yrittänyt tehdä kaiken niin kuin pitää ja odotat tuloksia kuin kuuta taivaalta. Kaiken yrittämisen keskellä olet kuitenkin unohtanut itsesi ja arvioinut omat voimavarat väärin.
Väsähdit kesken matkan ja paluu entiseen on edessä.
Kaikki tehty työ tuntuu turhalta.
Et jaksa enää mitään, eikä mikään motivoi.
Tarkastat kuitenkin saamasi ohjeet uudemman kerran ja yrität jälleen uudelleen.
Mutta ei edelleenkään tuloksia.
Mikä on vialla? Miksi mitään tuloksia ei synny?
Oletko yrittänyt voimavaroihisi nähden aivan liian kovaa?
Ongelma on todellinen, sillä monet ovat olleet tai ovat tälläkin hetkellä samassa tilanteessa.
Useat meistä jopa kerta toisensa jälkeen.
Vaikka tiedät, ettei itseään kannattaisi vertailla toisiin, niin teet sitä kuitenkin.
Hyppäät kaverin saappaisiin ja yrität saavuttaa samoja tuloksia kuin kaveri, ehkäpä myös samoilla keinoilla.
Joskus voi mennä pieleen ja yrität aivan liikaa. Tuossa hetkessä saatat joutua kysymään itseltäsi miten saat omat voimavarat riittämään.
Sinulla on kolme vaihtoehtoa:
- Voit unohtaa koko tavoitteesi.
- Voit jatkaa samalla tavalla edelleen. Se tarkoittaa sitä, ettet saa haluamiasi tuloksia ja jatkat edelleen voimavarojesi ylittämistä. Se tietää lisää haasteita tulevaisuudessa.
- Tai voit laskea rimaa vähän alaspäin ja edetä maltillisemmin.
Minkä vaihtoehdon sinä valitset?
Oman tavoitteen saavuttaminen hinnalla millä hyvänsä ei ole hyvinvoinnin, eikä oikeastaan minkään asian kannalta järkevää.
Tilannetta kannattaa tarkastella sen mukaan, minkälainen vaikutus kyseisellä asialla on sinuun, omaan arkeesi ja elämääsi tai tulevaisuuteen.
Voit tarkastella asiaa vaikkapa seuraavan 4 kysymyksen avulla:
- Miksi teet asioita, jotka vievät sinua kauemmas tavoitteistasi?
- Miten paljon vähemmällä tekemisellä voit päästä, jos lasket rimaa edes hieman alemmaksi?
- Miten paljon vähemmällä tekemisellä voit päästä, jos maltat edetä hieman hitaammin?
- Ja toisaalta mitä asioita olet jo muuttanut onnistuneesti?
Lopeta sellaisten asioiden tekeminen, jotka eivät tuo haluamiasi tuloksia.
Riski epäonnistumiseen on aika selkeä, jos jatkat sellaisten asioiden tekemistä, jotka vievät koko ajan kauemmas omista tavoitteista. Tai jotka eivät tuo haluttuja tuloksia.
Se on turhaa ajan ja energian tuhlausta.
Jatkuessaan pidempään omien voimavarojen ylittäminen voi viedä kierteeseen, josta irrottautuminen voi olla vaikeaa.
Se vie myös enemmän aikaa ja se voi tuntua mahdottomalta.
Miten saat voimavarat riittämään?
Ota pieniä askeleita kohti omaa unelmaasi joka päivä kuukauden ajan ja tarkkaile voimavarojen riittävyyttä.
Jos et jaksa, ei ole pakko.
Tee sellaisia asioita, jotka tuovat sinulle iloa ja energiaa. Näiden asioiden ei tarvitse olla suuria ja maata mullistavia, vaan jo pienillä asioilla on merkitystä.
Onnistumisen kannalta on parempi, jos omat toimenpiteet tuovat voimavaroja lisää sen sijaan, että ne vähentäisivät niitä.
Kun etenet pienin askelin, voit luottaa siihen, että etenet koko ajan kohti omaa tavoitetta. Etenet joka päivä ilman, että jaksaminen tai oma hyvinvointi kärsii.
Entä jos arvioit omat voimavarat väärin?
Kannattaa ottaa huomioon, että jos samat ongelmat ja kipupisteet ovat edelleen olemassa, ei eteneminen ole yhtään sen helpompaa tai nopeampaa.
Kannattaa sukeltaa syvemmälle.
Jos ajatukset pyörivät haasteissa ja ongelmissa et näe ympärilläsi olevia mahdollisuuksia ja ratkaisuja.
Joskus toisen ihmisen saappaisiin hyppääminen voi avata silmät. Joskus toisen ihmisen tarinan kautta huomaa, että omat murheet eivät niin isoja olleetkaan, kuin itse ajatteli.
Mikä olisi toimivin ratkaisu?
Todennäköisesti toimivin ratkaisu olisi se, että päivität oman tavoitteesi nykyisten voimavarojen mukaan.
Tee itsellesi hieman pienempi tavoite.
Näin saat helpommin saavutettavan tavoitteen ja voit päivittää tavoitettasi myöhemmin sitä mukaa kun jaksat paremmin.
Pitkällä tähtäimellä pienin askelin eteneminen ja riman madaltaminen yhdessä on ehdottomasti paras vaihtoehto. Se turvaa onnistumisesi paremmin.
Tärkeintä on se, että uskot itseesi ja omaan onnistumiseesi.
Lue myös tämä: Näin elämä muuttuu, kun teet tämän yhden muutoksen.
Rakkaudella
Virpi
