Tarkoittaako onnistuminen samaa kuin lottovoitto?

Onnistuminen ei ole rakettitiedettä. Se vaatii konkreettisia toimia omassa arjessa. Vaikka lottovoitto saattaa vaikuttaa helpolta tavalta onnistua ilman vaivaa, sekin edellyttää konkreettista tekemistä.

Voittoa ei kerry, ellei ole valinnut oikeita numeroita, täyttänyt kuponkeja tai hankkinut lottorivejä kerta toisensa jälkeen.

Mutta vaikka nämä askeleet otettaisiin, onnistuminen ei ole silti taattua. Lottovoitto, tai oikeastaan odottaminen eivät takaa onnistumista.

Tässä 5 vinkkiä, jotka auttavat parantamaan taloudellista tilannetta varmemmin kuin lottovoitto.

1 | Määritä päivän tärkeimmät tehtävät

Päätä, mikä on juuri tänään kaikkein olennaisinta. Huomenna nautit siitä, minkä teet tänään.

Onnistut kun keskityt asioihin, jotka vievät sinua kohti omia haluamaasi lopputulosta.

Huomioi omat ajatuksesi, sillä usein mieli on täynnä esteitä ja epäilyksiä. Ne estävät etenemästä haluttuun suuntaan.

Päivät täyttyvät erilaisista velvollisuuksista ja toimista, jotka eivät välttämättä johda haluttuun päämäärään. On tärkeää tunnistaa, mitkä asiat vievät eteenpäin, ja antaa niille prioriteetti.

2 | Rohkaistu pysähtymään 

Oletko koskaan saanut kehotusta keskittyä nykyhetkeen?

Monet meistä ovat mestareita monen asian samanaikaisessa tekemisessä. Kuitenkin mitä enemmän hajotamme huomiomme, sitä vähemmän energiaa meillä on käytettävissä.

Ja sitä vaikeampaa onnistuminen tuntuu olevan.

Pysähtyminen voi olla pelottavaa. Se vaatii meiltä rohkeutta kohdata omat ajatukset. Saatamme kuormittaa itsemme tehtävillä ja velvollisuuksilla, jotta voisimme välttää pysähtymisen.

Anna itsellesi lupa pysähtyä.

Seuraava lyhyt video vie sinut läsnäolon ytimeen – lempeästi, mutta selkeästi. Videossa saat:

✔ ymmärrystä siitä, miksi läsnäolo on kadoksissa

✔ oivalluksia, miten voit palata takaisin kehoon ja hetkeen

✔ 2 yksinkertaista harjoitusta, joilla pääset heti alkuun.

3 | Valitse tyytyväisyys ja onnellisuus. Lottovoitto ei sitä välttämättä tee

Onni ja tyytyväisyys eivät ole ulkoisten tekijöiden tuotteita. Ne löytyvät jokaisen sisältä.

Vaikka ulkopuoliset asiat, kuten raha, some-seuraajat, parisuhde tai ulkomaanmatka, voivat tuoda hetkellistä iloa, ne eivät takaa pysyvää tyytyväisyyttä ja onnellisuutta.

Voit olla vauras, ja tuntea silti itsesi epäonnistuneeksi.

Voit olla suosittu somessa, ja kokea silti riittämättömyyttä.

Ja ulkomaanmatka voi tuoda haasteita ja pettymyksiä.

Sen sijaan voit tehdä päätöksen olla tyytyväinen ja onnellinen juuri nyt.

Voit keskittyä arvostamaan sitä, mitä sinulla jo on, ja löytämään iloa pienistäkin asioista.

Onnellisuus ei ole tulevaisuuden lupaus, se on päätös, jonka voit tehdä juuri nyt.

Seuraavassa lyhyessä videossa saat:

✔ uusia näkökulmia kiitollisuuden ymmärtämiseen

✔ kysymyksiä, jotka auttavat pysähtymään hyvän äärelle

✔ yksinkertaisen harjoituksen kiitollisuuden vahvistamiseen.

4 | Nauti pienistä ilon hetkistä arjessa – unohda lottovoitto ja sen odottaminen

Arjen tiimellyksessä emme huomaa, että onnellisuus piilee pienissä, arkisissa asioissa.

Sen ei tarvitse olla suurta tai maata mullistavaa. Se on usein se pieni hetki, joka tuo iloa päivääsi.

Se voi olla esimerkiksi…

Rauhallinen hetki itsellesi, poissa arjen kiireestä ja hälinästä.

Aamukahvi auringon noustessa taivaanrannan ylle.

Linnunlaulun kuunteleminen liikenteen sijaan.

Tähtitaivaan ihailua kumppanin kanssa.

Pienen kosketuksen tunne pitkän työpäivän jälkeen.

Tai vaikka kehujen saaminen hyvin tehdystä työstä.

Kirjoita ylös ne asiat, jotka tuovat sinulle iloa, ja toteuta niitä päivittäin.

Pieniin hetkiin keskittyminen auttaa huomaamaan, että onnellisuus voi löytyä lähempää kuin luuletkaan.

5 | Hylkää toimimattomat rutiinit

Onnistuminen edellyttää toimimattomien rutiinien ja toimintamallien hylkäämistä.

Jos huomaat, että tietyt toimintatavat eivät johda haluamiisi tuloksiin, on aika tehdä muutoksia.

Jos et nauti kuntosalilla käymisestä tai juoksulenkeistä, älä pakota itseäsi niihin. Sen sijaan harkitse muita tapoja saavuttaa tavoitteesi ja toteuttaa unelmasi.

Seuraavassa lyhyessä videossa saat:

✔ näkökulmia rutiinien luomiseen ilman suorittamista

✔ kysymyksiä, jotka auttavat löytämään omat avaintavat

✔ yksinkertaisen tavan aloittaa jo tänään.

Olet juuri saanut viisi vinkkiä, jotka voivat auttaa sinua onnistumaan. Minkä näistä vinkeistä päätät ottaa ensimmäisenä käyttöösi?

👉 Jos haluat rakentaa arkea, joka tukee tavoitteitasi, tutustu ”Miten luoda onnistumisen rutiinit” -oppaaseen tästä.

Rakkaudella
Virpi

Samankaltaiset artikkelit

  • Miten aloittaa tavoitteiden saavuttaminen

    Tässä artikkelissa kerron, miksi tavoitteiden saavuttaminen on vaikeaa, mikä merkitys aloittamisella on, ja miten aloittaa tavoitteiden saavuttaminen. Tavoitteiden saavuttaminen on usein yksi palkitsevimmista asioista, mutta samalla yksi haastavimmista tehtävistä. Vaikka omat visiot ja päämäärät voivat olla itselle selkeitä, usein juuri aloittaminen muodostuu suurimmaksi esteeksi. Miksi aloittaminen tuntuu vaikealta? Ennen kun kerron helpon tavan aloittaa tavoitteiden…

  • Onnistuminen on kuin palapelin kokoamista

    Onko omien tavoitteiden saavuttaminen tuntunut vaikealta ja epätoivoiselta? Tuntuuko, että onnistuminen vaatisi juuri sen palan, joka on aina hukassa? Monesti yritämme saavuttaa unelmiamme yksin, vailla ulkopuolista tukea. Vaikka hankimme valtavan määrän tietoa ja oppia, niiden sovittaminen omaan elämään voi olla haastavaa. Vaikka olisit omaksunut paljon tietoa, et silti välttämättä löydä toimivia ratkaisuja omiin haasteisiin. Tieto…

  • Mitä anteeksianto merkitsee onnistumiselle?

    Anteeksiantamisella on valtava voima. Anteeksianto ei kuitenkaan tarkoita kokemasi loukkauksen tai vääryyden hyväksymistä, sen päämääränä on oma hyvinvointisi. Vihanpidosta ei ole mitään apua, sillä tehtyä ei saa tekemättömäksi. Vihanpidon sijaan hyödynnä anteeksantamisen voima. Mitä anteeksiantaminen tarkoittaa? Anteeksianto ei aina tarkoita edes sovintoa. Anteeksiannon päämääränä on se, että päästät irti sinua painavista painolasteista. Pura mieltäsi jollekin, joka…

  • Ateriarytmi, annoskoko ja kuidun tärkeys – luennoitsijana Hanna Partanen

    Viime viikolla osallistuin luennolle, jossa ravitsemusterapeutti Hanna Partanen kehotti keliaakikoita tekemään arjessa viisaita valintoja. Partanen kertoi käytännönläheisiä vinkkejä siihen, miten pienetkin muutokset voivat merkittävästi parantaa hyvinvointia ja arjessa jaksamista.  Ja näinhän se on, mitä pienempiä muutoksia malttaa tehdä, sitä todennäköisemmin saavutetaan haluttu lopputulos. Liian paljon liian nopeasti on tuhoontuomittu tie. Ateriarytmi ja annoskoko avaimina hyvinvointiin…

  • Tyytyväisyyden lisääminen on avain onnistumiseen ja hyvinvointiin

    Tyytyväisyyden lisääminen elämään on tärkeä askel kohti tasapainoista arkea, tavoitteiden saavuttamista ja pitkäkestoista hyvinvointia. Kun opimme arvostamaan itseämme ja elämäämme, pystymme paremmin käsittelemään haasteita, ylläpitämään motivaatiota ja löytämään iloa pienistäkin hetkistä. Miksi tyytyväisyyden lisääminen on tärkeää? Tyytyväisyys luo pohjan menestykselle. Kun tunnet olosi hyväksi omissa nahoissasi ja omassa elämässäsi, olet vastaanottavaisempi uusille mahdollisuuksille, ja motivoituneempi…

  • Mikä estää onnistumasta?

    Hyväksynnän tavoittelu tuo mukanaan turvallisuuden tunteen ja ajatuksen siitä, että kuuluu johonkin ja on arvostettu. Tällainen toimintamalli voi viedä omat unelmat kauemmas ulottuvilta. Joskus pyrkimykset saada hyväksyntää voi viedä tilanteeseen, jossa omat voimavarat eivät enää riitä. Silti saatamme jatkaa hyväksynnän tavoittelua. Miksi haemme hyväksyntää? Monet meistä ovat kokeneet vähätteleviä kommentteja itsestään, osaamisestaan tai ulkonäöstään. Nämä…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *