Kesäkunnon metsästys vaatii tiukkaa kuria.

Kesäkunnon metsästys vaatii tiukkaa kuria.

Kesäkunnon metsästys aloitetaan virallisesti hyvissä ajoin jo keväällä. Uutisvirta alkaa täyttymään erilaisista otsikoista, kuten ”Jäikö lomaherkuttelu päälle? Näin pääset kesäkuntoon ilman salirääkkiä”. Ja sama rumba jatkuu kesän jälkeen. Ärsyynnyn, koska kyseessä on jatkuva rumba, joka saa monet tuntemaan itsensä vääränlaiseksi. Ja sen seurauksena saatamme tehdä asioita, jotka vievät omaa hyvinvointiamme ja jaksamistamme väärään suuntaan.  …

Kannattaako liian pienet farkut jättää kaapin pohjalle odottamaan?

Kannattaako liian pienet farkut jättää kaapin pohjalle odottamaan?

Vaatekaapin pohjalla voi olla vaatteita, jotka odottavat parempaa ajankohtaa. Vaatteilla ei ole juuri nyt käyttöä, koska ne ovat liian pienet. Takaraivossa on kuitenkin toive siitä, että jonakin päivänä… … ne mahtuisivat jälleen päälle. Helpoin selitys sille, miksi farkut ovat liian pienet, olisi korkea pesulämpötila ja kutistuminen, mutta todennäköisempää on, että vartalo on jollakin tavalla muuttunut….

Mikä on onnistumisen salaisuus?

Mikä on onnistumisen salaisuus?

Jos käytössäsi olisi kristallipallo niin mitä haluaisit nähdä pallostasi? Haluaisitko nähdä toteutuneita tavoitteita ja unelmia? Vai haluaisitko nähdä mikä on onnistumisen salaisuus? Lähtiessämme tavoittelemaan omia unelmia tai tekemään muutoksia omaan elämäämme, lähdemme usein liikkeelle väärästä päästä. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että lähdemme korjaamaan oireita, jotka johtuvat jostakin asiasta elämässämme. Yksi yrittää pudottaa painoa erilaisilla laihdutuskuureilla…

Onko painonhallinta kuin nuoralla kävelyä?

Onko painonhallinta kuin nuoralla kävelyä?

Painonhallinta on usealle varsinainen murheenkryyni. Joskus painonhallinta tuntuu rakettitieteeltä ja se tarkoittaa käytännössä sitä, että kamppailet päivästä toiseen siihen liittyvien haasteiden verkossa. Joskus tuntuu jopa masentavalta, ettei toisilla ole minkäänlaisia ongelmia painonhallinnan kanssa, kun itse kamppailee asian kanssa päivästä toiseen. Ja pahinta kaikessa, että kaikki omat korjausyritykset vievät ainoastaan väärään suuntaan. Hyvinvointi koostuu monesta eri…

Kuinka voisi laihtua mahdollisimman nopeasti tekemättä mitään?

Kuinka voisi laihtua mahdollisimman nopeasti tekemättä mitään?

Aika monen mielessä tälläkin hetkellä on ajatus painonpudotuksesta. Kuinka voisi laihtua oikeastaan tekemättä mitään? Jollakin tavalla painoa pitäisi kuitenkin saada alas ja mitä nopeammin ja helpommin se käy, sitä parempi. Usein kuitenkin heti kättelyssä törmätään siihen tosiasiaan, ettei ole aikaa, eikä voimia, eikä motivaatiota. Ja se on juuri syy siihen, miksi laihtumisen pitäisi tapahtua mahdollisimman…

Oletko tyytyväinen itseesi ja elämääsi tällä hetkellä?

Oletko tyytyväinen itseesi ja elämääsi tällä hetkellä?

Oletko tyytyväinen siihen mitä näet peilistä? Oletko tyytyväinen itseesi? Näetkö elämäniloisen ja pirteän, itsestään huolehtivan ihmisen vai näetkö jotakin muuta? Mikäli et jollain tasolla ole tyytyväinen itseesi, heijastat sitä myös ulospäin. Sillon kun elämästä puuttuu innostus, nauru ja ilo tai energia on hukassa, ei itsestään huolehtimiselle välttämättä riitä voimavaroja. Tyytymättömyys itseään kohtaan tai energian puute…

Sinäkin olet todennäköisesti tapojesi orja.

Sinäkin olet todennäköisesti tapojesi orja.

Harvemmin mietimme syvällisesti sitä, miksi teemme asioita tietyllä tavalla tai miten niitä ylipäätään teemme. Sinäkin olet todennäköisesti omien tapojesi orja. Meistä jokainen huomaa joskus omassa elämässään asioita, joita muuttamalla jaksaisi paremmin tai olisi tyytyväisempi itseensä ja elämäänsä. Asiaa kannattaa tarkastella ainakin silloin, kun huomaa omien tapojen tai valintojen vieneen ehkäpä vähän väärään suuntaan. Tällainen muutostarve…