fbpx

9 päivän muutosohjelma ja oma matkani muutokseen


Ehdin henkisesti valmistautua muutokseen. 9 päivän muutosohjelma kyti mielessä jo jonkun aikaa. Ajattelin saavani homman haltuun, mutta koska niin ei tapahtunut, otin itseäni niskasta kiinni ja valintani oli valmiiksi suunniteltu muutosohjelma.  


Mikä sai minut miettimään muutoksen tarvetta?


Suutarin lapsilla ei ole kenkiä. Makeanhimo lähti lapasesta. 

 

Vaikka tiedän, ettei minun tulisi syödä makeisia niin huomasin olevani jatkuvasti karkkipussilla. Vaikka kaikki muu päivän aikana oli mennyt ruokailujen osalta hyvin niin käsi kävi karkkipussilla kuitenkin vähän liian tiuhaan tahtiin. 

virpi silonsaari vsidea

Se oli sysäys, jonka tarvitsin palatakseni perusasioiden äärelle.

Minun piti pysähtyä hetkeksi ja miettiä mitä oikein korvaan makealla. Iso kysymys, joka voi nostaa pintaan vaikeitakin asioita ja niin se tekikin.

Se että yrittäisin pysyä kokonaan erossa makeisista ei toimi. Ainoa keino on pysäyttää haitallinen toimintatapa ja käsitellä oma pakokeino ja sen taustalla oleva syy.


Havahduin siihen tosiasiaan, että pyrin turruttamaan omia tunteitani keliakiaa kohtaan. Tai oikeastaan lopullisuuteen siitä, etten koskaan voi enää syödä normaalisti. Se johti meikäläisen syömään sallittuja makeisia enemmän kuin laki sallii. 


Otin konkreettisen askeleen ja aloitin korjausliikkeen 9-päivän muutosohjelman avulla.

Muutosohjelman avulla palasin perusasioiden äärelle. Palasin niiden asioiden äärelle, jotka kaikessa arjen pyörityksessä olivat hämärtyneet. Vaikka en itse edes huomannut niin ne olivat  joutuneet sairaudesta johtuvien ajatusten pyörteisiin.   


Kyse ei ollut laihdutuskuurista tai mistään karkkilakosta, vaan omien tapojen päivittämisestä.  Ohjelma kesti ainoastaan 9 päivää ja se on aika, jonka kuka tahansa jaksaa helposti. 9 päivän aikana ehtii saamaan tehokkaan aloituksen tai oikeastaan palautuksen oikealle reitille. Siitä hyvä jatkaa taas eteenpäin. 


Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.


Kaikki on mietitty valmiiksi ja ainoa mitä tulee tehdä, on noudattaa ohjelmaa. Ja mikä parasta, vuosi sitten ohjelman tehneenä osasin ennakoida ja kiinnittää huomiota tiettyihin asioihin. Näin selvisin helpommalla ja kaikki sujui todella helposti. 


Kokemukset muutosohjelmasta:

  1. 1
    Ensimmäinen päivä oli jo silmiä avaava.  Tietyissä tilanteissa ja tiettynä aikana omat tavat iskivät silmille. Siis ne tavat, jotka olivat arkipäivää vielä edellisenä päivänä. Sain erinomaisen mahdollisuuden pysähtyä niihin hetkiin, joissa aiemmin olin vaeltanut jopa huomaamattani rapistelemaan karkkipussia. Iltapäivällä tunsin pientä päänsärkyä ja jonkinlaista aivosumua. Ne kuitenkin hävisivät veden juonnilla. Illalla palelin normaalia enemmän, mutta siihen auttoi kävelylenkki ulkona koirien kanssa, saunominen ja höyryävän kuuma kupillinen suklaateetä.
  2. 2
    Toinen päivä meni yllättävän helposti vaikka tiesin etukäteen, että kaksi ensimmäistä päivää ovat vaikeimmat. Ensimmäiset 2 päivää on tarkoitettu elimistön ja mielen uudelleenkäynnistykseen. Kävelylenkillä ylämäessä pohkeet vähän kramppasivat, mutta muuten olo oli hyvä koko päivän. Ruoan maku alkoi korostumaan ja huomasin lisää niitä tilanteita ja tapoja, jotka olivat johtaneet makeanhimon lähtemiseen lapasesta. 
  3. 3
    Kolmantena päivänä oli vuorossa ensimmäinen punnitus. Ja sehän olikin varsin mielenkiintoista, sillä painoa oli tippunut enemmän kuin vuosi sitten koko ohjelman aikana. Tämä oli tärkeä huomio. Vuosi sitten tein tyhmiä virheitä ohjelman noudattamisessa. Toisin sanoen yritin olla fiksumpi ja sävelsin omiani joissakin kohdissa. Se näkyi lopputuloksessa.  Nyt osasin ennakoida asioita ja syödä riittävästi. Painoa oli tippunut - 1,5 kg. Vessassa juokseminen voi olla haaste työpäivän aikana. Siihen kannattaa varautua, sillä vettä menee päivittäin minimissään 8 lasillista. Kolmantena päivänä lisätään syömistä, vaikka elimistö oli jo tottunut vähempään. Kävelylenkin tein normaalisti koirien kanssa ja olo oli pirteä ja energinen. 
  4. 4
    Neljäs päivä meni nopeasti ja samalla tavalla kuin aiemmat päivät. Mitään ongelmia ei ollut ja muutosohjelman noudattaminen oli helppoa. Terveelliset valinnat ja riittävä syöminen pitivät olon virkeänä ja energisenä. Illalla tein ystävän kanssa yli tunnin reippaan kävelylenkin. 
  5. 5
    Viides päivä oli lauantai ja pientä vastatuulta oli ilmassa. Ohjelman vaikein päivä. Aamupäivä meni kokouksessa, jonka kesto venyi suunnitellusta. Sen johdosta meikäläisen veden juonti unohtui ja lounas siirtyi 1,5 tunnilla eteenpäin. Molemmat aiheuttivat sen, että koko loppupäivän olo tuntui nälkäiseltä. Vastaavassa tilanteessa aiemmin makea oli se, jonka puoleen kääntyi helposti. Vaikka söin säännöllisesti kokouksen jälkeen niin silti teki koko ajan mieli jotakin. Erinomainen ja tärkeä huomio perusasioista, säännöllisyydestä ja sen merkityksestä makeanhimoon ja näläntunteeseen. Olo oli loppupäivän väsyneempi ja otinkin pienet päiväunet. Kuntoilupuoli hoitui koiralenkkien lisäksi lumitöillä, joita olikin ihan riittävästi Valtteri-myräkän myötä.
  6. 6
     Kuudes päivä oli sunnuntai ja toinen punnituspäivä. Viiden päivän aikana paino oli tippunut -2,6 kg eli  -1,2 kg enemmän kuin vuosi sitten koko ohjelman aikana. Nyt tiedän myös toisen syyn miksi pudotus oli aiemmin niin pieni. Kuntoilupuoli hoitui lumitöiden merkeissä ja sen lisäksi normaalit koiralenkit. Olo oli jälleen pirteä ja energiaa riitti koko päiväksi ateriarytmin ollessa taas tasainen aamusta iltaan saakka. 
  7. 7
     Seitsemäs päivä ja enää 2/3 ohjelmasta takana. Aika on mennyt tosi nopeasti ja täytyy todeta, että muutosohjelman aloittaminen oli loistava asia. Makeanhimoa ei ole ollut ensimmäisestä päivästä alkaen lainkaan, mutta niitä tilanteita ja tapoja jotka ohjasivat makean pariin on tullut eteen useita kertoja. On aika upeaa päästä käsiksi näihin hetkiin jo lyhyen ajanjakson aikana. Mikäli olisin jatkanut aiemmalla tavalla olisin jo tähän päivään mennessä syönyt aikamoisen määrän makeisia. Nukkumaan käydessä toisen jalan varpaissa oli suonenvetoa. Sain sen rauhoittumaan venyttelyllä ja villasukilla. 
  8. 8
    Kahdeksas päivä ja loppusuora häämöttää. Vuosi sitten olin sitä mieltä, että jos on tärkeä viikko edessä, neuvotteluja tai isojen tarjousten tekemisistä niin en välttämättä suosittele ohjelmaa. Nyt olen eri mieltä. Kuluneet päivät ovat olleet helpompia kuin ajattelin, mutta tiedän myös mistä se johtuu. Suunnittelemalla ja ennakoimalla olen voinut vaikuttaa tiettyihin asioihin, joita en ensimmäisellä kerralla huomioinut. Se on tärkeä ottaa huomioon, jos mietit aloittamista ilman tukea. Pystyt toki viemään ohjelman läpi itsenäisesti, mutta se voi olla monin kerroin helpompaa tuen avulla. 
  9. 9
    Viimeistä päivää viedään! Aamulla mittaukset ja tulosten analysointi. 8 päivän aikana paino on tippunut jo useamman kilon ja vuoden takaiseen -2 kg enemmän! Tänään aletaan palata pikku hiljaa arkeen. Tarkoitus ei ole palata aiempiin tottumuksiin, vaan ohjelman aikana päivittyneet rutiinit ja tavat auttavat pysymään oikealla reitillä. Ohjelma on erinomainen pysähdys ja suunnan muuttaja, jos tilanne lähtee lapasesta ja silloin, kun haluaa pirteämmän olon. Suosittelen! 
herkkulakko

9 päivän muutosohjelman tulokset:

- 3,3 kg 

Painon muutos

- 0,5 cm

Vyötärön muutos

- 2,5 cm

Lantion muutos

9 päivän muutosohjelman plussat

  • 9 päivää menee nopeasti eikä missään vaiheessa tullut tunnetta, että jaksanko vai en. Kyseessä ei ole mikään laihdutuskuuri tai dieetti, vaan muutosohjelma on tehokas startti terveempään elämään. Missään vaiheessa ei tullut sellaista tunnetta, että pitäisi luovuttaa ja jättää ohjelma sikseen. Oikeastaan olo oli päinvastainen ja aika kului vähän turhankin nopeasti. 
  • Muutosohjelma on hyvä ajanjakso oppia huomaamaan omia hyvinvoinnille negatiivisia tapoja. Sellaisia tapoja, jotka tulevat tietyissä hetkissä tai tilanteissa tai joita et välttämättä ehdi normaalissa arjessa edes huomaamaan.
  • On aikaa kuunnella enemmän omaa kehoa ja mieltä, vaikka arki pyöri normaalisti ympärillä.
  • Ei tarvinnut käyttää aikaa tai omia voimavaroja miettimiseen mitä söisi tai tekisi, kun kaikki oli mietitty valmiiksi.
  • Tuotteet ovat herkullisia ja helppoja käyttää. Niitä jää myös runsaasti jäljelle.
  • Vointi on parempi ja olo on kevyempi.
  • Muutosohjelman aikana ei tarvitse väsyttää itseään kuntoilemalla juoksupolulla tai rehkimällä salilla. Sen sijaan 30 minuuttia kävelyä päivässä riittää ja sehän tulee helposti koirien kanssa ulkoillessa. Toki voit liikkua myös muillakin tavoilla, ohjekirjassa saa mainiot vinkit myös siihen. Eli voi saavuttaa tuloksia helpommilla ja keholle armollisemmilla keinoilla. 
  • Löysin uusia makuja. Muutosohjelma sisältää ohjevihkon, jossa on herkullisia reseptejä ja erilaisia vaihtoehtoja. Ohjeita löytyy niin ruokalautaselle kuin myös herkuiksi. Ne ovat käytössä myös ohjelman jälkeen. Voit nopeasti valmistaa herkullisia ruokia, eikä siihen tarvitse käyttää koko päivää.
  • Muutosohjelmassa käytettävä päiväkirja on selkeä. Sen avulla voi helposti varmistaa, että olet syönyt kaiken tarvittavan ja juonut riittävän määrän vettä. Päiväkirja myös tsemppaa sinua eteenpäin. Siitä löytyy juuri se tieto jota tarvitset onnistuaksesi.
  • Kaikki ohjeet ja vinkit ovat käytössä myös ohjelman jälkeen. Opasvihko on hyvä apu mikäli tarvitaan palautusta oikealle reitille. 

9 päivän muutosohjelman miinukset

  • 2 ensimmäistä päivää olivat vaikeimpia. Pientä päänsärkyä ja vähän "sumuinen" olotila. 
  • Ajatuksenjuoksu tuntui joissakin hetkissä takeltelevan ensimmäisten päivien aikana. Tämä on hyvä tiedostaa jo etukäteen, ettei olotila tule yllätyksenä. Ensimmäiset päivät ovat onnistumisen kannalta tärkeitä. Veden juonti ja syöminen auttoi.Hetkelliset pienet lihaskrampit pohkeissa ja varpaissa.
  • Muutaman päivänä pieniä hetkellisiä lihaskramppeja pohkeissa ja varpaissa.  

Tule mukaan ja  aloita oma muutosohjelma nyt!

9 päivän muutosohjelmassa käytettävät tuotteet:

Muutosohjelmassa käytettävät tuotteet sisältyvät näppärään pakettiin, josta löytyy kaikki mitä tarvitset. 


Tuotteiden lisäksi paketissa on kätevä mittanauha sekä ohjevihko, josta löydät ohjeita ja vinkkejä. Nämä ohjeet ja vinkit ovat erinomaisia myös jatkon kannalta. Ohjevihko sisältää myös päiväkirjan, jonka avulla seuraat etenemistäsi helposti. Paketti sisältää myös shakerin, jonka avulla saat valitsemasi ateriakorvikkeen sekoitettua näppärästi haluamaasi nesteeseen. Tuloksena on samettinen herkku.


Ohjevihkosessa on herkullisia reseptejä, joita voit hyödyntää myös sen jälkeen. 


"Muutosohjelma 9 päivässä" -paketin hinta 162 €. Hinta sisältää myös tämän tuotepaketin (ovh 156 €). Tuotteita voi ostaa myös yksittäin verkkokaupastani. 

Kuidulla on monia terveydelle suotuisia vaikutuksia, joiden ansiosta se auttaa pysymään terveenä. 

Kuitupitoisen ravinnon on katsottu tukevan suoliston toimintaa ja ehkäisevän mm. ylipainoa, suolistosyöpiä, diabetesta ja sydäntauteja. 


Tuotetta jää peräti 21 päiväannosta eli sitä riittää seuraavalle 3 viikon ajalle!! Aivan loistava tuote!


Vertaan seuraavaksi tuotteen päiväannoksen ravintosisältöä Vaasan Ruispala- ruisleipään.

  • Kuitua yhdessä Ruispala -leivässä on 2,8 g / Forever Fiber päiväannoksessa 5 g
  • Kaloreita yhdessä Ruispala -leivässä on 71 kcal / Forever Fiber päiväannoksessa 10 kcal
  • Hiilihydraatteja yhdessä Ruispala -leivässä on 12,6 g / Forever Fiber- päiväannoksessa 0,7 g


Raikas juoma, joka pitää kehon ja mielen virkeänä. Juoma sisältää C-vitamiinia, joka on tärkeä vitamiini niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. 


C-vitamiini auttaa esimerkiksi vähentämään väsymystä ja uupumusta sekä edistää elimistön immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. C-vitamiini myös edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa ja on hyväksi verenkierrolle, iholle sekä luustolle.


Juoma sisältää 99,7 % Aloe veraa  ja mikä parasta, juoma ei sisällä lainkaan sokeria tai makeutus-, väri- tai säilöntäaineita. 


Juomaa jää lähes litra jäljelle eli seuraavalle 9 päivälle.


Makuvaihtoehtoja löytyy. Itse olen tykästynyt Berry Nectarin makuun. Se maistuu herkulliselle omenalle ja karpalolle.


Tuotteet ovat minulle ennestään tuttuja vuosien saatossa, mutta tuotteiden käytössä itselläni oli vuosien tauko. Maku on jopa parantunut, ehkä juuri tuo C-vitamiini tekee sen. Onneksi löysin takaisin tuotteiden pariin. Herkullinen ja terveellinen tuote!

Ravintolisä, joka auttaa jaksamiseen ja rasvanpolttoon.  Tuote sisältää 8 vitamiinia, mm. C, B2, B6, B12 sekä pantoteenihappoa. Nämä kaikki edistävät normaalia aineenvaihduntaa ja auttavat vähentämään väsymystä ja uupumusta. 


Tuotetta jää peräti 21 päivälle. Toimii!


Tuote jossa on täysiarvoista soijaproteiinia, tärkeitä vitamiineja sekä mineraaleja.


Sisältää maksimaalisesti ravintoa, mutta minimaalisesti kaloreita! Yhdessä annoksessa on peräti 23g proteiinia!! Ja sekoitettuna 3 dl kevytmaitoa sisältää ainoastaan 208 kcal!!! 


Mikäli et ehdi päivällä syömään kunnolla niin tuote sopii erinomaisesti ateriankorvikkeeksi kiireiseen työpäivään. Se sopii myös välipalaksi ja proteiinilisäksi vaikkapa treenien jälkeen. Sen lisäksi se sopii myös herkutteluun!!


Ehdottomasti yksi lempituotteistani ja molemmat maut aivan superherkullisia. Valittavana suklaa ja vanilja. Herkullista myös sekoitettuna. 


Tämä tuote kuluu lähes kokonaan. 


Tule mukaan ja  aloita oma muutosohjelma nyt!

 © 2022  Lupausten Portaat / VS IDEA

>