Onko etanoista apua tavoitteiden saavuttamisessa?
Uskotko, että kasveja syövistä limaisista etanoista voi olla apua onnistumisessa?
Kun mietit, miten päästä eroon etanoista pihallasi, saatat samalla huomata, miten niiden läsnäolo voi opettaa sinulle jotain olennaista omien tavoitteiden saavuttamisessa.
Tavoitteiden ja unelmien tavoittelu voi tuntua haastavalta ja mahdottomalta tehtävältä. Yksi suurimmista esteistä on omat tottumuksemme ja tavat, jotka ohjaavat toimintaamme. Jopa tiedostamattamme.
Me kaikki olemme omien tapojemme orjia. Omat tavat ovat tavoitteiden kannalta joko myönteisiä tai haitallisia. Haitallisiin tapoihin voi kuulua esimerkiksi ylensyöminen, passiivisuus, somessa roikkuminen tai liiallinen suorittaminen.
Kun mietit omia tapojasi, voit pohtia, kuinka paljon omat tapasi ohjaavat päivittäistä elämääsi. Kun tiedostat omat tapasi, voit alkaa tekemään tietoisempia valintoja – valintoja, jotka vievät sinua kohti tavoitteitasi ja unelmiasi.
Kuten pihalla temmeltävät etanat, myös omat tottumuksemme ja tavat voivat tarjota meille opetuksia ja mahdollisuuksia kasvuun. Niiden tiedostaminen ja tietoisempi valintojen tekeminen voivat auttaa meitä saavuttamaan haluamamme tavoitteet ja unelmat.

Minkälaisia tapoja ja asioita löytyy omasta arjestasi?
Arjen rutiineista ja tavoista löytyy monia erilaisia asioita, jotka voivat vaikuttaa siihen, kuinka hyvin saavutamme omat tavoitteemme ja unelmamme.
Syömiseen liittyvät tavat voivat olla erityisen merkityksellisiä terveyden ja hyvinvoinnin kannalta. Kun makeanhimo tai väsymys iskee, saattaa helposti sortua epäterveellisiin välipaloihin tai turvautua pikaruokaan. Sen sijaan voisimme valita terveellisempiä vaihtoehtoja, kuten hedelmiä tai pähkinöitä.
Kun kohtaamme vaikeita tilanteita, saattaa olla houkuttelevaa turvautua epäterveellisiin selviytymiskeinoihin, kuten ahmimiseen tai alkoholiin. Sen sijaan voisimme pyrkiä löytämään terveellisempiä tapoja käsitellä stressiä ja ahdistusta, kuten liikuntaa tai rentoutumista.
Raskaan työpäivän tai epäonnistuneen projektin jälkeen on helppo sortua passiivisuuteen ja lohduttavaan ruokaan. Sen sijaan voisimme valita terveellisempiä tapoja rentoutua ja purkaa stressiä, esimerkiksi ulkoillen tai harrastusten parissa.
Omat tapamme voivat siis joko tukea tai estää meitä saavuttamasta omia tavoitteita ja unelmia. Kun tiedostamme omat tavat ja rutiinit, voimme lähteä tekemään niihin muutoksia ja valitsemaan sellaisia tapoja, jotka vievät meitä kohti haluttua päämäärää.
Vaikka rutiinit saattavat tuntua aluksi pakkopullalta, ovat ne usein lopulta avain onnistumiseen. Rutiinien avulla voimme muodostaa itsellemme hyviä tapoja ja toimintamalleja, jotka auttavat meitä saavuttamaan haluamamme asiat.
Jos et tee mitään, et kohta enää pääse eroon etanoista.
Vertaus etanoihin tuo esiin ajatuksen siitä, että pienet asiat voivat kasvaa suureksi ongelmaksi, jos niihin ei puututa ajoissa. Etanat symboloivat tässä yhteydessä pieniä haasteita tai esteitä, jotka voivat hidastaa tai vaikeuttaa omien tavoitteiden saavuttamista.
Samaan tapaan kuin etanat voivat vallata puutarhan, pienet ongelmat tai huonot tavat voivat vähitellen viedä meidät kauemmas omista tavoitteistamme ja unelmistamme. Tärkeää onkin tunnistaa nämä pienet esteet ja ryhtyä toimiin niiden poistamiseksi tai hallitsemiseksi.
Ota käyttöön rutiineja ja toimintamalleja, jotka auttavat etenemään kohti tavoitteita. Näitä rutiineja voivat olla esimerkiksi päivittäinen etanoiden kerääminen pihalta, tai muut terveelliset elämäntavat, jotka tukevat hyvinvointia ja tavoitteiden saavuttamista.
Rutiinit auttavat meitä pysymään motivoituneina ja keskittymään oikeisiin asioihin. Päivittäinen askel kohti tavoitetta, oli se sitten opiskelua, liikuntaa tai muuta itsensä kehittämistä, voi olla merkittävä osa matkaa kohti unelmien toteutumista.
Tärkeintä on tunnistaa, että pienillä askelilla ja johdonmukaisilla toimintatavoilla on suuri vaikutus pitkällä aikavälillä.
Pienet päivittäiset rutiinit auttavat hallitsemaan haasteita ja kulkemaan kohti omia päämääriä.
Joten…
Valitse tänään jokin pieni, mutta konkreettinen toimenpide, joka vie sinua lähemmäksi haluamaasi, ja tee siitä osa päivittäistä rutiiniasi.
Rakkaudella
Virpi
