fbpx

Eroon makeanhimon otteesta ja sokeriövereistä

makeanhimon-taltuttaminen

Makeanhimon ei tarvitse enää pitää sinua otteessaan, vaan voit heittää sille ja samalla sokeriövereille hyvästit! 

Opi hallitsemaan omaa  makeanhimoasi ja nauttimaan makeaa kohtuudella. 

Oletko kyllästynyt jatkuvaan makeanhimoon ja siihen, että kaikki keinot on kokeiltu, mutta mikään ei auta?

Makeiden herkkujen himo ja vetovoima saattaa iskeä, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ja makeanhimoisena tiedät kokemuksesta mitä se tarkoittaa.

Saatat ajatella, ettei yksi suupala haittaa, eihän kukaan edes näe. Käytännössä tuo yksi palanen johtaa toiseen ja kolmanteen... 

Lopputuloksena on herkuttelun lähteminen jopa lapasesta, ähky ja pöhöttynyt olo, sekä huono omatunto, joka kolkuttaa takaraivossa pidempään, kuin haluaisit.  

Saatat olla tälläkin hetkellä tuosssa kuvailemassani tilanteessa. Toisaalta saatoit kyllästyä jatkuvaan naposteluun tai karkkien syöntiin ja päätit aloittaa karkkilakon. Jälleen kerran. 

Käytännössä kuitenkin ainoastaan tasapainoilet itsesi kanssa. Tiedät, että seuraava repsahdus odottaa sopivaa hetkeä iskeä. Se vaanii koko ajan olkapäälläsi ja ainoastaan odottaa itsekurisi hellittävän.

Ja se jaksaa odottaa, toisin kuin sinä. Siinä hetkessä, kun itsekurisi hellittää edes pikkuriikkisen, makeanhimo iskee.

Sinä tiedät mihin se johtaa. Ja sinä tiedät jo kokemuksesta lopputuloksen.

Makeanhimolla voi olla monia negatiivisia vaikutuksia elämääsi.
Haluatko oppia...

Miten voit hallita makeanhimoasi ja miten otat siitä niskaotteen?
Miten saat lisää energiaa ja jaksat paremmin arjessasi?
Miten pääset irti pöhöttyneestä ja vetämättömästä olotilasta, sekä ähkystä olosta? 
Miten ehkäiset repsahduksia? 
Miten voit vaikuttaa makeanhimosi taustalla oleviin syihin?
Miten opit suhtautumaan itseesi armollisemmin ja lempeämmin?
Miten opit suhtautumaan itseesi, syömiseesi ja herkutteluusi luonnollisesti?
Mitä tapahtuu, kun jätät makeanhimon tuomat ylimääräiset kalorit historiaan? 
Miten pääset irti jatkuvasta napostelusta?
Miten päästät irti makeanhimon otteesta pysyvästi?
Miten parannat omaa hyvinvointiasi?
Miksi sinun ei tarvitse luopua edes siitä makeasta, joka aiheuttaa sinulle ylimääräisiä kiloja tai pöhöttyneen ja vetämättömän olon?

Hei, olen Virpi Silonsaari.

Olen ollut usein tilanteessa, jossa makeanhimo vie mennessään. Jos makeanhimoon olisi keksitty nikotiinilaastarin tyylinen ”lääke”, olisin ostanut sen jo vuosikymmeniä sitten. Ja luulen, etten olisi ainoa. Ehkä sinäkin olet kaivannut markkinoille vastaavaa.

Toki tarjolla on monia erilaisia valmisteita, joiden avulla voi hillitä makeanhimoa. Omalla kohdallani ne eivät kuitenkaan toimineet halutusti.

Olen kokeillut myös eripituisia lakkoja ja kuureja, mutta huonolla menestyksellä. Vaihtoehtona oli joko kärvistellä makeanhimon kourissa ja hyväksyä kaikki siitä johtuvat seuraukset tai oli löydettävä muita keinoja.

Valitsin tuon jälkimmäisen.

Olen opetellut monia asioita kantapään kautta. Se on hyvä tapa oppia, mutta se ei ole se helpoin tie. Jotta sinun tiesi olisi edes hieman helpompi, kannattaa lukea mitä kerron sinulle. 

Älä turhaan kärvistele makeanhimon kourissa ja yritä tehdä korjausliikkeitä,
jotka eivät toimi pitkällä aikavälillä. 

Voit päästää itsesi paljon helpommalla, voit säästää aikaasi ja energiaasi. 
Ja toki, voit säästää myös rahojasi.

Eroon makeanhimosta ja sokeriövereistä - verkkokurssi...


EI OLE karkkilakko, eikä edes pullalakko...

Verkkokurssin työkalujen ja vinkkien avulla voit taltuttaa makeanhimosi voimaa ja sokeriövereitä.

Eikä sinun tarvitse edes luopua omista herkuistasi. 


Tämä verkkokurssi EI ole tietyn aikaa kestävä kuuri. 
Sinun ei tarvitse miettiä sen kestoa tai loppumispäivää, sillä sinun ei tarvitse olla millään kuurilla, eikä lakossa.
 
Usein saatat odottaa kuurin tai lakon loppumista, kuin kuuta taivaalta. Odotat ajankohtaa, jolloin saat vihdoin syödä ja nauttia elämästä. Odotat aikaa, jolloin sinun ei tarvitse enää orjallisesti noudattaa saamiasi ohjeita ja kieltoja. 


Tämä verkkokurssi EI ole itsesi rääkkäämistä tai kaloreiden laskemista.

Sinun ei tarvitse rääkätä itseäsi kuntosalilla tai juoksulenkillä. Eikä sinun ei tarvitse pantata ruokaasi ja nähdä nälkää ohjekirjasen kanssa saadaksesi tuloksia. Etenet rennommin ja takuuvarmasti kohti haluamiasi tuloksia.


Tämä verkkokurssi EI ole hetken hurmio.

Yleensä hetken hurma kestää sen pienen hetken ja sen jälkeen innostus lopahtaa. Nyt kyse ei ole ainoastaan hetkestä tai lyhyestä jaksosta elämässäsi jonkun tilanteen korjaamiseksi. Kyse on muutoksista, joilla on positiivinen vaikutus koko elämääsi joka ikinen päivä.

Tämä verkkokurssi EI tarkoita aloittamista täysillä ja lopettamista heti, kun innostus loppuu. 

Kun kyse ei ole mistään tietystä ajanjaksosta, voit edetä oman rytmisi mukaisesti. Kun aloitat rauhallisesti ja etenet ohjeiden avulla suunnitelmallisesti, teet pysyviä muutoksia omaan hyvinvointiisi. Mihinkään ei ole kiire ja silti jokainen päivä vie sinua kohti parempaa, energisempää ja kevyempää oloa. 

Haluatko hyvän olon?

Verkkokurssin työkalujen ja vinkkien avulla saat paremman, energisemmän sekä kevyemmän olon.

Huomaat muutoksia olossasi, jaksamisessasi ja ulkonäössäsi, suorastaan ihmettelet miksi et ole käyttänyt näitä työkaluja aiemmin.

Tämän verkkokurssin avulla taltutat makeanhimoasi ja avaat oven parempaan oloon sekä hyvinvointiin

Haluatko tuloksia helposti ja nopeasti?

Kuten varmaan tiedä niin lähes kaikissa laihdutuskuureissa luvataan tuloksia nopeasti ja helposti. Niitä luvataan oikeastaan ilman, että joutuisit tekemään mitään muutoksia. Kuka nyt ei sellaisia haluaisi? Mutta toimiiko se käytännön elämässäsi oikeasti niin?

Onko laihdutuskuurin noudattaminen ollut helppoa? Oletko saanut tuloksia nopeasti ja helposti? Joskus olet saattanut saada ja joskus taas et.

Todennäköisesti kuitenkin laihdutuskuurin jälkeen olet nopeasti samassa tilanteessa kuin aloittaessasi. Näin tapahtuu, koska samat ongelmat ja haasteet ovat edelleen elämässäsi. Ne eivät ole poistuneet laihdutuskuurisi avulla yhtään minnekään. Yleensä nimittäin kehoon kertyneet kilot eivät ole se ongelma, vaan ongelma on ihan jokin muu. 

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että joudut jälleen kerran aloittamaan alusta ja jojoilet painosi kanssa tai makeanhimon kourissa jopa vuosikymmeniä. Puhumattakaan ylimääräisistä kiloista ja negatiivisesta kehonkuvasta tai arvostelusta itseäsi kohtaan.

Saatat etsiä tästäkin kurssista itsellesi helppoa ja nopeaa ratkaisua painonhallintaan ja makeanhimoosi. 

Keinot ja työkalut ovat helppoja, sen lupaan. Kyse ei ole nimittäin mistään rakettitieteestä. 

Entä onko laihduttaminen tai irrottautuminen makeanhimosta nopeaa tai helppoa käytännössä? 

Jos lupaisin sinulle, että se käy helposti, nopeasti ja vaivattomasti, niin puhun pötyä. Ehkä joku lupaa sellaista, mutta minä en. Valitettavasti.

Jos se kävisi helposti, nopeasti ja vaivattomasti, niin sinulla tai minulla tai kellään muullakaan ei olisi ongelmia makeanhimon tai vaikkapa painonhallinnan kanssa.

Ja vaikka sinulla ei näitä ongelmia olisi lainkaan, ei se tarkoita sitä, ettei niitä toisella olisi tai niistä irrottautuminen olisi helppoa.  

Lupasin edellä, että keinot ja työkalut ovat helppoja. Voin luvata sinulle myös toisen asian.

Lupaan sinulle, että kurssin työkalujen avulla voit onnistua. Voit taltuttaa makeanhimoasi tämän kurssin työkalujen avulla.

Jos makeanhimosta irrottautuminen olisi helppoa, ei sinulla olisi ongelmia makeanhimon kanssa. 

Saatat nyt miettiä, että toimiiko nämä työkalut myös sinulla. Lupaan, että ne toimivat myös sinulla. Työkalut toimivat lähtötilanteesta riippumatta.

Kyse ei ole eri pituisista lakoista, dieeteistä tai kuureista, eikä edes ruoka-aineista kieltäytymisestä tai kalorien laskemisesta.
Silti voit onnistua. Voit taltuttaa makeanhimoasi ilman lakkoja ja kuureja tai kieltoja. 

Mutta koska keinot ovat helppoja, on ne myös helppo jättää ottamasta niitä käyttöön. 

Vaikka keinot ovat helppoja, ei se tarkoita, että ne olisivat tehottomia. Päinvastoin. 

Saat tehokkaat ja toimivat työkalut käyttöösi, joiden avulla sinäkin onnistut taltuttamaan makeanhimoasi.  

Mikä varmistaa onnistumisesi?

Jos haluat edelleen kärvistellä makeanhimon seurausten kanssa, etkä halua irrottautua makeanhimosta, niin voit antaa työkalujen olla.

Unohda koko kurssi ja jatka samoilla työkaluilla, joita sinulla on ollut käytössäsi. Todennäköisesti ne eivät ole kuitenkaan johtaneet pysyviin muutoksiin, koska luet tätä. Todennäköisesti tulet kamppailemaan myös jatkossa makeanhimosi kanssa.

Mutta mikäli haluat taltuttaa oman makeanhimosi, tarvitset onnistuaksesi sellaisia työkaluja ja keinoja, joita on helppo viedä omaan arkeen ja joita jaksat noudattaa joka päivä suurempia miettimättä. 

Tiedän, ettet jaksa noudattaa hankalia ohjeita kovinkaan pitkään, kuten en minäkään. Tarvitset keinoja, joiden takia sinun ei tarvitse stressata yhtään enempää. Makeanhimossa on jo ihan tarpeeksi stressattavaa.  

Sinun ei tarvitse stressata esimerkiksi siitä mitä ruoka-aineita pitäisi ostaa. Eikä sinun tarvitse seurata orjallisesti ohjeita siitä, mitä syöt tai mitä voit syödä seuraavaksi vai voitko edes syödä sitä, mitä haluaisit.

Annan sinulle työkalut ja keinot, jotka viet helposti omaan arkeesi.
Näytän sinulle miten sinäkin onnistut taltuttamaan makeanhimosi!


Tämä on verkkokurssi, joka toimii.

Kun pääset kiinni makeanhimosi taustalla oleviin asioihin, alat vihdoin irrottautumaan makeanhimon kierteestä. Kun tiedät mistä makeanhimosi johtuu, voit katkaista tuon jopa vuosikausia sinua vaivanneen kierteen.

Opit tiedostamaan omia tunteitasi ja ajatuksiasi. Kaikki lähtee ajatuksistasi ja uskomuksistasi. Kun uskot, että onnistut, niin onnistut, myös tässä.

Opit ennakoimaan omaa toimintaasi ja niitä tilanteita, joissa makeanhimo nostaa päätään. Tällä kurssilla saat keinot ja työkalut ennakointiin ja siihen miten käsittelet näitä tilanteita. 

Opit suhtautumaan itseesi rennosti ja armollisesti. Osaat olla itsellesi armollinen, vaikka olisit keskellä pahinta sokeriöveriä. Se jos jokin on kullanarvoinen taito makeanhimosta kärsivälle.

Opit keinoja, joilla taltutat makeanhimoasi ja samalla ne auttavat sinua parantamaan omaa hyvinvointiasi. Päivä päivältä voit paremmin, jaksat enemmän, olet energisempi ja iloisempi. Olet tyytyväisempi itseesi ja elämääsi.

Sinun ei tarvitse enää suhtautua itseesi kriittisesti tai lannistua pieleen menneistä kokeiluista tai edes peilikuvasta. Opit suhtautumaan itseesi armollisemmin.

Tällä kurssilla opit konkreettisesti...

Makeanhimon loitolla pitäviä keinoja. Saat selkeät ja konkreettiset työkalut, joiden noudattamiseen et tarvitse rakettitiedettä, etkä listoja tai hankalia ohjeita, joita et jaksa edes lukea. 

Luot itsellesi ihanteellisen ruokailurytmin, joka auttaa sinua taltuttamaan makeanhimoasi. Löydät itsellesi sellaisen tavan syödä, joka tukee onnistumistasi ja omaa hyvinvointiasi. 

Opit pitämään loitolla nälästä johtuvaa väsymystä ja kiukkua, jotka johtavat makeanhimon lisääntymiseen ja sen lähtemiseen jopa lapasesta.

Otat käyttöösi helppoja työkaluja, jotka viet sujuvasti omaan arkeesi.

Opit huomioimaan makeanhimon kytkeytymisen omiin tunteisiisi. Saat työkaluja ja keinoja, joilla voit vaikuttaa tunnesyömiseen.

Opit löytämään tasapainon syömiseen. Opit päästämään irti kaikesta stressaamisesta syömiseen ja syömisen ympärillä liittyviin asioihin.

Opit jättämään taaksesi kaikki epäonnistumiset ja niihin liittyvät negatiiviset tunteet. Käännät negatiivisuuden positiivisuudeksi, vaikka olisit keskellä sokeriöveriä.

Löydät hyvinvoinnin ja tasapainon elämääsi. Löydät uuden energian itsestäsi, joka ehkä tällä hetkellä on vielä hautautunut jonnekin sokerikasan ja pöhöttyneen olon alle. 

Opit tekemään muutoksia, jotka vievät sinua kohti omaa onnistumistasi, kohti kevyempää ja energisempää itseäsi.

Saavutat tuloksia, jotka pysyvät. 

ASIAKKAIDEN PALAUTTEITA:

"Herkut tekivät kauppansa joka päivä, niin kotona, töissä kuin työmatkallakin. Olo oli kaikkea muuta, kuin energinen. Olo oli pöhöttynyt ja laiska, se näkyi myös ulospäin. Kuitenkin irrottautuminen makeasta oli vaikeaa. Vaikka aina päätin jättää herkut syömättä, huomasin niitä syöväni. En mahtanut itselleni mitään. Nyt minulla on työkaluja, joiden avulla selätän makeanhimoani."

Tiina

55v.

"En uskaltanut kertoa edes miehelleni, että söin herkkuja, kun kukaan ei nähnyt. Näytin ulospäin syöväni terveellisesti, mutta se oli kaikkea muuta. Olen matkalla parempaan, mutta tekemistä riittää vielä. Kiitos työkaluista, jotka on helppo viedä omaan arkeen."

Sari

42v. 

"Löysin itseni etsimässä kaapin pohjalta sinne mahdollisesti jääneitä karkkeja. Kun en löytänyt, söin kaikki lapseni karkkipäiväkarkit. Tunsin itseni huonoksi äidiksi ja täysin epäonnistuneeksi. Tajusin, että minun on tehtävä jotain tälle makeanhimolleni. Onneksi löysin tämän verkkokurssin." 

Pia

47v.

Paljonko käytät rahaa makeisiin herkkuihin?

  • Oletko koskaan laskenut summaa, jonka käytät herkkuihin tai karkkeihin kuukaudessa? Entä vuodessa? Ja tiedät, ettei tuo summa jää vain yhteen kuukauteen tai vuoteen.  

    Voin kertoa, ettei kurssi maksa sinulle murto-osaakaan tuosta summasta. Kurssin työkalujen kautta säästät pitkän pennin ja voit käyttää säästyneen rahan muihin itsellesi tärkeisiin asioihin. 
Minkä arvoinen oma hyvinvointisi on sinulle?
  • Mieti hetki omaa hyvinvointiasi.
    Minkä arvoinen se on sinulle?
  • Minkä arvoiseksi asetat oman terveytesi, energisyytesi, hyvän olosi tai tyytyväisyytesi itseäsi kohtaan?
  • Entä mitä vaikutuksia sillä on sinuun, jos ne puuttuvat elämästäsi?
  • Entä mitä vaikutuksia sillä on koko elämääsi?
Minkä arvoista olisi, jos pääsisit eroon makeanhimon haitoista?
  • Minkä arvoista olisi sinulle se, että pääsisit irti makeanhimon aiheuttamasta väsymyksestä, liikakiloista, pöhöttyneestä ja laiskasta olosta, itsekritiikistä tai armottomuudesta itseäsi kohtaan?
  • Mitä vaikutuksia tällä olisi elämääsi?  
  • Mitä vaikutuksia sillä olisi sinuun ja suhtautumisessa itseesi?

14 päivän täysi rahat takaisin -takuu 

Sinulla on käytössäsi 14 päivän täysi rahat takaisin- takuu. Mikäli jostain syystä et ole tyytyväinen ostokseesi, niin laita viestiä sähköpostilla, niin palautan rahasi. Voit tehdä ostoksesi täysin riskittä. 

14 päivää


MONEY BACK GUARANTEE

Makeanhimon taltuttamisen verkkokurssi

67 € (sis.alv)

Pääset kirjautumaan kurssialustalle heti maksusi jälkeen ja voit aloittaa jo muutaman minuutin päästä ilmoittautumisestasi.

Monia Paytrail-maksuvaihtoehtoja, joista voit valita itsellesi sopivimman.
Voit maksaa mobiililla (MobilePay, Pivo), pankkipainikkeilla, korttimaksuna (Visa, VisaElectron, MasterCard), OP-laskulla 
tai Jousto-luotolla.

Saat sähköpostiisi välittömästi maksusi jälkeen käyttäjätunnuksen ja salasanasi. Salasanasi voit vaihtaa ensimmäisen kirjautumisen yhteydessä.
Mikäli sinulla on jo tili, löydät ostamasi kurssin kurssialustalta heti maksusi jälkeen. 

Materiaali on käytössäsi 3 vuoden ajan 24/7. Työkalut ja vinkit ovat käytössä koko elämäsi ajan.
Pääset materiaaliin mobiililla, tabletilla ja tietokoneella selaimen kautta.

Eroon makeanhimosta ja sokeriöveristä -verkkokurssi

Moduuli 1: Makeanhimo - mitä se on?

Ensimmäisessä moduulissa keskitytään siihen mistä makeanhimo kertoo ja mistä se voi johtua.
Jakso sisältää kirjallisen materiaalin ja tehtäväosion.

Moduuli 2: Sokeri

Toisessa moduulissa keskitytään sokeriin ja sen vaikutuksiin sekä haittoihin elimistössäsi. 
Jakso sisältää 2 osion kirjallisen materiaalin + tehtäväosion.

Moduuli 3: Työkalut makeanhimon taltuttamiseen

Kolmannessa moduulissa saat käyttöösi työkalut, joiden avulla taltutat makeanhimosi.

Jakso sisältää 7 kirjallista osiota + 7 tehtäväosiota. 

Verkkokurssin jälkeen osaat taltuttaa omaa makeanhimoasi

Verkkokurssilla saamiesi vinkkien ja työkalujen avulla osaat taltuttaa makeanhimoasi. Työkalujen avulla saat niskaotteen makeanhimostasi, eikä sillä ole enää samanlaista valtaa sinuun, kuin aiemmin.

Usein kysytyt kysymykset

Kuinka paljon verkkokurssi maksaa?

Verkkokurssin hinta on 67 € (sis. alv 24%). 

Mikäli sinulla on käytössäsi kampanjakoodi, niin syötä koodi sille varattuun kenttään ja käytä koodi. 

Kuinka voit maksaa verkkokurssin?

Voit valita useista maksutavoista itsellesi sopivimman.
Voit maksaa mobiililla (MobilePay, Pivo), pankkipainikkeilla, korttimaksuna (Visa, VisaElectron, MasterCard), 
OP-laskulla tai Jousto-luotolla.

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.

Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä

www.paytrail.com

Kuinka pitkä verkkokurssi on?

Voit käyttää kurssiin haluamasi ajan. Materiaalit ovat käytössäsi 3 vuotta ostopäivästä. 

Miten ilmoittaudut mukaan verkkokurssille?

Ilmoittautuminen kurssille tapahtuu maksamalla kurssin hinta verkkokaupassa.


Saat heti maksusi jälkeen sähköpostiisi käyttäjätunnuksen kurssialustalle sekä salasanasi. Salasanasi luodaan automaattisesti ja voit vaihtaa sen välittömästi ensimmäisen kirjautumisen yhteydessä. Kurssisi löydät osoitteesta https://kurssit.lupaustenportaat.fi

Mitä tarvitset, että voit osallistua verkkokurssille?

Tarvitset ainoastaan tietokoneen, älypuhelimen tai tabletin, sekä toimivan nettiyhteyden. Materiaali löytyy samasta paikasta oman käyttäjätunnuksesi ja salasanasi takaa. 

Miten etenet verkkokurssilla?

Pääset kurssialustalle ja materiaalin pariin heti maksusi jälkeen. Voit edetä kurssilla itsenäisesti oman aikataulusi mukaan. Etene kuitenkin materiaalia järjestyksessä.

Materiaali on käytössäsi 3 vuotta 24/7. Myös kaikki päivitykset ja lisämateriaalit ovat automaattisesti käytössäsi ilman lisämaksuja. 

Miten kirjaudut kurssialustalle?

Pääset kirjautumaan kurssialustalle osoitteessa https://kurssit.lupaustenportaat.fi omalla käyttäjätunnuksellasi ja salasanalla.

Käyttäjätunnuksesi on sähköpostiosoitteesi ja salasanan voit tilata kohdasta "Unohditko salasanasi?", jos hukkasit sen. 

Ongelmia / kysyttävää?

Jos sinulla on kysyttävää tai ongelmia verkkokaupassa, niin laita minulle viestiä osoitteella [email protected] niin vastaan sinulle mahdollisimman pian.

Lupausten Portaat / VS IDEA