Lupausten Portaat kasvaa – oppaista kansainväliseksi hyvinvoinnin kirjasarjaksi

Kun ensimmäiset Lupausten Portaiden oppaat julkaistiin, niiden tavoitteena oli tarjota käytännöllisiä näkökulmia hyvinvointiin ja itsensä kehittämiseen.

Ajatus oli yksinkertainen.

Monet ihmiset tietävät jo paljon hyvinvoinnista, mutta tiedon muuttaminen käytännöksi on usein vaikeaa.

Siksi rakensin oppaat helposti lähestyttäviksi kokonaisuuksiksi, joissa teoria, pohdinta ja käytännön harjoitukset kulkevat rinnakkain.

Vuosien aikana sisältöjä on syntynyt monista eri teemoista:

  • stressinhallinta
  • motivaatio
  • itsetuntemus
  • läsnäolo
  • itseluottamus
  • työhyvinvointi
  • henkinen kasvu
  • ihmissuhteet
  • elämänmuutokset
  • parisuhde …

Samalla oppaiden ympärille alkoi muodostumaan laajempi kokonaisuus.

Työkirjat.

Teemakokoelmat.

Uudet kirjasarjat.

Nykyään Lupausten Portaiden sisältöjä löytyy sekä suomeksi, että englanniksi.

Osa kirjoista on julkaistu Amazonissa, mikä mahdollistaa niiden löytämisen myös kansainväliselle yleisölle.

Vaikka julkaisut ovat kasvaneet ja laajentuneet, perusajatus on säilynyt muuttumattomana.

Jokainen opas, työkirja ja kirja pyrkii auttamaan lukijaa ottamaan askeleen eteenpäin omalla polullaan.

Usein muutos ei ala suurista päätöksistä.

Se alkaa yhdestä ajatuksesta.

Yhdestä oivalluksesta.

Yhdestä luvusta kirjassa.

Siitä rakentuvat myös Lupausten Portaat – askel kerrallaan.

Samankaltaiset artikkelit