Taistelu ylimääräisiä kiloja vastaan voi viedä pahasti metsään.
Ystäväni totesi yhtenä aamuna, että hänen elämänsä on ollut yhtä laihduttamista. Laihduttaminen on ollut molempien matkassa lähes koko aikuisikämme ja taistelu ylimääräisiä kiloja vastaan vei meidät molemmat pahasti metsään.
Emme ole ainoita, sillä monet ovat kokeneet saman kohtalon ja jopa useampaan kertaan.
Keskustelumme liittyi yhteiseen kokemukseemme laihduttamisen karikkoisessa maailmassa.
Oma painoni oli noussut, eikä olo ollut mitenkään hyvä. Yritin syödä vähemmän, jotta olisin laihtunut. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.
Tai oikeastaan tapahtui, paino lähti ihan väärään suuntaan, nimittäin ylöspäin.
Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja suunnata kuntosalille saadakseni suunnan muuttumaan: ”Tervetuloa hyvinvoiva keho ja tyytyväisyys itseäni kohtaan”.
Kumpaakaan ei kuitenkaan kuulunut, vaikka yritin ja yritin.
Sekä hyvinvoiva keho, että tyytyväisyys itseäni kohtaan loistivat edelleen poissaolollaan.
Kun mitään kaivattuja tuloksia ei alkanut näkymään, piti miettiä jälleen kerran muita vaihtoehtoja. Yhtenä iltana kuntosalilla katseeni osui seinällä olevaan ilmoitukseen. Ratkaisu pulmaani oli löytynyt.
Kuntosalilla oli alkamassa painonpudotuskurssi, joten taistelut ylimääräisiä kiloja vastaan olisivat kohta taakse jäänyttä elämää.
10 viikon päästä kaikki ongelmani ja ylimääräiset kilot olisivat pelkkää historian havinaa.
Kuinka väärässä pieni ihminen voi olla.
Ilmoittauduin mukaan pää täynnä kysymysmerkkejä ja epäilyjä.
Aika tutut ajatukset pyörivät mielessäni.
- Olisiko kurssi sellainen, jonka kautta saisin kauan kaipaamiani tuloksia?
- Uskallanko edes lähteä mukaan?
- Mitä jos en taaskaan onnistu?
- Jaksanko treenata?
- Jaksanko sitoutua?
- Onko minulla aikaa?
- Mitä jos minulla on koko ajan nälkä?
- Mitä jos rahat menevät jälleen hukkaan?
Tyytymättömyys omaa kehoa kohtaan vei voiton ja jännityksen perhoset vatsanpohjassa lepattaen uskaltauduin kurssin infotilaisuuteen. Siellä tapasin ystäväni ensimmäisen kerran.
Jotenkin ajauduimme istumaan vierekkäin. Olimme molemmat hakemassa apua laihduttamisen kierteeseen ja painonhallinnan haasteisiin.
Molemmilla oli toivo siitä, että nyt on apua tulossa.
Tuosta hetkestä alkoi yhteinen koettelemuksemme, jota ihmettelemme vielä tänäkin päivänä, monia vuosia myöhemmin.
Olimme valmiina taisteluun ylimääräisiä kiloja vastaan.
Ja se oli todellakin taistelua, sillä seuraavat 10 viikkoa treenasimme viimeisillä voimillamme vatsahappojen noustessa suuhun.
Raahauduimme kurssin ohjelman mukaisesti säännöllisesti treenipaikalle jo valmiiksi väsyneinä ja pelon sekaisin tuntein.
Väsyneinä, sillä energiaa ei riittänyt ohjelmaan liittyvästä ruokavaliosta johtuen juuri mihinkään ja pelon sekaisin tuntein omasta kuntotasosta.
- Mitä jos en jaksa?
- Mitä jos en pysty?
- Mitä jos en onnistu?
Ja usein en jaksanut, en pystynyt, enkä onnistunut.
Onnistumisen ei tarvitse olla näin vaikeaa, mutta tuossa vaiheessa en vielä tiennyt sitä.
Miksi en antanut periksi?
Miksi en antanut tuolloin periksi, vaikka olen niin monta kertaa aiemmin luovuttanut kesken laihdutuskuurin tai heti sen jälkeen?
Laihduttaminen ei ollut tuossa hetkessä asia, josta annetaan periksi.
Nyt saatat ajatella, että miksi en yksinkertaisesti jättänyt menemättä treeneihin.
Vastaus on hyvin yksinkertainen.
Kurssi ei ollut ilmainen. Kurssi ei ollut halpa, vaan se oli kaikkea muuta.
En myöskään halunnut antaa periksi, koska olin lähtenyt mukaan maksulliselle kurssille. Ja olihan taustalla kuitenkin haave hyvinvoivasta ja hoikemmasta kehosta ilman jatkuvaa jojoilua painon kanssa.
Nyt jälkiviisaana voin todeta, että kurssin keskeyttäminen olisi ollut enemmän kuin järkevää.
Miksi olisi ollut järkevää keskeyttää kurssi?
Se olisi ollut järkevää. Olisi ollut järkevää unohtaa koko laihduttaminen. Kurssilla moni asia meni pieleen.
Ensimmäiseksi nostan esille kurssiin sisältyvän ruokavalion. Katson sitä nyt vuosia myöhemmin kauhulla. Ruokavalio oli aneeminen. Se oli kaikkea muuta, kuin mitä sen olisi pitänyt olla.
Toiseksi siirryttiin monen osallistujan kohdalla varsin yksipuolisesta kuntoilusta hurjaan rääkkiin 10 viikon ajaksi.
Ja kolmantena se, että treenaaminen tehtiin omaan kuntotasoon verrattuna aivan liian kovaa.
Tuon kokeilun lopputuloksena elimistö oli entistä väsyneempi ja entistä alttiimpi jojoilulle. Sen lisäksi se oli entistä rasittuneempi.
Siitä kertoivat myös erilaiset rasitusvammat ja ongelmat, jotka seurasivat pitkälle tulevaisuuteen.
Kannattaako ottaa mallia sellaisesta, joka ei ole hyvää omalle hyvinvoinnille?
Muistellessani tuota aikaa, nousee mieleeni vahvasti kuva amerikkalaisesta tv-ohjelmasta, jossa kilpailijat laitetaan kestävyytensä äärirajoille. Ainoa asia mikä merkitsee, on pudotetut kilot.
Meillä oli vastaava meno ja meininki, erona oli kuitenkin se, ettei meillä ollut asiallista seurantaa tai tietoa siitä, mitä vaikutuksia koko kurssilla on osallistujien kehoon ja mieleen.
Kun mietin tarkemmin tuota 10 viikon rupeamaa, loistivat muutamat erittäin tärkeät asiat poissaolollaan;
- Terveys edellä meneminen.
- Lähtötilanteen kartoitus.
- Seuranta.
Matkamme oli kaikkea muuta, kuin terveys edellä menemistä.
Treenit ja ruokavalio olivat kaikille samanlaiset, vaikka jokaisella oli erilainen lähtötilanne niin painon, kuin myös kunnon osalta. Puhumattakaan historiasta painonhallinnan haasteiden ja mahdollisen jojoilun kanssa.
Sanotaan, ettei karhua kannata ajaa ulos pesästään ja nyt karhua tökittiin oikein urakalla esiin.
Entä seuranta?
Tässä en tarkoita pudotettujen kilojen määrää, sillä sitä toki seurattiin viikoittain. Muiden asioiden seuranta loisti poissaolollaan.
Mikä on tärkein asia, kun kyseessä on laihduttaminen?
Ja nyt pääsen kiinni siihen kuinka tärkeää on edetä oma terveys ja hyvinvointi edellä. On kyse sitten treenaamisesta, ruokavaliokokeiluista, laihduttamisesta tai muusta hyvinvointiin liittyvästä asiasta.
Jotta ei mene persus edellä puuhun, on aina ajateltava omaa hyvinvointia ja sitä mikä on paras etenemistapa itselle.
Jos lähtötilannetta ei kartoiteta, voi käydä juuri kuten tässä kävi.
Se tarkoittaa usein käytännössä sitä, että painonhallinnan kanssa kamppaileva saa ainoastaan tuulta purjeisiinsa. Se johtuu siitä, että ensin elimistöä pidetään säästökuurilla ja treenataan suu vaahdossa ja tietyn ajan kuluttua homma lopetetaan kuin seinään.
Kun kurssi oli ohi, alkoi elimistö ottamaan kaiken takaisin. Se tapahtui vielä korkojen kanssa, joten olimme jälleen lähtötilanteessa tai oikeastaan vielä vähän kauempana siitä.
Yhteenveto tästä kokemuksesta on se, että tällainen eteneminen ei auta pois jojoilun kierteestä. Voisin jopa sanoa, että elimistö laittaa käyntiin jopa kovemmat kierrokset.
Elimistö joutui kierteeseen, josta myös oma irrottautuminen vei monta vuotta.
Opetteletko sinä asioita kantapään kautta?
Kantapään kautta oppiminen on tehokasta, mutta se on rankkaa.
Onneksi meidän kaikkien ei tarvitse sitä tehdä. Voit nimittäin ottaa oppia muiden kokemuksista. Voit päästä huomattavasti helpommalla, kun muut ovat tehneet virheet jo puolestasi.
Se, että rääkkää elimistöä ylikierroksilla ja panttaa syömistä tietyn aikaa, ei välttämättä johda hyviin tuloksiin. Se ei toiminut omalla kohdallani, eikä se todennäköisesti toimi sinullakaan.
Itseltäni meni kuitenkin vuosia, kunnes tajusin mistä oikeastaan on kyse.
Jokainen meistä tietää, että ihminen laihtuu, jos hän kuluttaa enemmän kuin mitä hän syö. Hyvin yksinkertaista, mutta käytännössä ei välttämättä niin yksinkertaista.
Jos asia olisi näin yksinkertaista käytännön elämässä, ei meillä kenelläkään olisi ongelmia painonhallinnan kanssa.
Olisin voinut käyttää tuon 10 viikkoa etenemällä toisella tavalla. Lopputulos olisi ollut elimistöni kannalta huomattavasti parempi.
Vaikka luulin, että kyse on painosta, niin olin hakoteillä.
Luulin, että laihduttaminen ratkaisee kaikki ongelmat. Asia ei ollut lainkaan niin.
Lue myös tämä: Voiko unelmat ja tavoitteet saavuttaa helposti ja vaivattomasti?
Rakkaudella
Virpi
