Kuolema pakottaa kohtaamaan syvimmät tunteet.

Kuolema repii auki sydämen haavoja ja pakottaa meidät pysähtymään. Luopumisen tuska on erityisen syvä silloin, kun menettää jotain tai jonkun, joka on ollut kiinteä osa omaa elämää ja jokapäiväistä arkea. 

Joudumme kokemaan tätä tuskaa, sillä jouduimme luopumaan 13-vuotiaasta koirakolmikkomme vanhimmasta jäsenestä.

Koiran kuolema on kuin pienen, mutta korvaamattoman palan katoaminen sydämestä. Se ihana olento, joka on ollut aina iloisesti tervehtimässä kotiin tullessa, joka on tarjonnut lohtua hiljaisina hetkinä ja jonka ehdoton rakkaus on tuntunut loputtomalta, on yhtäkkiä poissa. 

Tämä menetys tuo mukanaan suunnattoman surun, sillä koira ei ollut meille vain lemmikki; se oli ystävä, perheenjäsen ja uskollinen kumppani.

Surussa on jotain hyvin henkilökohtaista ja samalla universaalia. Se muistuttaa meitä elämän rajallisuudesta ja siitä, että jokainen yhdessä vietetty hetki on arvokas. Koiran menetys konkretisoi elämän lopullisuuden tavalla, joka usein jää huomaamatta arjen kiireessä. Se pakottaa meidät pysähtymään, kohtaamaan tunteemme ja hyväksymään sen, että jotkut asiat eivät koskaan enää palaa ennalleen. Lopullisuus on raastavaa, sillä se jättää jälkeensä tyhjiön, joka on täynnä kaipuuta ja ikävää.

Kaipaus on suloisen katkera tunne. Se pitää sisällään muistoja ja hetkiä, jotka olivat täynnä iloa ja rakkautta, mutta samalla se muistuttaa siitä, että nuo hetket ovat mennyttä.

Kun kaipaa jotain sellaista, mitä ei enää voi saada takaisin, repii se auki sydämen haavoja, mutta samalla se myös muistuttaa siitä, miten paljon rakkautta ja iloa koira toi elämäämme. Rakkaus ei kuole koiran mukana, se jää elämään muistoissa.

Rakkaus, jota koira on antanut, on jotain puhdasta ja pyyteetöntä. Se rakkaus ei vaadi mitään vastineeksi, eikä se tunne rajoja. Koira rakastaa kaikella mitä sillä on, ja jättää jälkeensä lämpimän jäljen, joka ei koskaan unohdu. Vaikka koiran kuolema tuo mukanaan tuskaa, se myös muistuttaa siitä, kuinka syvästi voimme kiintyä ja rakastaa. Se on jotain, mitä voimme kantaa mukanamme, vaikka koira ei enää olisikaan vierellämme.

Luopumisen tuskassa on läsnä kaiken kattava rakkaus ja ikävä, jotka elävät meidän sisällämme. Ne ovat kivun kääntöpuoli, osoitus siitä, että olemme rakastaneet ja tulleet rakastetuiksi. Koira on poissa, mutta se rakkaus, jonka se jätti jälkeensä, pysyy sydämissämme ikuisesti.

Ja vaikka tuska ja kaipaus tuntuvat hetkittäin ylitsepääsemättömiltä, niissä piilee myös toivo ja kauneus. Ne kertovat siitä, että rakkaus jatkuu, vaikka kaikki muu muuttuu.

Rakkaudella
Virpi