Mitä toisten kritisointi paljastaa itsestämme?

Oletko koskaan huomannut ärsyyntyväsi jonkun toisen ihmisen tavasta toimia, puhua tai pukeutua? Ehkä joku kollega, ystävä tai sinulle täysin tuntematon ihminen herättää sinussa negatiivisia tunteita, etkä edes tiedä miksi. Saatat ajatella, että kyse on hänen piirteistään tai käytöksestään – mutta entä jos kyse onkin sinusta itsestäsi? Mitä toisen kritisointi silloin kertoo sinulle?

Toisen kritisointi paljastaa jotakin itsestämme.

Ympärillämme olevat ihmiset ovat meille peilejä, jotka heijastavat takaisin omia uskomuksiamme, pelkojamme ja keskeneräisiä asioita.

Se, mikä toisessa eniten ärsyttää, voi kertoa siitä, mitä emme ole itsessämme vielä hyväksyneet.

Kun arvostelemme toisia, asetumme ikään kuin tuomarin rooliin, ajattelemme helposti, että toisessa on jotain vikaa – hän toimii väärin, pukeutuu väärällä tavalla, tai tekee asioita, joita emme itse tekisi. Tai joita emme missään nimessä hyväksy.

Mutta mitä jos ärsytys kertookin enemmän itsestä kuin toisesta?

Eihän se ole mitenkään mahdollista, vai voisiko sittenkin olla?

Usein toisen kritisointi kumpuaa omista uskomuksistamme ja mielessämme olevista rajoitteista. Saatamme kritisoida toisia asioista, joita emme ole sallineet itsellemme, tai emme ole uskaltaneet tunnustaa edes itsellemme.

Kun toisen ulkonäkö tai tekemiset ärsyttävät – Itsetutkiskelun paikka?

Kuvitellaan, että tunnet ärsytystä jonkun ihmisen ulkonäköä tai pukeutumista kohtaan. Jos näin on, kannattaa kysyä itseltään, näkeekö itsensä vai toisen.

Voisiko kyse olla siitä, että on jollakin tavalla epävarma itsestään, ulkonäöstään, tai rajoittaa itseään tavalla, jota ei välttämättä edes tiedosta?

Sama pätee myös siihen, miten suhtaudumme toisen elämäntapaan ja valintoihin.

Jos paheksuu toista siksi, että toinen tekee rohkeita ratkaisuja, voisiko taustalla olla oma pelko tehdä muutoksia omassa elämässä?

Se, mitä sanomme muista, paljastaa usein enemmän meistä itsestämme. Jos huomaa ärsyyntyvänsä jatkuvasti tietynlaisista ihmisistä, voi olla hyödyllistä pysähtyä miettimään, mitä se kertoo omista arvoista, haavoista tai uskomuksista.

Voimme kysyä itseltämme:
Mikä minua ärsyttää tässä ihmisessä?
✔ Miksi juuri tämä asia herättää minussa voimakkaita tunteita?
✔ Mitä minun tulisi oppia itsestäni?

Se, mikä toisessa ärsyttää, on kutsu kasvuun.

Jokainen ärsytyksen hetki on mahdollisuus kasvuun.

Voimme jäädä kiinni negatiivisiin ajatuksiin, ja jatkaa kritisointia maailman tappiin asti, tai voimme pysähtyä kysymään: ”Mitä tämä tunne opettaa minulle?”

Kun ymmärrämme, että toinen ihminen toimii peilinä itselle, voimme alkaa suhtautumaan ärsytyksen tunteisiin eri tavalla.

Sen sijaan, että tuomitsemme toisen, voimme käyttää tilannetta itsetutkiskelun välineenä.

Usein nimittäin heijastamme omat sisäiset vaatimuksemme myös muihin – ja jos emme salli itsellemme inhimillisyyttä, rakkautta tai onnistumista, emme salli sitä muillekaan.

Hyväksyvämpi asenne itseä kohtaan auttaa suhtautumaan myös muihin ihmisiin armollisemmin. Kun opimme hyväksymään itsemme keskeneräisinä ja epätäydellisinä, lakkaamme vaatimasta täydellisyyttä myös muilta.

Toisen kritisointi paljastaa omat kipupisteet.

Kun seuraavan kerran huomaat ärsyyntyväsi jostakin ihmisestä, kokeile kääntää katseesi sisäänpäin. Kysy itseltäsi:

Mikä osa minusta reagoi tähän tilanteeseen? Onko kyseessä oma epävarmuuteni, pelkoni tai toteutumaton toiveeni?

Kun opimme tunnistamaan omat kipupisteemme, pystymme myös suhtautumaan muihin ihmisiin hyväksyvämmin. Ärsytys muuttuu mahdollisuudeksi kasvaa ja kritiikki vaihtuu ymmärrykseen.

Toisen kritisointi voi olla merkki siitä, että itsessä on jotakin sellaista, mikä kaipaa huomiota. Sen sijaan, että tuomitsemme muita, voimme oppia kuuntelemaan itseämme paremmin.

Kaikki alkaa siitä, että tutustut itseesi syvemmin. Seuraavassa lyhyessä videossa saat:

✔ näkökulmia itsetuntemuksen merkityksestä

✔ syviä kysymyksiä, joiden äärelle voit palata yhä uudelleen

✔ 2 yksinkertaista harjoitusta, joilla pääset heti alkuun.


👉Ja jos haluat oppia käsittelemään omia reaktioitasi ja ymmärtämään itseäsi syvemmin, tutustu tutustu ”Opi tuntemaan itsesi syvemmin” -oppaaseen tästä.

Sen avulla voit syventyä omiin ajatusmalleihisi, tunnistaa alitajuisia uskomuksiasi ja kehittää itsemyötätuntoa, joka auttaa sinua suhtautumaan sekä itseesi, että muihin hyväksyvämmin.

Kun opimme ymmärtämään itseämme paremmin, maailma lakkaa olemasta paikka, jossa toisen arvostelu tuntuu tarpeelliselta. Sen sijaan voimme keskittyä omaan kasvuumme – ja sitä kautta elää tasapainoisempaa ja onnellisempaa elämää.

Rakkaudella ❤️
Virpi

Kiitos, että jaat artikkelin eteenpäin.

Samankaltaiset artikkelit

  • Norsu hahmottaa oman mielen rajoitteet

    Tuntuuko, että ajatuksesi ja uskomuksesi estävät sinua saavuttamasta tavoitteitasi, ja elämästä täyttä elämää? Haluaisitko vapauttaa oman mielen rajoitteet ja ajatukset, jotka kertovat sinulle, ettet ole tarpeeksi hyvä, rohkea tai kyvykäs? Mielen rajoitteet ovat näkymättömiä esteitä, jotka syntyvät omista uskomuksistamme, peloistamme ja tavoistamme ajatella. Nämä rajoitukset pitävät meidät mukavuusalueellamme, mutta samalla ne estävät meitä saavuttamasta täyttä…

  • Muutospelon voittaminen: Näin pääset eteenpäin elämässäsi

    Muutospelon voittaminen on keskeinen taito, kun haluamme tehdä merkittäviä muutoksia omassa elämässämme. Pelko kuitenkin usein estää meitä ottamasta tarvittavia askeleita ja pitää meidät mukavuusalueellemme. Tässä artikkelissa kerron, miten käsitellä muutospelkoa, miksi se syntyy, ja mitä käytännön tapoja on pelon ylittämiseen. Miksi pelko muutoksesta syntyy? Pelko muutoksesta ja pelon voittaminen alkaa itsetutkiskelusta ja ymmärryksestä, miksi tämä…

  • Tunnetko itsesi oikeasti – vai oletko vieras itsellesi?

    Kuvittele, että vietät päivän täysin tuntemattoman ihmisen kanssa. Et tiedä, mistä hän pitää, mikä häntä motivoi, tai mitkä ovat hänen suurimmat pelkonsa ja unelmansa. Kaikki keskustelut tuntuvat pinnallisilta, etkä oikein ymmärrä, miksi hän tekee, mitä tekee. Mutta entä jos tämä vieras oletkin sinä itse? Kuinka hyvin todella tunnet itsesi? Mikä saa sinut syttymään? Miksi toistat…

  • Suuntaa sisäinen voima oikein

    Jokaisessa ihmisessä on valtava sisäinen voima, mutta kiireinen arki, ulkoiset paineet ja epävarmuus voivat himmentää sen voimaa. Kuvittele, että edessäsi on valtava kivi, jota yrität siirtää, mutta kivi ei edes hievahda. Tunnet itsesi voimattomaksi, ja uskot, ettei sinulla ole tarvittavia voimia saada kiveä liikkumaan. Mutta entä jos ongelma ei olekaan voimassasi – vaan siinä, että…

  • Miten saavuttaa tavoitteet? Astu onnistumisen polulle

    ”Kuinka saavuttaa tavoitteet” ei ole vain kysymys, vaan se on matka, joka alkaa itsensä ymmärtämisestä ja kehittyy toiminnan, ja motivaation kautta. Tavoitteiden saavuttaminen voi tuntua ajoittain haastavalta, mutta oikeilla menetelmillä ja selkeällä suunnitelmalla jokainen voi ottaa askeleita kohti omia unelmiaan. Ensimmäiset askeleet: Kuinka saavuttaa tavoitteet Monet meistä aloittavat tavoitteidensa toteuttamisen vauhdikkaasti täynnä intoa, mutta pian…

  • Uskallatko kuunnella itseäsi?

    Kuinka monta kertaa olet ollut tilanteessa, jossa sisimmässäsi tiedät, mitä haluaisit tehdä, mutta jokin pidättelee sinua? Uskallatko kuunnella itseäsi? Mielessäsi on ajatus soittaa vanhalle ystävälle, mutta epävarmuus hiipii mieleen: ”Entä jos hän ei halua kuulla minusta?” Mielessäsi voi olla päätös aloittaa säännöllinen liikuntarutiini, mutta sisäinen ääni kuiskaa: ”Ehkä huomenna, tänään olen liian väsynyt.” Tai kenties…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *