Miksi aika ei pysähdy, vaikka kuinka haluaisit?
Aika on kallisarvoinen asia, eikä meistä kukaan saa sitä takaisin. Aika ei pysähdy, vaikka haluaisimme tai tekisimme mitä.
Mihin sinä käytät tätä kallisarvoista aikaasi?
Saatamme juosta pää kolmantena jalkana kellon perässä ollen aina myöhässä.
Kalenteri saattaa olla täynnä palavereja ja menoja, eikä aika tunnu riittävän yhtään mihinkään.
Se ei ainakaan riitä niihin asioihin, joihin haluaisi tai joita pitäisi tehdä.
Arki on aikataulutettu minuutin tarkkuudella aamusta iltaan, eikä millekään yllätykselle tai ylimääräiselle ole aikaa.
Ei ihme, että ajanhallinta aiheuttaa monille päänvaivaa.
Kun puhutaan ajasta ja sen merkityksestä hyvinvointiin, kannattaa miettiä somen merkitystä omaan ajankäyttöön.
Ruutuaikarajoitus myös meille aikuisille saattaisi joskus olla paikallaan, jotta pystyisimme parantamaan omaa hyvinvointiamme.
Ruutuaikarajoitus on myös esimerkiksi erinomainen keino parisuhteen tai muiden ihmissuhteiden parantamiselle.
Mieti miten ihmissuhteesi muuttuisivat, jos käyttäisit saman ajan heidän seurassaan ollen aidosti läsnä, jonka käytät nyt somessa.

Ajan puute on suurin syy myös liikkumattomuudelle. Tai näin ainakin suurin osa meistä väittää.
Olen itsekin sortunut siihen, että maalailen tekosyitä ilmaan ajan puutteeseen vedoten.
Tekisin kyllä, mutta en ehdi, on niin kiire, pitää käydä kaupassa, pitää ehtiä sitä ja tätä.
Lisäksi ulkona sataa, on liian kuuma tai kylmä, eikä oikein edes huvita. Eikä minulla ole edes rahaa.
Jos jäämme odottamaan sitä ihanteellisinta säätä ulkoiluun, rauhallisinta hetkeä aloittamiseen tai inspiraatiota tekemiseen, jäisivät ulkoiluhetket tai muut tekemiset aika minimiin.
Onko helpompi jäädä sohvan nurkkaan loikoilemaan, jos ulkona on huono keli, työpäivä on ollut kiireinen tai nukuit edellisenä yönä huonosti?
Mikäli ulkona on huono keli, väsyttää rankan työpäivän jälkeen tai mieli on maassa, eikä millään huvita, on todennäköisesti ainakin kynnys tehdä jotakin muuta varsin matalalla.
Ehkä mieluummin ilahduttaa itseään televisiota katselemalla ja ehkäpä herkkuja napostelemalla.
Saatamme helposti tuossa hetkessä myös uppoutua sosiaalisen median syövereihin ja huomata vasta tunteja myöhemmin, että koko ilta siinä sitten menikin.
Aika ei pysähdy. Se suorastaan humahti silmien ohi.

Miten paljon käytät aikaa puhelimessa vapaa-ajallasi?
Kahvilat ja ravintolat ovat varsin mielenkiintoisia paikkoja, sillä pariskunnat ja kaveriporukat lähes kaikki räpläävät omia kännyköitänsä.
Näyttää kuin he keskustelisivat toistensa kanssa puhelimien välityksellä.
Ja ehkäpä keskustelevatkin.
Näyttää kuitenkin siltä, ettei ilman kännykkää pysty elämään.
Puhelin on liimautunut kiinni käteen, eikä siitä voi irrottaa otettaan edes pieneksi hetkeksi.
Sama käyttäytymismalli jatkuu todennäköisesti myös kotona. Valitettavan usein se jatkuu myös työpaikalla, ulkoilulenkillä ja vaikka harrastuksissa.
Oletko seurannut omaa käyttäytymistäsi eri tilanteissa?
Oletko seurannut omaa käyttäytymistäsi kotona, työpaikalla, ystävien seurassa tai esimerkiksi kahvilassa tai ravintolassa?
Onko puhelimesi liimautunut käteesi, etkä voi irrottaa otettasi siitä hetkeksikään?
Istutko television tai tabletin ääressä illasta toiseen?
Seuraa omaa käyttäytymistäsi eri tilanteissa muutaman päivän ajan. Tai tee sitä mielellään viikon ajan.
Kirjaa ylös paljonko aikaa käytät päivittäin television katseluun, tietokoneen katseluun ja kännykän ruudun tuijotteluun.
Analysoi sen jälkeen omaa käyttäytymistäsi.
- Oletko läsnä lähimmillesi ja rakkaimmillesi ihmisille?
- Oletko läsnä työpaikalla?
- Oletko läsnä harrastuksissa?
- Vai olisiko kenties aika tehdä jonkinlainen ruutuaikarajoitus?
Silloin kun ajanhallinta on kaaoksessa, aika ei riitä tai kalenteri pursuaa menoja, voi olla helpompi istahtaa television ääreen katsomaan vaikka Emmerdalea.
Silloin voi olla myös tarpeen tarkastella mihin oma aika oikein kuluu.
Aika ei pysähdy.
Rakkaudella
Virpi
