Vältä nämä 7 virhettä, jos haluat saavuttaa omat unelmat
Vaikka sinulla on vakaa aikomus saavuttaa omat tavoitteet ja unelmat, ei kaikki mene aina niin kuin suunnittelet.
Voit onnistua helpommin välttämällä seuraavat 7 virhettä, joihin monet meistä sortuvat.
1. Selityksiä toiminnan sijaan
On houkuttelevaa selitellä, miksi ei saavuta haluamiaan asioita, tavoitteita tai unelmia.
Selittely on turhaa, sillä se ei auta. Käy päinvastoin, sillä se vahvistaa epäonnistumisen tunnetta.
Mitä enemmän selittelemme itsellemme tai muille, miksi jokin asia ei toimi, sitä vahvemmin uskomme siihen itsekin.
Selittelyn sijaan tulisi etsiä ratkaisuja ja tehdä tarvittavia muutoksia, jotta onnistuminen on mahdollista.
2. unelmat tarvitsevat ihmeen
Usein odotamme asioiden muuttuvan silmänräpäyksessä, vaikka todellisuudessa muutos vaatii aina aikaa ja vaivannäköä.
Vaikka lupaamme sitoutua omien tavoitteiden ja unelmien saavuttamiseen, lupaukset jäävät usein lunastamatta.
Kiire, stressi, motivaation puute, tai odottamattomat tapahtumat johtavat siihen, että unelmat unohtuvat.
Aloita pienin askelin.
Sitoudu tekemään joka päivä jotain konkreettista omien unelmiesi eteen. Kun otat päivittäin edistysaskeleita, saavutustesi todennäköisyys kasvaa.
3. Muiden odotukset menevät edelle
Usein haemme hyväksyntää ympäriltämme tekemällä asioita, joita emme välttämättä itse haluaisi tehdä.
Saatamme uhrata omat tarpeet ja tavoitteet toisten hyväksi. Saatamme myös omaksua toisten meille asettamia tavoitteita.
Oletko käynyt kuntosalilla, koska tunnet siihen olevan velvollisuus, vai koska haluat parantaa kuntoasi?
Vietätkö viikonloppua sukulaisten luona, koska se kuuluu perinteisiin, vai koska nautit heidän seurastaan?
Teetkö ylitöitä, koska sitä odotetaan sinulta, vai koska nautit työstäsi, ja haluat menestyä?
Oletko koskaan toiminut jollakin tietyllä tavalla, koska sinun odotetaan tekevän niin?
Iän myötä kasvamme ja opimme. Tavoitteet ja unelmat saattavat myös muuttua ajan myötä.
On tärkeää tunnistaa, mikä tuo itselle iloa ja auttaa saavuttamaan haluamiaan asioita elämässä. Käyttämällä aikaa ja energiaa näihin asioihin voi elää täyttä elämää.
Elämä on liian lyhyt kulutettavaksi asioihin, jotka eivät aidosti kiinnosta. Jätä vähemmälle asiat, jotka eivät innosta, eivätkä tuo iloa.
4. Unelmat siirtyvät tulevaisuuteen
Ajatteletko, että asiat korjaantuvat itsestään, jos odotat tarpeeksi pitkään?
Vaikka joskus asiat voivat muuttua ilman aktiivista toimintaa, on usein varmempaa ja tehokkaampaa tarttua itse toimeen, ja tehdä tarvittavat muutokset.
Jos ei tee mitään muutoksia nykyhetkessä, on epätodennäköistä, että mikään muuttuu.
Pienillä päivittäisillä teoilla ja valinnoilla on suuri vaikutus lopputulokseen.
Älä odota muiden toimivan puolestasi – tee itse.
Älä luota siihen, että asiat korjaantuvat itsestään – etsi aktiivisesti ratkaisuja.
Älä odota täydellistä hetkeä aloittaa, sellaista ei välttämättä koskaan tule. Aloita jo tänään.
Elämässä tulee aina eteen uusia tilanteita, jotka vaikuttavat suunnitelmiimme. Älä epäröi tai vitkastele – tee päätös.
Päätös voi olla aloittaa, tai jättää aloittamatta. Tärkeintä on tehdä päätös ja toimia sen mukaisesti.
5. Yritämme muuttaa kaiken kerralla
Oletko koskaan yrittänyt muuttaa kaikki elämässäsi olevat osa-alueet samanaikaisesti: hyvinvoinnin, työn, parisuhteen, kodin, taloudellisen tilanteen…?
Jos olet, tiedät kuinka haastavaa monien muutosten tekeminen samanaikaisesti voi olla.
Mitä useampaa asiaa yrittää korjata samanaikaisesti, sitä vaikeampaa se on, ja sitä suuremmaksi epäonnistumisen riski kasvaa.
Vaikka voitkin saavuttaa aluksi tuloksia, ne ovat harvoin pysyviä. Tämä tarkoittaa, että saat hetkellisen helpotuksen tilanteeseen, mutta muutokset eivät välttämättä ole kestäviä.
Päinvastoin.
6. Luovumme omista unelmistamme
On helpompi luopua omista unelmista, kun niiden saavuttaminen tuntuu vaikealta.
Niin kauan kuin eteneminen tuntuu vaivattomalta, pysymme sitoutuneina tavoitteisiimme. Mutta kun ensimmäiset haasteet ilmestyvät näköpiiriin, alamme epäröimään ja motivaatio horjuu.
Sen sijaan, että pyrkisimme löytämään ratkaisuja kohtaamiimme vaikeuksiin, saatamme jäädä jumiin tilanteeseen, ja luopua unelmistamme. Ihan sama tilanne, jos aitajuoksija jättäisi hyppäämättä aidan yli vain siksi, että se tuntuu liian vaikealta.
Unelmasta luopuminen tuntuu helpommalta, kuin haasteiden kohtaaminen ja ratkaisujen etsiminen.
Ajan kuluessa huomaamme kuitenkin olevamme jälleen samassa tilanteessa. Ja mitä kauemmin odotamme, sitä vaikeampaa on aloittaa uudelleen. Siihen tarvitaan enemmän energiaa ja motivaatiota.
7. Rutiinien merkitys unohtuu ja unelmat karkaavat
Jos et ole luonut itsellesi onnistumisen rutiineja, nyt on hyvä hetki harkita niiden ottamista osaksi arkeasi.
Ilman vakiintuneita rutiineja saatat kyllä liikkua eteenpäin, mutta et välttämättä kohti haluamaasi lopputulosta.
Mieti, mitä rutiineja ja tapoja sinulla on nykyisessä arjessasi.
Pohdi, vievätkö nämä tavat sinua lähemmäs tavoitteitasi ja unelmiasi, vai pitävätkö ne sinut paikallasi, tai jopa vetävät sinua kauemmas niistä.
Tutki vastauksiasi ja tunnista ne tavat, jotka eivät tue unelmiesi toteutumista. On vaikea tehdä muutoksia, ellei tiedä, mistä aloittaa.
Mieti miten voisit muokata nykyisiä rutiinejasi niin, että ne tukisivat sinua.
Sinun ei välttämättä tarvitse hylätä vanhoja rutiinejasi kokonaan, voit päivittää niitä vastaamaan paremmin unelmiesi tavoittelua.
Ja jos et löydä keinoja muuttaa olemassa olevia rutiinejasi, harkitse sellaisten uusien rutiinien luomista, jotka paremmin tukevat sinua omien unelmiesi saavuttamisessa.
👉 Tutustu ”Miten luoda onnistumisen rutiinit” -oppaaseen tästä.
Rakkaudella
Virpi