Koko tulevaisuus romahti yhdessä silmänräpäyksessä.

Erilaiset vastoinkäymiset ovat seuranneet asiakkaani elämää. Yhdessä silmänräpäyksessä kuitenkin koko tulevaisuus romahti.

Turvallisuus, yhteinen koti, yhteinen tulevaisuus ja kaikki siihen liittyvät suunnitelmat katosivat.

Kaikki sai alkunsa työelämästä.

Asiakkaani joutui venymään oman jaksamisensa äärirajoille.

Hän joutui vastaamaan työtehtävistä, jotka eivät kuuluneet hänen työnkuvaansa ja hän joutui tekemään myös muiden töitä.

Usein se tarkoitti ylitöitä kotona yön pimeinä tunteina silloin, kun olisi pitänyt olla jo unten mailla.

Kaikesta ylimääräisestä työstä huolimatta, hän teki omat työnsä moitteettomasti ja hyvällä tuloksella.

Asiakkaat kiittelivät häntä vuolaasti ja kiitokset kantautuivat myös työkavereiden ja esimiehen korviin.

Yksi työkavereista ei kuitenkaan ollut tyytyväinen.

Asiakkaastani alkoi tulla uhka hänelle itselleen. Hän koki oman asemansa vaarantuneen tehokkaan, pidetyn, vastuuntuntoisen, osaavan ja tulosta tekevän kollegan taholta.

Tilanne muuttui työpaikalla haasteelliseksi ja heijastui nopeasti negatiivisesti pienen työyhteisön ilmapiiriin.

Pikkuhiljaa tilanne alkoi vaikuttamaan negatiivisesti myös asiakkaani hyvinvointiin.

Hän nukkui huonosti, koki itsensä epäonnistuneeksi, huonommaksi ja arvottomaksi. Varsinkin, kun esimies ei halunnut puuttua koko asiaan.

Esimiehelle oli helpompi lakaista ongelmat maton alle, kuin nostaa kissa pöydälle.

Oli helpompi näytellä, ettei mitään ongelmia ollut.

Edessä puntaroinnin paikka.

Asiakkaani koki lopulta tilanteen niin kuormittavaksi, että hän joutui pitkälle sairauslomalle.

Sairauslomalla ollessaan hän ehti miettiä tarkemmin omaa hyvinvointiaan ja työhönsä liittyviä asioita.

Hän listasi työnsä hyviä ja huonoja puolia. Ja yllätyksenä tuli kuinka paljon hän löysi huonoja puolia työstä, josta hän ennen nautti.

Vaikka tulevaisuus pelotti, hän päätti irtisanoutua työstään.

Hän ei halunnut mennä takaisin tilanteeseen ja työyhteisöön, jossa hän ei voinut hyvin.

Lue myös tämä: Miksi on tärkeää kirkastaa omat arvot?

Se ei suinkaan auttanut tilannetta, vaan aiheutti uuden haasteen.

Työkaveri teki kaikkensa, ettei asiakkaani olisi saanut hänelle kuuluvia tulospalkkioita.

Tuossa hetkessä mukaan kuvioon tulivat lakimies ja lain erilaiset kiemurat. Se aiheutti lisää huolta ja stressiä.

Eikä siinä vielä kaikki.

Samaan aikaan aviomies ilmoitti erohaluistaan. 

Kuin salaman isku kirkkaalta taivaalta.

Miehen ilmoitus tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, vaikka ongelmia liitossa oli ollut jo pidempään. 

Kaikista ongelmista huolimatta asiakkaani oli ollut siinä uskossa, että ongelmat voidaan selvittää.

Mies oli asiasta eri mieltä. Hän oli löytänyt rinnalleen toisen naisen.

Turvallisuus, yhteinen koti ja yhteinen tulevaisuus ja kaikki siihen liittyvät suunnitelmat ja unelmat haihtuivat hetkessä savuna ilmaan.

Asiakkaani elämä romahti tuossa hetkessä. 

Lue myös tämä: Mikä avuksi, jos arvioi omat voimavarat väärin?

Olen keskustellut asiakkaani kanssa puhelimitse usein. Joka kerta hän kertoi keskustelun auttaneen häntä eteenpäin.

Oli hetkiä, jolloin itku ei ottanut loppuakseen, mutta oli myös ilon hetkiä, toivonpilkahduksia paremmasta.

Olen asiakkaastani superylpeä. Vaikka tilanne oli haasteellinen, on hän päässyt eteenpäin. 

Matkan aikana hän on huomannut, kuinka upea ja vahva nainen hän on. 

Hän on selvinnyt tästäkin haasteesta.

Yhdessä puhelinkeskustelussa asiakkaani sanoi minulle:

”Virpi, autoit minua tunnissa enemmän, kuin terapeutti kahdessa vuodessa.”

Hän avasi asiaa tarkemmin kertomalla, että terapiassa hän ei löytänyt ratkaisuja, hän oli ainoastaan puhunut. 

Asiakkaani lausahdus sai minut kuitenkin miettimään tarkemmin omaa tavoitettani.

Tavoitteeni on selkeä. Tavoitteeni on, että asiakkaani onnistuvat. 

Mutta mitä onnistuminen tarkoittaa minulle? Milloin itse olen onnistunut työssäni?

Olen onnistunut työssäni sillä hetkellä, kun minusta tulee tarpeeton. 

Kun minusta tulee tarpeeton, on työni tehty.

Tuo hetki tarkoittaa myös eräänlaista luopumisen tuskaa. Vaikka tunnen haikeutta, olen samalla iloinen ja onnellinen siitä, että olen voinut auttaa.

Ja ennen kaikkea, että olen ollut luottamuksen arvoinen ja saanut auttaa.

Auttaminen voi tapahtua monin eri keinoin.

Se, että saa auttaa, ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. 

Joskus emme ole valmiita ottamaan apua vastaan, vaikka se voisi muuttaa elämän suunnan kokonaan. 

Ja jos näin on, on vaikeampi onnistua.

Kaikki lähtee meistä itsestämme. 

Jos meille heitetään pallo ja annetaan mahdollisuus muuttaa oma tulevaisuus, on meistä itsestämme kiinni otammeko pallon vastaan.

Osa ottaa kopin ja osa antaa pallon mennä menojaan. 

  • Ne, jotka ottavat kopin, ovat rohkeita. He haluavat muuttaa jotakin omassa elämässään ja tekevät asioita, jotka mahdollistavat siinä onnistumisen.
  • Ne, jotka antavat pallon mennä menojaan, jatkavat samalla tavalla tuostakin hetkestä eteenpäin ja ihmettelevät, kun mikään ei muutu.

Lue myös tämä: Mitä asioita haluat elämääsi?

Elämässä on neljä asiaa, joita emme saa takaisin, vaikka tekisimme mitä.

  1. Mahdollisuus, kun se on mennyt ohi.
  1. Sanat, kun ne on päästänyt suustaan ulos.
  1. Aika, kun se on mennyt.
  1. Luottamus, kun se on menetetty, 

Luottamus on onnistuneen lopputuloksen vahva perusta.

Jos sinä toivot rinnallesi kuuntelijaa, vertaistukea, sparraajaa, valmentajaa, takapuolelle potkijaa tai kaipaat iloa, inspiraatiota, kannustusta, hyväksyntää, parempaa oloa tai motivointia, niin olen täällä juuri sitä varten.

Keskustelumme ovat aina luottamuksellisia puolin ja toisin. 

Ja vaikka kerroin asiakkaani tarinan nimettömänä, pyysin siihenkin asiakkaaltani luvan.

Olipa oma solmukohtasi pieni tai suuri, olen todennäköisesti joko itse käynyt sen läpi tai auttanut asiakastani selviytymään siitä.

”Sinusta näkee, että olet oikeasti kokenut asiat, joista puhut. Pystyt samaistumaan minuun ja tiedät mitä käyn läpi. Pystyt auttamaan. Kiitos:)”

Nyt heitän pallon sinulle – otatko sen vastaan vai annatko pallon mennä menojaan?

Jos sinusta tuntuu, että voisin auttaa myös sinua, älä epäröi laittaa minulle viestiä.

Voit lähettää minulle sähköpostia info(at)lupaustenportaat.fi

Voit myös edetä itsenäisesti tuellani Taianomainen Tulevaisuutesi Akatemiassa.

Rakkaudella
Virpi

Similar Posts

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *