Onko rahan tai ajan puute, paino tai sairaus este vai mahdollisuus?

Onko rahan tai ajan puute, paino tai sairaus este vai mahdollisuus?

Ylipaino, väsymys, sairaus, ihmissuhdeongelmat tai esimerkiksi rahan tai ajan puute voivat olla este omien unelmien toteuttamiselle. Ne voivat olla esteitä, mutta ne voivat olla myös omia unelmia. Ne voivat olla asioita, joista haluaa eroon tai asioita, joita haluaa muuttaa omassa elämässä. Meillä jokaisella on haasteita omassa elämässä. Joskus tuntuu, että joutuu kantamaan kaikkia maailman murheita…

Meikäläinen ja Jari Sarasvuo yhdessä aamulenkillä.

Meikäläinen ja Jari Sarasvuo yhdessä aamulenkillä.

Olin muutama vuosi sitten joka maanantaiaamu sparraajani kanssa aamulenkillä. Jari Sarasvuo oli kävelyllä ja minä kuuntelin hänen mietteitään. Kuuntelin hänen ajatuksiaan puhelimen välityksellä aamukahvin lomassa, milloin istuen sohvalla tai työpöytäni ääressä tehden muistiinpanoja, kunnes tajusin. Myös minun kannattaa olla liikkeellä samaan aikaan. Sinäkin olet saattanut huomata, että kävelylenkillä ajatukset virtaavat paremmin kuin neljän seinän sisällä….

Haaste on este, mutta se on myös mahdollisuus.

Haaste on este, mutta se on myös mahdollisuus.

Silloin kun elämässä on vaikeaa, pienikin haaste tuntuu ylivoimaiselta. Mahdollisuus onnistumiseen tuntuu tuossa hetkessä varsin pieneltä. Saatamme käpertyä elämässä oleviin ongelmakohtiin ja negatiivisuus itseään ja omaa elämäänsä kohtaan lisääntyy. Miksi juuri minulle käy aina näin? Miksi kaikki muut ympärillä pääsevät paljon helpommalla?  Tavoitteiden saavuttaminen voi tuntua vaikealta, unelmien toteuttamisesta puhumattakaan. Tarkastele kokonaisuutta. Kun lähdemme tavoittelemaan…

Kohtaat 6 haastetta, kun yrität päästä irti sokerista.

Kohtaat 6 haastetta, kun yrität päästä irti sokerista.

Haluaisitko lopettaa sokerin syömisen tai ainakin vähentää sitä? Valitettavasti joudut kohtaamaan ainakin 6 haastetta, jotka vaikeuttavat matkaasi, kun yrität päästä irti sokerista. Jotta oma matkasi olisi edes hieman helpompi kuin omani, kannattaa sinun valmistella itseäsi tuleviin haasteisiin. Mikäli kamppailet sokerin käytön kanssa, niin todennäköisesti kamppailet myös makeanhimon otteessa. Jos makeasta luopuminen olisi helppoa, olisit tehnyt…

Miksi sinun kannattaa lopettaa valittaminen?

Miksi sinun kannattaa lopettaa valittaminen?

Nostiko otsikko niskakarvasi pystyyn? Ennen tekstini tyrmäämistä kokonaan, lue miksi kannattaa lopettaa valittaminen, sillä valittaminen on onnistumisen suuri este. Miltä elämäsi tuntuu tällä hetkellä? Oletko tyytyväinen itseesi ja elämääsi?  Kun jollakin tasolla eit ole tyytyväinen itseesi tai elämääsi, tuntuu se kehossa ja mielessä. Ja sitä kautta sillä on vaikutuksia oikeastaan kaikkeen omassa elämässä. Se, ettei…