
Sukella onnistumisen ytimeen
Maksuton Onnistumisen koulutussarja
Sukella pintaa syvemmälle ja ratkaise onnistumisesi edessä olevat esteet.
Onnistuminen ei ole niin vaikeaa, kun miltä se tuntuu. Usein nimittäin teemme asioista huomattavasti vaikeampia kuin ne edes ovat.
Usein yritämme saavuttaa tavoitteita ja unelmia keinoilla, jotka eivät toimi. Ja siksi se on lopulta pelkkää yrittämistä ja hampaiden kiristelyä.
Olisitko sinä valmis onnistumaan helpommin?
Kun huomaat päivittäin tekemiesi asioiden olevan ratkaisu haluamaasi lopputulokseen, tulet näkemään miten yksinkertaista onnistuminen on.
Asioiden tekeminen päivittäin voi kuulostaa vaikealta ja työläältä, varsinkin jos elämä on haasteellista. Silloin voi tuntua, ettei arjessa tunnu olevan tilaa millekään uudelle.
Huomaat kuitenkin nopeasti, että kyse on varsin yksinkertaisista ja helpoista asioista.
Kyse on asioista, jotka sinun tarvitsee ainoastaan huomioida eri tavalla.
Tiedätkö mitkä asiat auttavat sinut saavuttamaan tavoitteesi ja unelmasi?
Onnistuminen ei ole rakettitiedettä, etkä tarvitse siihen erityistaitoja tai erityisosaamista.
Kyllä, sinäkin voit onnistua.
Sinä todellakin voit saavuttaa sen minkä haluat ilman jatkuvia epäonnistumisen tunteita ja yrittämistä.
Kerron sinulle miten sen teet.
”Täyttä asiaa, puhuttelevaa ja käytännön läheistä.”
– osallistuja
”Sain lähtökohdat tulevaisuudelleni.”
– osallistuja
”Sai miettimään omaa suhtautumistani elämäni asioihin.” – osallistuja
Ilmoittaudu heti mukaan!
Pääset aloittamaan koulutuksen jo tuota pikaa.
Sinullekin on saatettu opettaa, että...
Saavuttaaksesi tavoitteesi sinun tulee puskea eteenpäin ja tehdä enemmän kuin ehdit, jaksat, pystyt, osaat ja voit.
Ja...
Onnistuminen on harvojen etuoikeus, eikä se ole mitenkään mahdollista sinulle.
Oletko valmis onnistumaan?
Yksi varoituksen sananen tähän kohtaan.
Annan koulutuksissa sinulle askelmerkit ja työkalut, mutta en voi tehdä varsinaista työtä puolestasi.
Työn oman onnistumisen eteen meistä jokainen joutuu tekemään itse.
Onnistuminen ei kuitenkaan vaadi erityistaitoja, eikä erityisosaamista.
Meillä jokaisella on samat mahdollisuudet onnistua.
Saatat olla eri mieltä tästä asiasta, mutta uskallan haastaa ajatuksesi. Kerron sinulle lisää koulutuksissa.
Ovatko työkalut ja vinkit helppoja viedä omaan arkeen?
Kysyin tätä asiaa koulutuksen osallistujilta, ja vasta oli....
KYLLÄ!
100% koulutuksen osallistujista kertoi, että työkalut ovat helppoja viedä omaan arkeen.
Ja miksi on tärkeää, että työkalut ovat helppoja?
Kukaan ei jaksa noudattaa vaikeita ohjeita.
Kukaan ei jaksa noudattaa sellaisia ohjeita, jotka eivät sujahda helposti omaan omaan.
Ja siksi nämä työkalut toimivat!!!
Koulutussarjan ensimmäinen koulutus antaa eväät vahvan pohjan luomiseen.
Onnistuminen lähtee siitä, että sinä voit hyvin.
Sillä mitä paremmin sinä voit, sitä vahvempi olet kohtaamaan elämässäsi olevia haasteita ja ongelmia.
Ja näitä haasteita ja ongelmia on jokaisella omassa elämässä, on kyse sitten vaikka kuinka menestyneestä ihmisestä.
Meillä jokaisella niitä on ollut ja niitä tulee olemaan myös tulevaisuudessa. Koulutuksessa saat työkaluja, joiden avulla pystyt ratkaisemaan näitä haasteita ja ongelmia.
Ja vihdoin pääset sinne, minne haluat mennä.
Aloita vahvan pohjan luominen.
Ilmoittaudu ensimmäiseen koulutukseen heti ja pääset aloittamaan jo 15 minuutin sisällä ilmoittautumisestasi.
Usein kysytyt kysymykset
Koulutukset järjestetään vuoden 2023 aikana. Ilmoittautuessasi tähän ensimmäiseen koulutukseen liityt samalla viikkokirjeeni tilaajaksi. Kerron seuraavista koulutuksista viikkokirjeissäni ja saat ilmoittautumisohjeet.
KYLLÄ, kaikki koulutussarjan koulutukset ovat uutiskirjeeni tilaajille maksuttomia.
Ilmoittautumisen jälkeen saat linkin koulutuksen materiaalin sähköpostiisi n. 15 minuutin sisällä, joten pääset aloittamaan jo tänään. Voit opiskella omaan tahtiisi. Koulutusmateriaali on käytössäsi viikon ajan.
Jokaiseen koulutussarjan koulutukseen tulee oma erillinen ilmoittautumislinkki.
Saat tiedon aikatauluista, seuraavista koulutuksista ja ilmoittautumisesta sähköpostiisi tulevasta viikkokirjeestä.
Koulutussarja on tarkoitettu niille, jotka haluavat onnistua, saavuttaa omia tavoitteita ja unelmia.
Viikkokirjeeni tilaajille koulutukset ovat maksuttomia.