Miksi kannattaa ottaa mallia Iivo Niskasesta?

Olitko sinäkin tunteiden vuoristoradalla, kun Iivo Niskanen jätti kaikki kilpakumppaninsa taakseen olympialaisissa? Voisimmeko ottaa mallia Iivo Niskasesta?

Iivo Niskanen on hyvä esimerkki omien unelmien toteutumisesta.

Iivon unelmana oli voittaa kultaa miesten 15 km:n hiihdossa v. 2022 olympialaisissa. Tavoite asetettiin jo vuosia aiemmin ja sen asettamisen jälkeen oli edessä konkreettinen työ unelman toteuttamiseksi.

Jokainen meistä kohtaa elämässään onnistumisia ja epäonnistumisia, on sitten huippu-urheilija tai ihan tavallinen tallaaja.

Sinäkin saatoit kokea television välityksellä karvaita pettymyksiä monen urheilijan epäonnistuessa harmillisesti omissa suorituksissaan. Olet saattanut kokea niitä myös omassa elämässäsi.

Epäonnistuminen itselleen tärkeässä asiassa tuntuu aina pahalta. Silloin vaarana on se, että luovutamme ja päästämme irti omista tavoitteista ja unelmista.

Kun mietit omia tavoitteitasi ja unelmiasi, oletko mennyt eteenpäin vai oletko luovuttanut ja päästänyt niistä irti vähän liian helposti?

Oletko joskus unohtanut unelmasi, koska kaikesta tekemisestäsi huolimatta et nähnyt vielä mitään merkkejä unelmasi toteutumisesta?

Kuluneet vuodet eivät todennäköisesti olleet Iivo Niskasellekaan pelkkää ruusuilla tanssimista.

Matka unelman toteutumiseen on ollut aikataulutettua ja suunnitelmallista tekemistä päivä toisensa jälkeen. Käytännössä se on tarkoittanut todennäköisesti myös monia uhrauksia ja vaikeita valinnan paikkoja.

Miksi kannattaa ottaa mallia Iivo Niskasesta?

Mitä suurempi unelma on, sitä enemmän se vaatii kärsivällisyyttä, jaksamista, halua ja sitoutumista. 

Jos mietit itseäsi, niin oletko löytänyt itsestäsi tarvittavaa kärsivällisyyttä, jaksamista, halua ja motivaatiota sekä sitoutumista?

Vaikka lähdemme matkaan suurella innolla, niin aika usein kuitenkin luovutamme ja luovumme omasta tavoitteesta ja unelmastamme jo aika nopeasti aloittamisen jälkeen.

Se on harmi.

Mutta miksi sitten luovutamme niin helposti?

Usein luovutamme siinä vaiheessa, kun normaali arki astuu mukaan kuvioihin.

Papereissa tai puhelimen näytöllä kaikki voi näyttää varsin helpolta, mutta normaalissa arjessa tilanne voi olla erilainen.

Luovutamme, koska matkalle alkaa tulla erilaisia esteitä ja haasteita. Ja voi olla, että esteet tuntuvat tuossa hetkessä mahdottomilta ylittää.

Yksinkertaisesti on helpompi antaa periksi.

Jos ottaisit mallia Iivo Niskasesta, niin missä sinä olisit 8 vuoden päästä?

Montako askelta olisit ottanut omaa unelmaasi kohti, mikäli ottaisit yhden askeleen joka päivä 8 vuoden ajan?

Tuossa ajassa olisit mennyt eteenpäin 2.920 askelta. Olisit kulkenut aikamoisen matkan pelkästään ottamalla yhden askeleen joka päivä.

Entä missä olisit, jos ottaisit 2 askelta joka päivä? Tai 3 askelta?

Kuinka lähellä unelmaasi olisit? Vai olisitko jo saavuttanut jo useampia unelmiasi?

Onnistuminen on kiinni meistä jokaisesta itsestämme.

Onnistuminen ei ole sattumaa, eikä se vaadi rakettitiedettä.

Se tarkoittaa sitä, että meillä kaikilla on samat mahdollisuudet onnistumiseen.

Myös sinä voit saavuttaa mitä tahansa haluat.

Onnistumisen ei aina tarvitse olla suurta tai maata mullistavaa. Unelma voi olla myös varsin pieni ja yksinkertainen asia.

Kun haluat jotain asiaa tarpeeksi paljon, jaksat tehdä tarvittavia asioita saavuttaaksesi haluamasi.

Onnistuminen vaatii ainoastaan tiettyjen asioiden tekemistä omassa arjessa joka päivä.

Mikäli matkan päässä odottava palkinto jaksaa innostaa sinua joka päivä, on matka huomattavasti helpompi ja onnistuminen todennäköisempää.

Iivo Niskanen ei missään vaiheessa unohtanut omaa unelmaansa. Vaikka hän tiesi olevansa elämänsä kunnossa, ei mikään elämässä ole kuitenkaan itsestään selvää.

Mitä tahansa voi tapahtua matkan aikana kenelle tahansa.

Olisiko Iivo Niskanen kuitenkin sellainen henkilö, josta kannattaisi ottaa mallia?

Edes vähän?

Se voi nimittäin auttaa sinua saavuttamaan unelmasi.

Lue myös tämä: Näin elämä muuttuu, kun teet tämän yhden muutoksen.

Mikä olisi sellainen palkinto, joka innostaisi sinua joka päivä?

  • Mikä palkinto on sinulle sellainen, jonka oikeasti haluat saavuttaa?
  • Mikä palkinto parantaisi elämääsi, hyvinvointiasi ja lisäisi iloa elämääsi?
  • Mikä palkinto lisäisi tyytyväisyyttäsi itseäsi ja elämääsi kohtaan?
  • Mikä palkinto tekisi sinusta onnellisemman?

Usein ajattelemme, että unelman pitäisi olla jotakin suurta tai maata mullistavaa.

Unelma voi olla myös varsin pieni ja arkinen asia. Kuitenkin sellainen asia, joka on tärkeä sinulle ja jonka haluat elämääsi.

Unelmien toteutumisessa on mahtavaa myös se, että sillä voi olla iso merkitys myös muiden ihmisten elämään.

Iivo Niskasen olympiakulta ilahdutti suomalaisten penkkiurheilijoiden lisäksi myös monia muita talviurheilun ystäviä ympäri maailmaa.

Saimme yhdessä kokea television välityksellä mahtavia elämyksiä ja todistaa minkälaisia huipputyyppejä meiltä täältä pienestä Suomesta oikein löytyykään.

Ja yksi näistä huipputyypeistä olet sinä!

Sinullakin on kaikki mahdollisuudet onnistua saavuttamaan omat tavoitteesi ja unelmasi.

Usko itseesi!

Lue myös tämä: Miksi kannattaa olla innostunut siitä mitä tekee?

Rakkaudella
Virpi

Similar Posts

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *