Miksi pitäisi kuntoilla, jos ei jaksa, eikä innosta?
Mikäli kuntoilu ei ole säännöllinen osa elämääsi, saatat miettiä miksi edes pitäisi kuntoilla tai mistä lähtisit edes liikkeelle.
Joskus jo pelkkä ajatus kuntoilusta alkaa stressaamaan. Toisaalta saatamme myös stressata liikkumattomuudesta.
Onko sinulla jokin tavoite, jonka haluaisit saavuttaa liikkumisen avulla?
Tärkeintä aloittamisessa ei niinkään ole kuntoilumuoto, vaan se, että liikkumismuoto olla sellainen, josta nautit oikeasti.
Mikäli sinulla on jo jokin lempilaji, auttaa se jaksamaan ja motivoitumaan.
Mikäli sinulla ei vielä sellaista ole, kannattaa kokeilla eri lajeja rohkeasti, saatat nimittäin yllättyä.
Entä jos kuitenkin jo pelkkä ajatus liikkumisesta stressaa? Miksi pitäisi kuntoilla, jos se ei edes innosta?
Muistuuko kouluaikojen liikuntatunnit mieleesi?
Kouluaikojen liikuntatuntien kokemukset ovat monen muistissa.
Ne ovat vaikuttaneet elämään jollakin tavalla, positiivisesti ja osalle valitettavasti varsin negatiivisesti.
Negatiiviset kokemukset ovat kulkeutuneet matkassa mukana aina aikuisiälle asti. Ne saattavat estää jopa aloittamasta liikuntaharrastusta.
Miksi näin pääsi käymään? Miksi kuntoilla, jos se samanlaista pakkopullaa, kun joskus aikaa sitten?
Muistan kuinka koulupäivien jälkeen harrastimme kavereiden kanssa päivittäin aktiivisesti liikuntaa, pääosin olimme aina ulkona.
Pelasimme pesäpalloa, nelistä tai kuurupiiloa ja talvella kuvittelimme itsemme hiihtoladulla nuoruutemme hiihtokuningattariksi; helenatakaloiksi ja hilkkariihivuoriksi (saatat ajatella, että keitä ihmeessä nämä henkilöt oikein ovat:)
Teini-iässä liityimme myös ystäväni kanssa paikalliseen uimaseuraan ja harrastimme kilpauintia monien vuosien ajan.
Aikuisuuden kynnyksellä tapahtui kuitenkin jotakin.
Miksi aktiivinen kuntoilu hävisi?
Vastaus on hyvin yksinkertainen ja aika yleinen – elämä vei mennessään.
Opiskelut, seurustelu, avioliitto, lasten syntymät, lapsiperheen arki ja työelämä veivät kaiken energian ja ajan.
Miksi olisi pitänyt kuntoilla, kun kuntoilulle ei jaksanut edes uhrata ajatusta.
Omaan hyvinvointiin ei tuntunut löytyvän aikaa, eikä sitä kokenut nuorempana edes niin tärkeäksi.
Toista se on nyt, kun ikää tulee vuosi vuodelta enemmän. Iän tuomat haasteet ovat nimittäin asioita, joilla ei kaksi- tai kolmekymppisenä edes vaivannut päätään.
Kun vuodet vierivät ja huomaa kyllästyneensä omaan liikkumattomuuteensa, alkaa miettimään asioita aivan eri kantilta.
Sinäkin saatat miettiä, että pitäisikö tehdä jotakin jotta jaksaisit enemmän ja olisit pirteämpi.
Ehkä haluaisit tehdä peilikuvalle jotakin.
Ehkä vaatteet kiristävät tai eivät enää edes mahdu päälle.
Ehkä omassa vartalossa ei ole hyvä olla.

Eikä omaa olotilaa ainakaan paranna se, että mediasta pursuaa joka päivä vinkkejä erilaisista laihdutuskuureista tai ohjeita siitä, miten pitäisi laihduttaa, treenata tai syödä.
Samalla törmää lähes väkisin ohjeisiin miltä pitäisi näyttää, miten pääsee tavoitepainoon hetkessä tai bikinikuntoon muutamassa kuukaudessa.
Entä oletko törmännyt kuntoilulajiin tai ruokavalioon, joka on juuri nyt kaikkien huulilla ja jota hehkutetaan joka paikassa?
Mainoslause on selkeä: juuri tätä harrastamalla olet trendikäs ja saat tuloksia helposti.
Entä kun mediassa kaivetaan esiin vanha uutinen, jossa todetaan jonkun ruokavalion olevan ratkaisu kaikkeen?
Useat meistä hurahtavat siihen siltä istumalta miettimättä hetkeäkään, sopiiko se itselle vai ei.
Ehkä sinäkin teet niin, en itsekään ole poikkeus.
Lopputuloksena kuitenkin kaikki informaatio sekoittaa pään ja harhauttaa varsinaiselta polulta.
Kaikessa tiedon yltäkylläisyydessä et enää itsekään tiedä mitä pitäisi tehdä.
Mielessä saattaa pyöriä ainoastaan ajatus mahdollisimman nopeasta laihduttamisesta.
Miten aloittaa kuntoilu? Entä miten löydät oman lajisi?
Kun haluat löytää itsellesi mielekkään lajin, kannattaa aloittaa miettimällä ensimmäiseksi miksi harrastaisit jotakin lajia.
Jos tällä hetkellä harrastat jotain lajia, mieti miksi harrastat juuri tätä lajia. Tai jos aiemmin harrastit jotain lajia, niin miksi harrastit juuri sitä lajia.
- Kuulutko porukkaan, jossa käydään juoksulenkillä kahdesti viikossa? Lähdet mukaan lenkille, koska …
- Käytkö kaverin kanssa kävelylenkillä joka viikko? Lähdet kävelylle, koska …
- Joudutko raahaamaan itsesi kuntosalille? Menet kuntosalille, koska …
Tuntuuko liikkuminen sinulle pakkopullalta vai onko se mielekästä ja tuo kaipaamaaasi energiaa?
Nappaatko kiinni uusista hittilajeista, vaikka ne eivät sinusta edes tunnu hyviltä?
Jos nappaat, niin miksi?
Mikä on motiivisi kuntoilun takana?
Mitä asioita haluat saavuttaa liikkumisella?
- Haluat aloittaa kuntoilun, koska …
- Lenkkeilet, koska …
- Käyt kävelyllä joka ilta, koska …
- Aloitat harrastuksen x, koska …
Lajin mielekkyys on ensiaskel siihen, että jaksat harrastaa kyseistä lajia tai ylipäätään harrastaa.
Liikkumisesta tulee voida nauttia.
Liikkumisen tulee tuoda sinulle iloa ja onnistumisen tunteita. Se ei saa aiheuttaa stressiä, eikä ainakaan lisätä sitä, vaan juuri päinvastoin.
Liikkumisen tulee antaa energiaa.
Lempilajisi voi vaihtua vuodenaikojen, elämäntilanteiden, iän tai muun takia.
Se, että tällä hetkellä lempilajisi on vaikka uinti ei tarkoita sitä, ettet voisi vaihtaa lajia tai että sinun tulee harrastaa uintia kaikki tulevat vuodet.
Tee sitä, mikä tuntuu hyvältä ja joista nautit.
Aloita lajeista, jotka motivoivat sinua. Näin pääset nauttimaan liikkumisen riemusta.
Alussa ei kannata tehdä kalliita varustehankintoja, sillä varusteet eivät liiku, vaan sinä liikut.
On aivan turha käyttää rahaa sellaisiin varusteisiin, jotka muutaman käyttökerran jälkeen saattavat olla turhia. Saattaahan olla, ettet innostu lajista, etkä jatka sen harrastamista.
Mikäli kokeilet vaikka viittä eri lajia ja hankit jokaiseen viimeisen päälle olevat varusteet ja vermeet, niin aika kalliiksi käy kukkarolle.
Mitä jos mikään näistä lajeista ole sellainen, jota haluat harrastaa pidemmän aikaa?
Varustehankintojen aika tulee kyllä – sen jälkeen, kun olet hurahtanut liikkumiseen, mikäli varusteille on edes tarvetta.

Tutustu eri lajeihin ja testaa rohkeasti.
Usein harrastaminen ja liikkuminen voi tyssätä siihen, ettei liikkuminen tunnu hyvältä kropassa.
Voit parantaa lajin mielekkyyttä ottamalla lajin tekniikan haltuun, on kyse sitten vaikka juoksusta, laskettelusta, sauvakävelystä, keilaamisesta, uinnista, tenniksestä, lihaskuntoharjoittelusta, voimaharjoittelusta …
Esimerkiksi uinnissa on tärkeää uskaltaa laittaa pää veteen. Välttämättä ei tarvitse sukeltaa jos ei halua, mutta pään laittaminen veteen vähentää niska- ja hartiaseudun vaivoja.
Kun tekniikka on kunnossa, tulee liikkumisesta myös todennäköisemmin pysyvämpää omassa elämässä.
Kun kokeilet eri lajeja, varaudu siihen, että oma lajikirjosi saattaa heittää häränpyllyä.
Varaudu siihen, että saatat löytää kokonaan uuden lajin itsellesi. Saatat myös löytää takaisin nuoruusvuosien jälkeen unohduksiin jääneeseen lajiin, kuten minulle kävi.
Oman hyvinvoinnin ja tyytyväisyyden kannalta on tärkeää tehdä sellaisia asioita, joista nautit ja jotka saavat hymyn huulillesi.
Joskus itselle tärkeimmät asiat saattavat hämärtyä kaikessa kiireessä ja arjen pyörityksessä.
Voi olla, että pysähtyminen omien arvojen äärelle auttaa ja kirkastaa suunnan.
Lue myös tämä: Miksi kannattaa olla innostunut siitä mitä tekee?
Rakkaudella
Virpi
