Mitä asioita haluat elämääsi nyt, entä tulevaisuudessa?
Mitä asioita haluat elämääsi? Missä haluat olla vuoden kuluttua?
Jatkuvaa yrittämistä, kiirettä, stressiä, epäonnistumisia, hikeä, kyyneleitä, tyytymättömyyttä, ilottomuutta.
Näistäkö unelma pitää rakentaa?
Onneksi ei.
Kerron sinulle miten saavutat tavoitteesi ja toteutat unelmasi siten, että nautit onnistuneen lopputuloksen lisäksi myös matkasta.
Monet meistä ovat joutuneet opettelemaan asioita kantapään kautta.
Kun käytössä ei ole ollut valmiiksi testattuja toimintamalleja, on niitä joutunut etsimään ja hakemaan itse.
Se ei kuitenkaan vielä riitä, vaan kaikki löydetyt keinot ja vinkit tulee testata omassa arjessa ja elämässä.
Kantapään kautta oppiminen on tehokasta, mutta se on rankkaa ja vie aikaa.
Varmista oma jaksaminen.
Sanomattakin on selvää, että itsestä tulee pitää huolta.
Monelle meistä se voi kuitenkin olla vaikeaa.
Silloin kun on painanut tukka putkella vuodesta toiseen, voi olla vaikeaa lopettaa jatkuva puskeminen ja työn tekeminen.
Saatamme tehdä töitä myös kahvitunnilla, lounaalla, työpäivän jälkeen ja vielä se lisäksi lomilla ja viikonloppuisin.
Päivät venyvät pitkälle yöhön ja se vaikuttaa myös nukkumiseen. Yöunet jäävät lyhyiksi ja muutenkin levoton yö jättää jälkensä.
Väsymys saattaa olla jatkuva kumppani myös päivällä, eikä se johda mihinkään positiiviseen.
Oman hyvinvoinnin asettamista etusijalle saattaa joutua myös opettelemaan.
Väärät uskomukset siitä, mikä on tärkeää ja mitä pitää tehdä ollakseen riittävä, hyväksytty tai esimerkiksi onnistunut, ovat juurtuneet syvälle mieleen.
Niistä irrottautuminen voi viedä aikaa. Kuitenkin aika on juuri sitä, mitä tarvitset.
Omien rutiinien muuttaminen ei käy yhdessä yössä.
Se on kuitenkin ainoa tie omien tavoitteiden ja unelmien toteuttamiseen.
Hyödynnä rutiineja.
Monet meistä inhoavat rutiineja. Ne saattavat usein tuntua esimerkiksi …
- hankalilta
- tehottomilta
- tylsiltä
- tai varsinaiselta pakkopullalta.
Rutiinit kuitenkin auttavat sinua ja helpottavat arkeasi.
Ne auttavat sinua keskittymään juuri niihin asioihin, jotka oikeasti vievät sinua kohti unelmaasi.
Todennäköisesti myös sinulla on tällä hetkellä hyvin toimivia rutiineja, joihin et välttämättä ole kiinnittänyt sen enempää huomiota.
Aika usein lähtiessämme toteuttamaan omaa unelmaamme joudumme tekemään asioita eri tavalla kuin aiemmin.
Arkeen alkaa muodostua uusia rutiineja.
Jos asioiden tekeminen uudella tavalla tuntuu vaikealta tai uusi rutiini ei jostain syystä toimi omassa arjessa, saatamme unohtaa koko rutiinin.
Saatamme unohtaa koko rutiinin, vaikkakin se olisi auttanut meitä saavuttamaan tavoitteemme.
Tai se olisi ollut unelmamme tai hyvinvointimme kannalta ratkaiseva.
On tärkeää olla innostunut siitä mitä tekee, joten tarkastele omia rutiineja ja muokkaa niitä tarvittaessa.
Jos rutiini tuntuu pakkopullalta, niin muokkaa sitä mielekkäämmäksi.
Näin sinun ei tarvitse unohtaa kyseistä rutiinia, varsinkin jos se auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi.
Jos esimerkiksi kaurapuuro aamulla alkaa maistumaan puulta, kokeile lisätä puuron joukkoon jotakin sellaista, mikä tekee siitä herkullisemman.
Miltä maistuisi banaaniviipaleet, mustikat, mansikat, omenahillo, raejuusto, mehukeitto tai vaikkapa voisilmä?
Mielekkäät rutiinit auttavat ja tukevat arjessa ja vievät joka päivä lähemmäs niitä asioita, joita haluat.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.
Suunnitelmallisuus tuo mukanaan onnistumisen.
Kun tiedät mitä teet milloinkin, voit luottaa siihen, että kuljet joka päivä haluamaasi suuntaan.
Hetken mielijohteessa tehdyt päätökset ja valinnat voivat viedä väärään suuntaan. Ne myös kuluttavat todella paljon.
Jatkuvat korjausliikkeet ja jälleen kerran aloittaminen alusta kuluttaa voimavaroja ja vie aikaa.
Joka kerta myös oma tavoite siirtyy koko ajan eteenpäin.
Onnistumisen kannalta on tärkeää suunnitella etukäteen mahdollisimman paljon.
Pelkän tavoitteen tai unelman ajatteleminen ei vielä vie pitkälle.
Jos ajattelet esimerkiksi, että syöt terveellisemmän aamupalan, niin pelkkä terveellisemmän aamupalan ajatteleminen ei riitä.
Suunnitelma tavoitteen saavuttamiseksi vie jo huomattavasti lähemmäs.
Kun sinulla on suunnitelma, tiedät mitä terveellisempi aamupala sisältää ja mitä muutoksia nykyiseen aamupalaan tulee tehdä, jotta jatkossa se on terveellisempi.
Mitä isompi oma tavoite ja unelma on kyseessä, sitä enemmän se vaatii aikaa.
Mitä pienempiin palasiin purat etenemisen, sitä helpommin onnistut.
Ja sitä varmemmin tulokset ovat pysyviä.
Onnistumisen kannalta on järkevää tehdä kaksi suunnitelmaa.
Tee toinen suunnitelma pidemmälle ajanjaksolle (esim. vuosi) ja toinen lyhyemmälle ajanjaksolle (esim. kuukausi).
Pidemmän aikavälin suunnitelman tarkoitus on antaa sinulle suunta.
Lyhyemmän aikavälin suunnitelma kertoo ne konkreettiset asiat, jotka tulee tehdä tänään, huomenna ja ensi viikolla, jotta saavutat tavoitteesi.
Kuukauden kuluttua voit katsoa mikä on tilanne ja tehdä suunnitelmaasi tarvittavia muutoksia.
Sen jälkeen on helppo päivittää suunnitelma seuraavalle kuukaudelle.
Valjasta oma aika onnistumiseen.
Arjen pyörityksessä saatamme usein unohtaa itsemme.
Saatamme asettaa muut ja muiden tarpeet edelle. Samalla oma hyvinvointi jää taustalle.
Se voi johtaa erilaisiin haasteisiin ja ongelmiin.
On tärkeää ottaa aikaa myös itselleen ja joskus vain olla tekemättä yhtään mitään, on kyse sitten lomasta, viikonlopusta tai ihan tavallisesta arkipäivästä.
Oman ajan ei tarvitse olla mitään suurta tai ihmeellistä.
Sen ei tarvitse olla kylpylä- tai hotellimatka, eikä edes ravintolaillallinen.
Se voi olla sitä, mutta sen ei tarvitse olla.
Oma aika voi olla varsin pieni arjen hetki, jolloin rauhoitut kuuntelemaan hetken aikaa ainoastaan itseäsi ja sitä miten sinä oikeasti voit.
Kun otat aikaa itsellesi, löydät asioita, jotka auttavat sinua jaksamaan paremmin arjessa.
Valitse ilo ja positiivisuus.
Elämää ei kannata tuhlata negatiivisuuteen, katkeruuteen tai kateuteen.
Eikä sellaisten asioiden tekemiseen, joista ei itse nauti.
Elämän tulee olla hauskaa ja iloista.
Jos ilo on kadonnut elämästä tai elämä tuntuu muuten haasteelliselta ja vaikealta, on jotain muutettava.
Jos jää paikoilleen tekemättä mitään eri tavalla, ei mikään voi muuttua.
Elämästä puuttuu edelleen ilo ja elämä tuntuu edelleen haasteelliselta.
Sinun ei tarvitse muuttaa koko elämääsi saavuttaaksesi tavoitteesi. Kuitenkin jo pieni muutos voi muuttaa koko elämäsi.
Liikkuminen, oma lempimusiikki ja rentoutuminen tuovat iloa ja tasapainoa elämään.
Tee niitä asioita, joiden tekemisestä nautit.
Kiinnitä huomiota mihin käytät omaa aikaasi.
Usein käytämme aikaa asioihin, jotka eivät vie meitä tavoitteisiin.
Yksi pyörii työelämän oravanpyörässä päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen ja ihmettelee miksi on niin väsynyt. Miksi voimia tai aikaa ei riitä mihinkään työn ulkopuolella?
Toinen istuu sohvalla puhelin liimattuna käteen illasta toiseen ja ihmettelee miksi kunto rapistuu ja paino nousee.
Kolmas ei uskalla ilmoittautua joogakurssille, koska pelkää mitä muut hänestä ajattelevat.
Olkoon syy mikä tahansa, niin usein käytämme aikaa sellaisiin asioihin, jotka pitävät meidät jumissa nykytilanteessa.
Usein ne vievät meitä jopa kauemmas omista unelmista.
Ja koska aikaa meillä jokaisella on sama rajallinen 24 h vuorokaudessa, ei sitä riitä kaikkeen.
Ajan käytön hallinta on askel onnistuneeseen lopputulokseen.
Tarkastele mihin oma aikasi menee.
Mikäli aikasi ei kohdistu niihin asioihin, jotka vievät kohti onnistumista ja haluamaasi lopputulosta, tee tarvittavia korjausliikkeitä.
Varmista tukiverkko.
Ympäröi itsesi ihmisillä, jotka auttavat ja tukevat sinua ja ovat aidosti iloisia onnistumisestasi.
Jätä vähemmälle sellaisten ihmisten seura, jotka tekevät päinvastoin.
Läheisten ihmisten ja ystävien tehtävänä on olla tukena matkalla kohti omaa unelmaasi.
Joskus kuitenkin lähipiiri saattaa epäillä onnistumistasi tai niitä keinoja, joita käytät saavuttaaksesi haluamasi.
Silloin myös omaan mieleen alkaa tulemaan ajatuksia epäonnistumisesta.
On kuitenkin tärkeää uskoa itseensä ja omaan onnistumiseen.
Mikäli et usko onnistumiseesi, on onnistuminen vaikeampaa ja joskus jopa mahdotonta.
Räjäytä toimimattomat toimintamallit.
Älä vaadi itseltäsi liikaa, äläkä tee itsellesi liian tiukkoja raameja.
Anna itsellesi lupa tehdä asioita eri tavalla.
Anna itsellesi lupa tehdä niitä asioita, joita haluat.
Unohda toimimattomat rutiinit ja toimintamallit.
Jos sinusta tuntuu, ettet halua käydä kuntosalilla tai juoksulenkillä, älä tee sitä.
Etsi itsellesi mielekkäämpiä tapoja hyvinvoinnin parantamiseen.
Jos haluat tehdä 4 tunnin työpäiviä, etsi ratkaisuja nykyisen mallin muuttamiseksi. Näin voit tehdä jatkossa 4 tunnin päiviä.
Jos sinusta tuntuu, että haluat muuttaa Espanjaan, lähde rohkeasti kokeilemaan miltä se tuntuu.
Asetu taloksi esimerkiksi kuukaudeksi ja kuulostele miltä se tuntuu.
Tee vasta sen jälkeen päätös jatkosta.
Jos sinusta tuntuu siltä, ettet halua syödä puuroa aamupalaksi, syö jotain muuta.
Syö jotakin sellaista, joka maistuu hyvälle ja tuo sinulle energiaa lounaaseen asti.
Jos et halua viettää juhannusta sukulaismökillä, älä vietä. Suunnittele juhannuksen vietto eri tavalla omista lähtökohdistasi.
Jos et halua tavata ystävääsi, jonka jälkeen olet aina rättiväsynyt, älä tapaa häntä. Tee se aika jotain sellaista, josta saat iloa ja energiaa.
Unohda toimimattomat toimintamallit ja ota käyttöösi työkalut ja askelmerkit, jotka vievät sinut onnistuneeseen lopputulokseen.
Missä sinä olet vuoden kuluttua tästä hetkestä?
Vuoden kuluttua monet tavoitteistasi ja unelmistasi voivat olla jo toteutuneet.
Kaikki on kiinni enää sinusta.
Rakkaudella
Virpi
