Saavatko Emmerdale ja sen juonenkäänteet unohtamaan oman unelmasi?
Vaikka aika ei riitä mihinkään, riittää se kuitenkin omien suosikkisarjojen katsomiseen. Emmerdale ja sen juonenkäänteet voivat vesittää omien unelmien toteutumisen.
Aika on varsin mielenkiintoinen asia, välillä sitä on ihan liikaa ja välillä ihan liian vähän.
Todennäköisesti myös sinä olet ollut tilanteessa, jossa toivot ajan suorastaan rientävän.
Ehkäpä istut jossakin koulutuksessa tai palaverissa, jossa aika matelee. Et millään jaksaisi enää keskittyä asiaan ja vilkuilet kelloa minuutin välein toivoen, että koulutus tai palaveri vihdoin loppuisi.
Sama voi tapahtua vaikka keskellä yötä. Heräät tunnein välein ja toivot, että olisi jo aamu ja voisit nousta ylös.
Vastaavasti olet ollut tilanteessa, jossa toivoisit ajan seisahtuvan.
Olet tilanteessa, josta et millään haluaisi irrottautua. Et halua irrottautua hetkestä ja sen synnyttämästä tunteesta.
Toivot voivasi pysytellä tuossa hetkessä tai paikassa koko loppuelämäsi tai ainakin niin kauan kuin mahdollista.
Mutta aika rientää.
Vaikka aika rientää, kulkee se kuitenkin samaa vauhtia eteenpäin koko ajan joka päivä.
Aika ei kiirehdi, eikä aika matele.
Se ei myöskään kulje taaksepäin, vaikka todennäköisesti meillä kaikilla on menneisyydessä hetkiä, joihin ehkä haluaisi palata ja tehdä tuossa hetkessä asioita eri tavalla.

Miksi aika rientää ja saa meidät jopa unohtamaan oman unelmamme?
Jos käytössäsi olisi aikakone niin haluaisitko mennä johonkin tiettyyn aikaan tai tilanteeseen menneisyydessäsi ja tehdä jonkun asian toisin?
Todennäköisesti.
Tekisitkö jonkun valinnan tai päätöksen eri tavalla?
Sanoisitko eri tavalla tai suhtautuisitko johonkin asiaan, ihmiseen tai tilanteeseen eri tavalla?
Sanoisitko kenties itsellesi jotain, joka valmistaisi sinua paremmin elämän haasteisiin?
Koska meillä kenelläkään ei ole aikakonetta käytössämme, emme pääse menneisyyteen korjaamaan näitä tilanteita tai asioita.
Vaikka paluu menneisyyteen ei ole mahdollista kuin elokuvissa, voimme kuitenkin korjata menneisyyden asioita nykyhetkessä.
Voimme irrottautua menneisyydessä tapahtuneista asioista.
Voimme irrottautua asioista, jotka jollakin tasolla vaikuttavat vielä aikuisiällä omaan hyvinvointiimme negatiivisesti ja estävät meitä.
Kyse voi olla lausutuista sanoista tai tehdyistä teoista.
Mutta ne voivat olla myös lausumattomia sanoja tai tekojen tekemättä jättämistä. Omia tai jonkun toisen.
Saatat nyt ajatella, että se on helpommin sanottu kuin tehty.
Olet tässä aivan oikeassa.
Se ei välttämättä ole helppoa, mutta tiedän, että oikeiden työkalujen avulla se on mahdollista.
Se ei kuitenkaan käy yhdessä yössä, vaan se vaatii aikaa.
Tulimme siis jälleen saman asian äärelle eli aikaan, sen riittävyyteen ja siihen miten ja mihin käytämme omaa aikaamme.
Meillä jokaisella on käytössä sama määrä aikaa joka päivä.
Toisille 24 tuntia riittää vallan mainiosti ja toiset taas kamppailevat jatkuvasti ajan riittämättömyyden kanssa.
He ovat koko ajan myöhässä tai he eivät ehdi tekemään asioita, joita haluaisivat.
Pienenkin muutoksen tekeminen voi tuntua haasteelliselta.
Voi olla, ettet edes jaksa miettiä omia tavoitteitasi tai unelmiasi. Hyvä että selviät edes normaalista päivästä.
Silloin voi jo pienenkin muutoksen tekeminen normaaliin rytmiin voi olla vaikeaa.
Se voi tuntua jopa mahdottomalta.
Asian tekeminen ei ole kuitenkaan mahdotonta, se ainoastaan tuntuu sinusta tuossa hetkessä mahdottomalta.
Kun jokin asia tuntuu vaikealta, kyse on ainoastaan tunteesta.
Jonkun asian tekeminen tuntuu mahdottomalta ja vaikealta.
Mikäli haluat tehdä jonkun muutoksen elämääsi tai haluat saavuttaa jonkun asian, löydät kyllä siihen aikaa ja ratkaisuja.
Ainoa mitä sinun tulee tehdä, on lähteä etsimään ratkaisuja ja ottaa asian tarvitsema aika.
Mikäli jäät kiinni tunteeseen, että jokin on sinulle mahdotonta, et pääse eteenpäin.
Jäät kiinni juuri tuohon olotilaan ja juuri siihen tilanteeseen, jossa olet sillä hetkellä.
Se mihin keskityt, lisääntyy.
Mutta mikäli lähdet etsimään ratkaisuja (vaikka tilanne tuntuisi kuinka mahdottomalta ja jopa pelottavalta), kuljet eteenpäin.
Et tarvitse suuria loikkia, vaan jo pienikin askel riittää.
Mitä pienempiä askeleita otat, sitä varmemmin onnistut.
Lue myös tämä: Miksi kannattaa olla innostunut siitä mitä tekee?
Nyt päästään takaisin aiheeseen eli aikaan.
Kun sinulla on mielessäsi jokin tavoite tai unelma, älä mieti hetkeäkään sitä, ehditkö tai uskallatko lähteä tavoittelemaan unelmiasi vaiko et.
Lähde rohkeasti liikkeelle, sillä aika kulkee koko ajan eteenpäin, tälläkin hetkellä, kun luet tätä tekstiä.
Pahinta mitä voit tehdä itsellesi ja omalle elämällesi on se, että jäät pelon tai epävarmuuden tunteeseen, etkä halua tai uskalla edes yrittää.
Voit missä hetkessä hyvänsä korjata suuntaa.
Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua?
- Jos et lähde liikkeelle, et koskaan saa tietää mitä menetit.
- Voit vain kuvitella ja pyöritellä mielessäsi eri vaihtoehtoja vaikka vuosikausia.
- Jos et lähde liikkeelle, et saa tietää mitä kaikkea löytäisit matkalla, mitä kaikkea kokisit ja mitä asioita oppisit.
- Etkä saa koskaan tietää mitä kaikkia upeita asioita olisit saanut omaan elämääsi.
Katsoitko Emmerdalen vai Kaunarit? Vai molemmat?
Jos katsoit, niin ei siinä mitään, molemmissa on mielenkiintoisia juonenkäänteitä.
Mutta mikäli ajankäyttö on ongelma, aika ei riitä tai toivot lisää tunteja päiviisi, kannattaa omaan ajankäyttöön kiinnittää huomiota.
Aika kulkee eteenpäin joka sekunti, teet sitten mitä tahansa.
Aika kulkee, istut sitten sohvalla katsomassa Emmerdalen viimeisimpiä juonikäänteitä tai kun painat töitä tukka putkella aamusta yömyöhään miettien samalla miksi voit huonosti tai miksi et saavuta omia unelmiasi.
Toisaalta voit tehdä itsellesi selkeän suunnitelman.
Voit tehdä suunnitelman siitä, miten etenet kohti omia tavoitteitasi ja unelmiasi.
Sen jälkeen lähde suunnitelmasi pohjalta liikkeelle ja ota niitä pieniä askeleita kohti omaa unelmaasi, jotta saavutat haluamasi.
Kolme eri valintaa, joista jokainen tuo erilaisen lopputuloksen.
Kaikki kolme edellä olevaa valintaa (Emmerdale, ylipitkät työpäivät tai suunnitelma unelman saavuttamisesta) johtavat jonkinlaiseen lopputulokseen oman hyvinvointisi, omien tavoitteiden ja unelmien saavuttamisen kannalta.
Emmerdale tai Kaunarit ei ole lainkaan huono valinta, ellet istu television ääressä tuntitolkulla unohtaen samalla oman hyvinvointisi tai omat tavoitteet ja unelmat.
Minkä näistä kolmesta valitset?
Mikä valinta näistä kolmesta tuo niitä asioita, joita haluat elämääsi?
Mitä tapahtuu, jos siirrät aloittamista eteenpäin?
Mikäli siirrät aloittamista tästäkin päivästä eteenpäin, niin jossakin hetkessä tulevaisuudessa katsot takaisin tähän hetkeen ja mietit tätä päivää ja juuri lukemaasi tekstiä.
Mietit mitä olisi tapahtunut, jos olisit sittenkin päättänyt lähteä tekemään asioita, jotka auttavat sinua saavuttamaan tavoitteesi ja unelmasi.
Tuossa tulevaisuuden hetkessä mietit miksi et uskaltanut ottaa tarvittavia askeleita.
- Mietit miksi Emmerdale ja sen juonenkäänteet meni unelmasi edelle.
- Mietit miksi et ehtinyt tai et jaksanut ottaa tarvittavia askeleita.
- Mietit miksi aika ei riittänyt, miksi käytit aikasi johonkin muuhun.
Tuohon hetkeen voi kulua viikkoja, kuukausia, vuosia tai pahimmillaan jopa vuosikymmeniä.
Tuohon hetkeen mennessä Emmerdale ja sen juonenkäänteet ovat tulleet tutuksi. Olet ehtinyt myös stressaamaan työstä ja omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista.
Ehdit myös miettiä monet kerrat sitä, miksi et ole saavuttanut omia tavoitteita ja unelmia.
Tai miksi niiden saavuttaminen on niin vaikeaa.
Ja koska tuossakaan hetkessä todennäköisesti sinullakaan ei ole aikakonetta käytössäsi, paluu takaisin tähän päivään ja erilaisen valinnan tekeminen ei ole mahdollista.
Mikäli sinulla ei ole aikaa tehdä niitä asioita, jotka vievät sinua kohti tavoitteitasi ja unelmiasi, niin kannattaa tarkastella omia tavoitteita ja niiden saavuttamiseen käyttämääsi aikaa.
Mieti mitkä asiat vievät sinua kohti unelmiasi ja keskitä ajankäyttöäsi niihin.
Jätä vähemmälle sellaisten asioiden tekeminen, jotka vievät sinua päinvastaiseen suuntaan tai pitävät sinut jumissa tilanteessa, jossa toivot muutoksia.
Lue myös tämä: Näin elämä muuttuu, kun teet tämän yhden muutoksen.
Rakkaudella
Virpi
